Haltia Lake Lodge majoittaa kansallispuiston kupeessa
Haltia Lake Lodge on Nuuksion sydämessä sijaitseva luontohotelli, jossa majoitutaan ja kokoustetaan hälyn ja turhuuksien ulottumattomissa, lumoavan vuonomaisen Pitkäjärven läheisyydessä – kuitenkin vain puolen tunnin päässä Helsingin vilinästä.
Hotellissa on 20 tyylikkäästi sisustettua huonetta, lounge ja baari, sauna sekä 20 hengen kokoustila NOOX. Isompia ryhmiä palvelevat vieressä sijaitsevan Suomen luontokeskus Haltian kokoustilat. Vapaa-ajalle Haltia Lake Lodge järjestää inspiroivia ja virkistäviä luontoelämyksiä, viiden tähden leirielämää pääsee puolestaan maistamaan piha-alueella sijaitsevissa Lodge Glamping -luksusteltoissa.
Haltia Lake Lodgen toiminta rakentuu luonnonsuojelun, kestävän kehityksen ja paikallisuuden periaatteille. Käytössä on sataprosenttinen tuulivoima, hankinnoissa hyödynnetään paikallisia pientoimijoita ja tähtäimessä on saavuttaa täysi hiilineutraalius vuoden 2023 aikana. Ennen sitä, vielä kuluvan vuoden aikana, luontohotelli hakee kestävää matkailua edistäville toimijoille myönnettävää Green Key -ympäristösertifikaattia. Sen myötä myös hotelli- ja kokousvieraat voivat tehdä ympäristön kannalta entistä kestävämpiä valintoja sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
Hyödynnä Visit Espoon maksuttomia kokous- ja kongressipalveluja!
Vinkit vastuulliseen kokoustamiseen Espoossa: