Suomalainen työkulttuuri kammoksuu vihaa, vaikka sen peittely on vaarallista

Ilman vihan tunnetta ihmiset antaisivat toisten kaltoinkohdella itseään ja läheisiään. Kun mittari vetää punaiselle, on syytä pysähtyä pohtimaan, mikä itselle tärkeä arvo on uhattuna. Hyvään työelämään kuuluu olennaisesti kyky sanoa toisinaan: ”ei käy”.

Minna Martin.

Vihalla on kehno maine. Se ei ole ihme, sillä Suomi on Euroopan väkivaltaisimpia maita, mitä tulee esimerkiksi perheväkivaltaan. Viha ei kuitenkaan itsessään aiheuta väkivaltaa, vaan rajun väkivaltaisen teon taustalla on tutkimusten mukaan tyypillisesti pitkittynyt yritys tukahduttaa vihan tunteita. Vihan ja muiden tunteiden peittely onkin näin huomattavasti tunteiden näyttämistä vaarallisempaa.

Psykoterapeutti, psykologi Minna Martinin mukaan Suomessa on vallalla niin sanottu välttelevä kiintymyssuhdetyyli. Kiintymyssuhde luodaan varhaislapsuudessa lapsen ja hänen ensisijaisen hoitajansa välille, ja se muodostaa laajan kivijalan ihmisen psyykkiselle kehitykselle.

Välttelevässä kiintymyssuhteessa ihmisellä on positiivinen käsitys itsestään ja kielteinen käsitys muista. Väestöliiton mukaan tämä estää luottamasta muiden hyväksyntään silloinkin, kun sitä kipeästi tarvitsisi. Ihminen uskoo tulevansa torjutuksi hakiessaan turvaa, ja tästä syystä kieltää tarvitsevansa sitä lainkaan.

– Vaikeiden tunteiden, myös voimakkaiden myönteisten tunteiden välttely on ominaista välttelevälle kiintymystyylille, ja totta kai viemme sen kaiken mukanamme myös työelämään. Kun esimerkiksi työkaverin tekemiset tai tekemättä jättämiset suututtavat, mutta suuttumusta ei ilmaista, syntyy jännitteistä työilmapiiriä ja passiivis-aggressiivisuutta, Martin kertoo.

Viha antaa voimaa sanoa ”ei”

Vihan tunteen ilmaisua olisi syytä opetella, sillä se kum­puaa muiden tunteiden tapaan perustarpeista. Itse asiassa viha liittyy läheisesti koko lajimme selviytymiseen.

Kun ihmistä tai hänen läheistään uhataan, aktivoituu ihmisessä samanlainen taistele-pakene-reaktio kuin kivikaudella. Aistit terästyvät, pupillit laajenevat, adrenaliini virtaa – keho virittyy selviämään tiukasta tilanteesta. Jos ihmisen lähipiiriä, oikeuksia ja hyvinvointia uhkaa mammutin sijasta manipulatiivinen esimies, välinpitämätön alainen tai valheellinen kollega, ihmisessä voi leimahtaa viha. Viha valmistaa vetämään rajoja ja pitämään niistä kiinni.

– Kyseessä on itse asiassa todella rakentava ja tärkeä tunne. Aina kun ihminen uskaltaa sanoa ei, on mukana pieni hippunen aggressiota. Kysymys on siitä, että uskaltaa erottaa itsensä muista, eikä ole tarvetta mielistellä. Työelämässä pitäisi olla lupa olla myös ärtynyt ja erimielinen, koska se vie asioita eteenpäin, Martin kertoo.

Raivolla hallitseva esimies väärinkäyttää vihaa

Suomalaisessa työelämässä elää sitkeästi stereotypia räjähdysherkästä esimiehestä, joka kyykyttää ja nöyryyttää alaisiaan. Vaikka autoritäärinen työkulttuuri on murroksessa, joillain työpaikoilla katsotaan edelleen sormien läpi pelolla johtamista. Martinin mukaan raivoaminen on itse asiassa kehno johtamisstrategia, sillä silloin alaiset eivät käytä parasta osaamistaan, vaan toimivat pelon vallassa.

– Vihaa käytetään herättämään alaisissa pelkoa. Näin alaiset toki tottelevat, mutta ylistressaantuneena ihminen alkaa tehdä virheitä, mikä taas antaa raivoavalle esimiehelle lisää vettä myllyyn. Tällaiset reaktiiviset kuumakallet eivät itse ole ajan tasalla esimiestaitojensa osalta.

Vihan väärinkäytössä ei ole kysymys omien tai toisten oikeuksien puolustamisesta, vaan epäluuloisesta johtamistyylistä, jossa esimies ei luota alaisten ammattitaitoon ja osaamiseen. Kun luottamusta ei ole, ihmiset eivät todennäköisesti halua tai pysty näyttämään parasta osaamistaan, vaan pelkästään suoriutuvat. 

Suuttumusta voi ilmaista alistamatta

Moni väistää vihan tunteen ilmaisua, koska suuttuminen nähdään paitsi kontrollin menettämisenä, myös epäreiluna ja mielipahaa aiheuttavana käytöksenä. Syystä; onhan erimielisyyksiä aiheuttavan asian riitauttaminen työpaikan kahvipöydässä omiaan aiheuttamaan voimakasta epämukavuuden tunnetta lähes kaikissa läsnäolevissa. Tilanteen halutaan yksinkertaisesti menevän ohi.

Martin painottaa, että erimielisyyden käsittely ei tarkoita huutomatsin ottamista, vaikka monet ovat lapsuudenkodeissaan niin oppineet.

