Tulevaisuuden viljelijät kaupungin keskellä – hiljaisia tiloja ja kasvisruokaa

Helsingin kaupungilla on ollut pitkäaikainen hanke Senaatintoria ympäröivien torikortteleiden elävöittämiseksi ja arvorakennusten avaamiseksi kaupunkilaisten käyttöön. Helsingin vanhimpiin kivitaloihin kuuluvan Kiseleffin talon taival on ollut vaikea, ja vuokralaiset ovat vaihtuneet tiuhaan. Viime kesänä vetovastuu annettiin kaupunkikulttuuria onnistuneesti luoneelle Töölö Urbanille.

Kiseleffin talo ja korttelin toisella puolella sijaitseva Sofiankatu 4 muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka oli vuosikymmeniä vajaakäytöllä. Niissä on ollut muun muassa kaupungin virastoja, poliisin laboratorio ynnä muita toimintoja, joille on ollut ominaista, että virka-ajan jälkeen ovet ovat olleet kiinni ja valot sammutettuina.

Tiloihin etsittiin pitkään sopivaa vuokralaista, joka toisi ydinkeskustaan oikeanlaista pöhinää ja elävää kaupunkikulttuuria. Katse kääntyi Töölö Urbaniin, joka on emoyhtiö Kulttuuritehdas Korjaamon, Allas Sea Poolin ja Jääpuiston takana. Viimeksi se otti hoitaakseen Bio Rexin elokuvatoiminnot. Helsinkiläisten kulttuuri- ja bisnesvaikuttajien omistama Töölö Urban tarttui syöttiin, ja jo pari kuukautta myöhemmin kirjoitettiin Sofia Future Farmin vuokrasopimus.

Tammikuisena torstaina toisen kerroksen työskentelysalissa istuu toistakymmentä jäsentä läppäreihinsä keskittyneinä. Salissa on hiljaista, eikä kukaan ole joutunut turvautumaan kuulosuojaimiin. Tilan molemmissa päissä on äänieristetyt puhelinkopit, jotka ovat molemmat varattuina. Akustiikkaan on kiinnitetty paljon huomio­ta, eikä vanhoille korkeille tiloille tyypillistä kolisevaa jälkikaikua esiinny lainkaan.

– Kaupunki vastasi tilojen remontoinnista, ja me lisäsimme tiettyihin tiloihin kokolattiamatot ja pehmeitä kalusteita, kertoo Töölö Urbanin konsernin toimitusjohtaja Raoul Grünstein.

Yhteisöllisiä työtiloja on toki nähty aiemminkin, mutta Sofia Future Farmista tekee omanlaisensa sen vahva kytkös kulttuuriin ja hyvinvointipalveluihin sekä omat ravintolat. Markkinointipäällikkö Vilja Grotenfelt kertoo, että ajatuksena on nimenomaan tasata riskejä erityyppisillä toiminnoilla. Tilat jakaantuvat julkisiin ja jäsenille varattuihin osiin, ja yritystapahtumia voidaan järjestää molemmissa. Vuoden vaihteessa jäseniä oli noin 150, kun maksimimäärä on noin 350.

– Jäsenyyksien ja yritystilaisuuksien myynti on mennyt yllättävän hyvin siihen nähden, että aloitimme sen vasta tilojen avauduttua elokuussa, Grotenfelt arvioi.

Jäsenyyksiä on neljää eri tyyppiä, ja ne ovat eri hintaisia. Edullisimmassa vaihtoehdossa paikan voi ottaa mistä löytää, seuraavassa jäsenellä on kiinteä pöytäpaikka, ja kallein on studio, jossa 3–4 henkeä jakaa oman tilan. Satunnaiset käyttäjät voivat ottaa paikan vaikkapa vain päiväksi kerrallaan.

Tärkeä piirre tämänkaltaisessa coworking-tilassa on lyhyt irtisanoutumisaika, sillä yksinyrittäjien ja freelancereiden työtilanne saattaa vaihdella nopeastikin, jolloin kulujen karsimiselle on tarvetta.

Luovan alan ammattilaisia haussa

Parhaiten yhteisölliset työtilat sopivat luovien ja itsenäisten alojen yksinyrittäjille tai pikkufirmoille, mutta onpa Sofiasta järjestynyt väistötilat 25 hengen yrityksellekin.

– Tässä vaiheessa se oli vielä mahdollista, kun kaikkia jäsenyyksiä ei ole vuokrattu, Grotenfelt sanoo.

Luovien alojen ammattilaisille on tarjolla täkyjä, kuten säännöllistä kulttuuriohjelmaa, jäsenhintaista kasvisruokaa ja liikuntapalveluja. Suurinta huomiota Sofia Future Farm on saanut ylimmän kerroksen Offline-studiossa järjestettävistä ohjatuista päiväunista.

Alakerrassa järjestetään pienimuotoisia konsertteja sekä esitelmätilaisuuksia yhdessä yliopiston kanssa. Tulevaisuudessa palapelistä tulee entistä monimutkaisempi, kun jäsenten tarpeet ja yritystilaisuudet sovitetaan yhteen. Äänekkäimmät tilaisuudet pyritäänkin ohjaamaan Korjaamolle tai Altaalle.

