Viisi vinkkiä: Liikematkustajien turvallisuus ja terveys nyt ja korona-ajan jälkeen

Virtuaalisten tapaamisten yleistymisestä huolimatta työmatkustuksella on edelleen keskeinen rooli liiketoiminnassa. Koronapandemian aikana työntekijöitä kuitenkin huolestuttavat liikematkustuksen turvallisuus- ja terveysriskit.

Wakefield Researchin SAP Concurille kesällä tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset vastaajat priorisoivat liikematkan suunnittelussa terveys- ja turvallisuustekijät. 42 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä. Vaikka noin puolet liikematkustajista (52 %) kokee olevansa itse suurimmassa vastuussa turvallisuudestaan ja terveydestään, he kuitenkin samalla odottavat työnantajilta uusia turvallisuustoimenpiteitä pandemian jälkeiselle ajalle. Tutkimus osoittaa, että jos yritykset eivät tähän sopeudu, 42 % suomalaisista liikematkustajista aikoo ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin, kuten pyytävänsä matkustamisen vähentämistä (29 %), hakevansa uutta, ei matkustamista edellyttävää työtä yrityksessä (3 %) tai hakevansa uutta työtä nykyisen organisaationsa ulkopuolelta (4 %).

Alla olevien vinkkien avulla työnantajat voivat vähentää liikematkustukseen liittyvää stressiä ja edesauttaa työntekijöiden turvallisuuden varjelemista.

 

Päivitä matkustusohjeet ja -politiikat. Suurimmalla osalla suomalaisista organisaatioista on kirjalliset matkustusohjeet, mutta joka viidenneltä (21 %) ne puuttuvat. Tutkimukseen vastanneista työmatkaajista 39 prosenttia toivoo, että liikematkoja vähennetään tulevaisuudessa. On tärkeää määritellä, mitkä työmatkoista ovat välttämättömiä ja mitkä voidaan korvata virtuaalisella tapaamisella. Näin minimoidaan työntekijöiden altistumisriski ja samalla yritys säästää matkakustannuksissa.

 

Hyödynnä asiantuntijatietoa. Joka kolmas vastaajista toivoo ajantasaisia tilannepäivityksiä ja varoituksia mahdollisista matkustamiseen liittyvistä riskeistä, kuten luonnon mullistuksista, levottomuuksista tai tarttuvista taudeista. Työnantajien tulisikin olla ajan tasalla uusimmista ohjeista ja varmistaa, että työntekijät ovat näistä tietoisia.

 

Terveystarkastukset ja suojavarusteet. Ohjaa työntekijät terveystarkastukseen ennen työmatkaa ja sen jälkeen. Lähes joka neljäs liikematkustaja (24 %) toivookin terveystarkastusten olevan työmatkustuksen yhteydessä pakollisia. Varmista myös, että henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten kasvomaskeja, on riittävästi tarjolla.

 

Ota matkanseurantavälineet käyttöön ja huolehdi työntekijöistä tien päällä. Organisaation pitää tietää, missä työntekijä liikkuu ja pitää huoli hänen turvallisuudestaan. On tärkeää, että työnantajalla on riittävästi tietoa työntekijöiden matkasuunnitelmista ja välineet kommunikoida heidän kanssaan hätätilanteen sattuessa. Uudet teknologiset välineet tarjoavat mielenrauhaa niin liikematkustajille kuin työnantajallekin.

 

Huolehdi joustavuudesta. Työntekijät suhtautuvat eri tavoin seuraavaan liikematkaansa. Jotkut liikematkustajat ovat huolissaan ja levottomia, kun taas jotkut suhtautuvat innolla tai helpotuksella ajatukseen olla taas tien päällä. Yritysten tulisi sopeuttaa matkakäytäntönsä muuttuvien olosuhteiden mukaan ja huolehtia joustavuudesta, jota tämänhetkinen tilanne ja työntekijöiden turvallisuudentunne vaatii. Työnantajien tulisi esimerkiksi antaa mahdollisuus valita vaihtoehtoisia matkustustapoja siinä tapauksessa, että työntekijä ei tunne oloaan turvalliseksi lentokoneessa tai julkisessa liikenteessä.

 

Vaikka nämä vinkit eivät poista kaikkia liikematkustuksen haasteita, ne auttavat lievittämään työntekijöiden huolenaiheita ja toisaalta yrityksiä toteuttamaan liikematkoja aikana, jona työmatkustus muuttuu radikaalisti.

 

Kirjoittaja Nina Ruokonen on
SAP:n Business Development Director.