– Hyvään alkuun päästään sanomalla, että anteeksi, mä en ole ihan samaa mieltä sun kanssas.

Jos ärtymyksen tunnetta on hautonut sisällään pitkään, asian sanallistaminen sujuu harvoin niin hallitusti kuin itse toivoisi. Martinin mukaan vihan tunne vaatii harjoittelua, ja välillä kiehuu yli. Tärkeässä tilanteessa ylireagoiminen harmittaa useimmiten myös ihmistä itseään, mutta anteeksipyyntö ja asian selvittäminen on mahdollisuus, johon kannattaa tarttua. Riidan jälkipyykki pestään puhtaaksi aivan liian harvoin riidan osapuolten välillä.

– Vihan tunne vaikuttaa voimakkaasti ihmisen kehossa. Toisia alkaa itkettää, toiset sekoilevat sanoissaan ja menevät tulipunaisiksi. Silloin asioita saa harvoin ilmaistua sopivalla tavalla. Kun oma primitiivinen reaktio nolottaa, koko aihetta aletaan kierrellä.

Vaikenemisen sijaan Martin neuvoo menemään asiaa kohti toistamiseen.

– Parasta tunnepuhetta on se, että kertoo sen, mitä ajattelee: “Haluaisin pyytää anteeksi aikaisempaa käytöstäni, se tuli liian suurella voimalla ja kohdistui ihan suotta juuri sinuun”. Tällöin ei pyydetä anteeksi omaa mielipidettä, vaan ylimitoitettua reaktiota. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, suuttuminen ei aiheuta mitään pysyvää vahinkoa, jos sen seurauksista kannetaan vastuu. 

CASE

Jokainen siivotkoon omat jälkensä

Työskentelen tapahtumaviestinnän parissa, ja jokin aika sitten asiakas tilasi minulta mainosartikkelin. Tarkoitus oli, että minä hoidan tekstin ja yhteistyökumppanini etsii artikkeliin kuvat ja viimeistelee kokonaisuuden. Kirjoitin jutun, hyväksytin sen asiakkaalla ja luovutin sovitusti eteenpäin.

Yhteistyökumppani soitti ja kehui tekstiä, mutta kertoi samalla, että juttuun pitää tehdä muutoksia. Sanoin heti, että jos juttua muutetaan, minun on nähtävä muutokset, jotta tekstiin ei tulisi virheitä. En kuitenkaan saanut uutta versiota nähtäväkseni, joten oletin, että mitään merkittäviä muutoksia ei tehty.

Mainosartikkeli julkaistiin, ja huomasin, että koko juttu oli muuttunut matkan varrella aivan muuksi. Jutussa käytettiin vääriä termejä ja teksti oli yhdistetty vääriin kuviin. Asiakas tuli luonnollisesti lankoja pitkin kysymään, mitä ihmettä oli tapahtunut sille tekstille, jonka hän oli alun perin hyväksynyt. Koin, että haukut menivät väärään osoitteeseen – toisaalta, kuka muu asiasta olisi voinut ottaa syyt niskoilleen, jutussahan oli minun nimeni.

Kerroin asiakkaalle suoraan, mitä oli tapahtunut ja pyysin useas­ti anteeksi. Annoin hänelle lisäksi oikean ihmisen yhteystiedot, mikäli hän haluaisi tehdä artikkelista oikaisupyynnön. Kun syytteleviä maileja tuli lisää ja lisää, alkoi tuntua, että saan niskaani vähän muutakin romua kuin asiaan kuuluisi. Lopulta sanoin asiakkaalle, että vihaisia viestejä on turha enää lähettää minulle.

Kun selvitin asiaa yhteistyökumppanini kanssa, hän vähätteli asiaa sanoen, että tällaistahan sattuu vähän väliä. Vastasin olevani eri mieltä, tällaista ei todellakaan pitäisi sattua. Hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan lainkaan vastuuta, vaan pesi kätensä koko jutusta. Olisin toivonut, että hän olisi pyytänyt anteeksi ja myöntänyt mokanneensa. Minä lakaisin omat skeidani, hän olisi saanut korjata omansa.

Emme enää tee yhteistyötä, sillä luottamus yhteistyökumppaniin meni tapahtuneen myötä. Jouduin huonoon valoon asiakkaan silmissä, enkä saanut tukea keneltäkään asianomaiselta. Huomaan, että saamani kohtelu suututtaa minua edelleen, vaikka tapahtuneesta on jo kulunut aikaa. Tilanteen epäreiluus on jäänyt kaihertamaan mieltä.

Julkaistu Evento-lehdessä 1/2020.

Tilaa Evento!

Tilaa digilehti!

Tunnetutkimuksen pioneeri, psykologi Paul Ekman luokitteli 1900-luvulla perustunteiksi ilon, hämmästyksen, surun, pelon, vastenmielisyyden ja vihan. Nämä tunteet esiintyvät kaikissa kulttuureissa, ja ne voi tunnistaa ihmisille yhteisistä kasvojenilmeistä. Tässä juttusarjassa käsitellään perustunteista iloa, surua, vihaa sekä pelkoa. Ekman täydensi tunnelistaa 1990-luvulla tunteilla, jotka ovat ihmisille yhteisiä, mutta jotka eivät välttämättä välity kasvojenilmeistä. Näistä tunteista käsitellään tässä juttusarjassa kateutta, syyllisyyttä ja häpeää.

Lue lisää tunteidensäätelystä!

Katja MyllyviitaTunne tunteesi (Duodecim, 2016).