Uusia jäseniä etsittäessä pohditaan, minkä alan ammattilaisille voisi olla kysyntää, sillä iso joukko yksinyrittäjiä ja pieniä tiimejä tarvitsee erilaisia b2b-palveluja.

Grotenfelt kertoo itsekin käyttäneensä talossa työskentelevien freelancereiden palveluja.

Yksi keittiö, neljä ravintolaa

Sofia Future Farmin erikoisuus on yhteinen ravintolakeittiö, josta hoidetaan kaikki tarjoilut talon neljään ravintolaan: Sofia Gastroon, Bistroon, Wineen ja Teesalonkiin. Keittiötä vetää La Maisonissa kannuksensa ansainnut Pauli Novitsky, mutta myös muu henkilökunta on vähintään keittiömestaritasoa. Vaikka kaikki ravintolat eivät ole auki samaan aikaan, vaaditaan keittiöhenkilökunnalta vahvaa osaamista ja itsenäistä otetta työhön.

– Olemme jäsenenä Kaupunkilaisten oma pelto -osuuskunnassa neljänneksen osuudella, mikä tarkoittaa, että saamme aina neljänneksen kunkin viikon sadosta. Syksyllä saimme sieltä käytännössä kaikki käyttämämme juurekset, ja säilöimme niitä myös talvea varten, Novitsky kertoo.

Kasvisruoka on lyönyt todella vahvasti läpi, ja sitä on tarjolla talon kaikissa ravintoloissa.

– Myös yritystilaisuuksiin myydään nykyään enemmän kasvismenuja kuin liharuokia.

Novitsky tekee tilauspyyntöihin aina räätälöidyt menuehdotukset, mikä vie häneltä paljon aikaa, mutta takaa asiakkaille yksilöllisempää palvelua.

Koko kiinteistö on yhtä anniskelualuetta, mikä mahdollistaa jopa tuhannen hengen tilaisuudet.

Töölö Urban opettelee konsernielämää

Töölö Urban on kasvanut muutamassa vuodessa voimakkaasti, ja tätä nykyä palkkalistoilla on satakunta vakituista ja saman verran osa-aikaista henkilökuntaa. Toistaiseksi yksiköt ovat toimineet melko itsenäisesti, mutta tänä syksynä b2b-myyntiä ja markkinointia on keskitetty, jolloin myynti pystyy rakentamaan omaperäisiä kokonaisuuksia asiakkaille.

– Eräskin ryhmä piti ensin Korjaamolla kokousta nelisen tuntia, minkä jälkeen he ajelivat tunnin verran museoratikalla pitkin kaupunkia ja tulivat lopuksi Altaalle saunaan ja uimaan.

Sofia Future Farmin markkinointiviestinnän päällikkö Vilja Grotenfelt työskentelee itsekin Sofia Future Farmin tiloissa.
Sofia Future Farmin markkinointiviestinnän päällikkö Vilja Grotenfelt työskentelee itsekin Sofia Future Farmin tiloissa.
Pysyville pöytäpaikoille voi jättää oman pöytäkoneen tai ulkoisen näytön.
Pysyville pöytäpaikoille voi jättää oman pöytäkoneen tai ulkoisen näytön.
Äänieristetyissä kopeissa voi tehdä vaikkapa puhelinhaastatteluja.
Äänieristetyissä kopeissa voi tehdä vaikkapa puhelinhaastatteluja.

Konsernietuja nostetaan esiin myös jäsenhankinnassa entistä enemmän, kun Sofia Future Farmin uudet jäsenet saavat kaupan päälle Altaan jäsenyyden määräajaksi.

Vaikeuksien kautta kasvuun

Töölö Urban on kamppaillut kannattavuutensa kanssa aikaisemmin, ja Korjaamo ajautui vuonna 2014 yrityssaneeraukseen. Taustalla oli lehtitietojen mukaan yritystilaisuuksien väheneminen taantuman vuoksi. Allas Sea Poolia rahoitettiin sekä omalla pääomalla, joukkorahoituskampanjalla ja kaupungin takaamalla lainalla.

Operatiivinen johtaja Antti Ujainen luottaa, että useammat tukijalat tasaavat tulovirtaa.

– Sofia Future Farmin kuluvan vuoden liikevaihtotavoite on neljä miljoonaa euroa, joista vajaat puolet pitäisi tulla ravintoloista, 40 prosenttia yritystapahtumista ja coworkingista ja loput prosenttia wellness-palveluista.

Kesä on vielä arvoitus, mutta Grotenfelt arvioi, että keskeinen sijainti tuo paikalle ainakin turisteja. Tuomiokirkon ansiosta tiloissa päästään juhlimaan muutamia kesähäitäkin. Jäsenille on tarkoitus tarjota jotakin extraa, jotta mahdollisimman moni pysyisi vuokralla kesäkuukausienkin aikana.

sofiafuturefarm.fi

Empiresalit auki

Kiseleffin talo on valmistunut vuonna 1778. Arkkitehti Lars Sonckin suunnitteli rakennuksen remontin viime vuosisadan vaiheessa, jolloin siitä tuli ensimmäinen Stockmannin tavaratalo. Vuonna 1913 Sofiankatu 4:ään valmistui niin ikään Sonckin piirtämä tavaratalon laajennus, joka kasvatettiin myöhemmin kuusikerroksiseksi.