Anita Mäkelä, laatupäällikkö, Messukeskus.
Anita Mäkelä, laatupäällikkö, Messukeskus.

Vastuullisuusstandardi tuo ryhtiä tekemiseen

Tapahtumien vastuullisuusstandardi, ISO 20121, antaa raamit entistä kestävämmille tapahtumille. Messukeskuksen tavoitteena on, että sen koko toiminta on tulevaisuudessa standardin mukaista.

Mistä standardista on kyse?

ISO 20121 on vastuullisen tapahtumajärjestämisen standardi, joka on suunniteltu tapahtuma-alan yrityksille kestävän kehityksen huomioimiseksi toiminnassaan. Käytännössä se tarkoittaa ilmastotekoja ja sosiaalista vastuullisuutta. Standardi on kehitetty minkä tahansa tapahtuman tai tilaisuuden tueksi ja sopii messutapahtumien lisäksi muihinkin tapahtumiin. Standardia käytettiin ensimmäisen kerran Lontoon olympialaisissa vuonna 2012.

Aiotteko hakea sertifikaattia tälle standardille?

Globaalisti vastuullisuudesta on tullut tärkeä asia ja sitä edellytetään tapahtumapaikoilta ja -järjestäjiltä. Asiakkaalle riittää, että sertifikaatti on olemassa. Silloin asiakkaan ei tarvitse erikseen miettiä, miten me toimimme. Syksyllä pilotoimme eräällä kansainvälisellä konferenssilla ja opimme paljon. Tulevana keväänä pilotoimme toisella kansainvälisellä tapahtumalla ja aiomme jatkaa standardin mukaista toimintaa, kunnes olemme valmiita sertifioimaan koko toimintamme. Suomessa tätä sertifikaattia ei ole vielä kenelläkään. Tavoitteemme on olla ensimmäisten joukossa.

Standardin mukaan toimimisesta hyötyvät kaikki: me, asiakkaat ja maapallo.”

Mitä etua siitä on?

Standardin mukaan toimimisesta hyötyvät kaikki: me, asiakkaat ja maapallo. Ekologisuus tuo myös säästöä. Olemme tehneet vastuullisuustyötä jo toistakymmentä vuotta. ISO 20121 -standardin avulla todennamme tätä työtä ja teemme siitä entistä systemaattisempaa. Jatkuva parantaminen kulkee rinnalla koko ajan. Sertifikaatti on etu kansainvälisesti ja kilpailun näkökulmasta.

Mitä sertifikaatin saaminen edellyttää ja mitä se vaatii?

Mittaamista, asioiden seuraamista ja dokumentointia, jotta voimme todentaa toimivamme standardin mukaisesti. Tavoitteet voi asettaa jokainen tapahtuma-alan organisaatio itse. Ympäristö- ja vastuullisuusteot valitaan mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi tapahtumatalon koon mukaan.

Minkä vinkin antaisitte sertifikaatin hakijalle?

Jos hakijalla on jo ennestään ISO-sertifikaatti, kuten ISO 14001 tai ISO 9001, siltä pohjalta myös ISO 20121 on helppo ottaa käyttöön. Muutoin se vaatii melko paljon työtä, sillä sen pitää integroitua kaikkeen tekemiseen. Standardia ei ole vielä käännetty suomeksi, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki dokumentaatio tehdään englanniksi ja sertifioija sekä ulkoiset auditoijat tulevat Ranskasta tai Englannista. Benchmarkkaamme paljon kilpailijoitamme Euroopassa ja teemme yhteistyötä monien eri tahojen kanssa, jotka tuntevat standardin ja osaavat kertoa, miten he ovat sitä soveltaneet. Siitä on ollut meille paljon apua.

Kenelle suosittelisit sertifikaattia?

Tämän mukaan voivat toimia kaikki. Täysin standardin mukaan toimiminen vaatii toki resursseja, mutta on tekemisen väärti ja tuo ryhtiä omaan tekemiseen.

 

Kysymyksiin vastasi Anita Mäkelä, laatupäällikkö, Messukeskus

Julkaistu Evento-lehdessä 1/2020.

Tilaa Evento!

Tilaa digilehti!

Tällä palstalla esittelemme tapahtumatalojen käyttämiä sertifikaatteja.