Pysähdy, pohdi ja reagoi – välillä on painettava off-nappia

Pysähtyminen ja kehon huoltaminen auttavat jaksamaan hektistä arkea. – Välillä pitää löytää myös off-nappi, muistuttaa Erimoverin toimitusjohtaja Sonja Laurén.

Työpäivä kuluu helposti koneen ääressä samassa asennossa istuen. Ei siis ihme, jos kroppa jäykistyy ja lopulta ajatuskaan ei enää tunnu juoksevan. Koska varsinaista työtä voi olla vaikea muuttaa, pitää apukeinoja etsiä muualta.

– Nykyisin jopa 70 prosenttia valveillaoloajastamme menee työssä, joka on nopeatempoista ja aikaisempaa haastavampaa sekä psyykkisen että fyysisen jaksamisen kannalta. Yrityksissä on muutaman viime vuoden aikana onneksi hiljalleen herätty siihen, että työyhteisössä on pakko keskittyä päivittäiseen hyvinvointiin. Enää ei riitä pikkujoulut ja muutama tyhy-päivä vuodessa, sanoo Erimoverin toimitusjohtaja Sonja Laurén.

Ensimmäinen askel on laittaa työergonomia kuntoon. Se ei kuitenkaan yksin riitä, jos koko päivä kuluu työpisteellä.

– Yksi helppo keino on miettiä vaihtoehtoja perinteiselle pullakahvipalaverille. Mitä jos seuraavan palaverin aikana kävelisitte? Tuolin voi myös vaihtaa jumppapalloon, jolloin kroppa saa istuessakin erilaista ärsykettä.

Taukojumppa saattaa joistakin tuntua ajatuksena hankalalta, mutta se on oiva tapa pysähtyä ja viedä ajatukset hetkeksi muualle.

– Meillä on useita asiakasyrityksiä, joissa ohjaajamme käy vetämässä 5–30 minuutin taukojumpan. Pituus vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä päivittäinen vai kerran viikossa tapahtuva jumppahetki. Harjoitus sisältää hartioita ja koko kehoa avaavia toiminnallisia venytyksiä, jotka luonnistuvat vaikka jakkupuvussa.

Taukojumppaa varten löytyy erilaisia applikaatioita. Laurén kuitenkin suosittelee unohtamaan jumpan ajaksi sekä kännykän että näyttöpäätteen ja siirtymään työpisteeltä pois, jotta tauko olisi oikeasti palauttava.

– Tauon aikana ja vapaa-ajalla tulisi yleisestikin tehdä jotain täysin työstä poikkeavaa, mieluiten ilman elektronisia laitteita. Jos haluat lukea, kaiva esiin perinteinen kirja tabletin sijaan. Pelaa pelejä. Käy teatterissa. Kävele luonnossa. Ja ennen kaikkea, muista jutella ihmisten kanssa muustakin kuin työstä.

Elämän hektisyys näkyy Laurénin mukaan myös siinä, että monien on nykyisin vaikea vain olla. Sen huomaa esimerkiksi mindfulness-harjoituksissa.

– Osallistujen voi olla vaikea irrottautua edes 60–90 minuutiksi. Tietoinen läsnäolo on hankalaa, jos ei pysty keskittymään.

Pysähtyminen on silti tärkeää jaksamisen kannalta. Täyttä höyryä eteenpäin painettaessa tie nousee jossain vaiheessa pystyyn.

– Pysähtyminen ja kehon huoltaminen ovat tärkeitä kaikille. Ihmisinä emme voi olla aina päällä, välillä pitää löytää myös off-nappi.

Ihmisten liikkumattomuus tulee kalliiksi pitkällä aikavälillä, sillä se on omiaan edesauttamaan erilaisia vaivoja. Nämä puolestaan voivat aiheuttaa sen, että työntekijän pitää vaihtaa työpaikkaa tai jäädä pahimmassa tapauksessa sairauseläkkeelle.

– Liikuntaan sijoitetut eurot ovat kuukausitasolla pieni sijoitus, kun miettii, että työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara. He mahdollistavat menestymisen. Onneksi esimerkiksi eläkeyhtiöt ovat nostaneet asian esille. Ei ole myöskään sattumaa, että saimme hiljattain lukea lääkärikeskuksen ostaneen liikunta-alan yrityksen. Ennaltaehkäisy auttaa selättämään ongelmia, Laurén sanoo.

Kahvilla-palstalla jututamme ammattilaista työnsä äärellä. Kahvihetken tarjoaa Meira.