Tammikuun lopulla oli taas Matkamessut, jotka muistuttavat unelmoinnin tärkeydestä. Matkojen myynti on aina ollut elämysten myymistä. Siitä on konkretia kaukana, kun kosketellaan ihmisten tunteita ja herätellään unelmia. Nyt jos koskaan on unelmille sijansa. Elämme melkoisen raadollisia aikoja ja siinä monen elämä menee selviytymiseen. Siitäkin huolimatta unelmia ei kannattaisi unohtaa, sillä ne tuovat arkeen irtipäästämisen iloa ja toivoa paremmasta.

Jalat maassa, pää pilvissä

Unelmointi ei tarkoita sitä, että leijutaan vain pilvilinnoissa unohtaen arkiset toimet. Unelmointi ei ole joko-tai vaan sekä-että. Arkista elämää voi hetkessä helpottaa päästämällä itsensä vähäksi aikaa haaveilemaan. Monet kuitenkin kokevat sen turhana ajanhukkana tai torjuvat ajatuksen elämän realiteettien varjossa. Päivä kerrallaan –eläminen ei kuitenkaan poissulje unelmille avautumista.  

Mitä sinä oikeasti haluat?

Jos kaikki olisi mahdollista, jos lehmätkin lentäisivät, niin mitä sinä haluat? Millaista elämää haluat elää? Millaista työtä tehdä, millaisessa asunnossa ja ympäristössä asua, millaisten ihmisten seurassa? Uskalla kysyä, mitä sydämesi haluaa! Järki kyllä yleensä pitää puolensa, mutta sydämen ääni on se, mikä kertoo totuuden.

Sallitko?  

Seuraava askel onkin uskaltaa ottaa vastaan. Me emme niinkään pelkää elämän vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia vaan sitä, että mitä jos onnistunkin oikein kunnolla! Mitä jos saankin sen, mistä olen unelmoinut? Sallinko itseni ottaa sen kiitollisena vastaan? Vai mietinkö, mitä muut sanovat tai etten ole sellaista ansainnut tai etten ole sen arvoinen? Valtaosa ihmisistä ajattelee näin ja siten toimii itseään vastaan. Miksi ihmeessä?

Oman elämän Michelangelo

Omilla ajatuksillaan, uskomuksillaan ja teoillaan jokainen luo elämäänsä. Kuvittele, että tästä hetkestä eteenpäin elämäsi on tyhjä paperi. Millaisia kuvia siihen maalailet? Millaisia värejä käytät? Kun uskallat antautua luomisen luovuudelle ja luotat itseesi, saattaa elämästäsi hyvinkin tulla toivomasi kaltainen. Ei ehkä siinä aikataulussa, kuin haluat. Ei ehkä juuri niin, kuin olet kuvitellut. Mutta lopputulos on se, mistä olet unelmoinut ja sen sinä olet itse todeksi luonut.

Kirjoittaja on Intuitivon yrittäjä, coach, kouluttaja, puhuja ja kirjoittaja. Pääteemoina ovat aito itsensä tunteminen ja sitä kautta kokonaisvaltainen vastuunotto omasta elämästä eli itsensä johtaminen.

intuitivo.fi