Petri Hiltusen blogi: Vapauttakaa panttivangit!

Sanonta "epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja" ei enää tässä vaiheessa koronapandemiaa voi ohjata toimintaamme, kirjoittaa Management Eventsin Petri Hiltunen blogissaan.

"Yhteiskunta ei voi olla jonkun pienen äänekkään vähemmistön vankina". Näin totesi ministeri Antti Kurvinen tapaamisrajoituksiin liittyen YLE:n Aamu TV:n haastattelussa 20.8.

Irtopisteiden kalastelua tai ei, tuoreen tiede- ja kulttuuriministerin toiveeseen on helppo yhtyä.

Kurvisen mainitsema yhteiskunnan vangitseminen ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Koko koronapandemian ajan olemme seuranneet panttivankidraamaa, jossa ideologia, politisoitunut päätöksenteko ja vastuunkiertely ovat ottaneet yhteiskunnan vangikseen.   

Reilut puolitoista vuotta kestänyt koronasirkus on kurittanut meitä monella tavalla, kun rajoitukset ja ohjeistukset ovat tulleet vahvisti mukaan elämäämme. Moni on joutunut luopumaan arkeen kuuluvista asioista – osa työmatkasta, toiset työpaikasta ja jotkut jopa leivästä.

Median pääuutisina tarjoilemat korona-statistiikat, kyseenalaisesta asenteellisuudestaan huolimatta, ovat pitäneet valistuneet kansalaiset hyvin ajan tasalla omaan terveyteen kohdistuvasta uhkasta.

Samalla kun ymmärrys taudin vakavuutta, eli rokotettujen osalta vaarattomuutta kohtaan, on matkan varrella lisääntynyt, järki on monen mielessä sivuuttanut tunteen tautiin suhtautumisessa.

Järjellä ajatellen on kuitenkin entistä vaikeampaa ymmärtää niitä rajoituksia, joiden keskellä edelleen joudumme elämään.

Sanonnan "epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja" mukaiselle toiminnalle ei monenkaan mielestä ole siis tässä vaiheessa koronapandemiaa enää mitään perusteita.

Mutta kuten tiedämme, päättäjien keskuudessa on pieni, mutta äänekäs vähemmistö asiasta täysin erimieltä.

Muutamasta ministeristä, parista virkamiehestä, kourallisesta sairaanhoitopiirien edustajia sekä heidän valitsemistaan erialojen "asiantuntija dosenteista" on päässyt muodostumaan hähmäinen korona-ajan valtaeliitti, joka harjoittaa itsevaltaista sanelupolitiikkaa epidemiaan liittyvässä päätöksenteossa.

Veitsenterävän päätöksenteon sijaan tämän porukan toimintaa on ohjannut veitsenterällä oleminen, joka näkyy linjattomana ja poukkoilevana asioihin reagointina suunnitelmallisen ja ratkaisukeskeisen tekemisen sijaan. Kaiken lisäksi kansalaisia hyvin eriarvoisesti kohdellen.

Vaikka hallitus juhlapuheissaan vaatii kaikin keinoin vähentämään yhteiskuntamme eriarvoisuutta, nyt tehdyt koronatoimenpiteet ovat monelta osin toimineet päinvastoin – jakaen yhteiskuntamme toimijat niihin, joilla on pelkkiä oikeuksia ja niihin, joilla on ainoastaan velvollisuuksia.

Sen lisäksi, että epävirallinen "koronanyrkki" on ottanut koko yhteiskunnan panttivangikseen, kidnappauksen uhriksi on joutunut myös päättäjien tolkunajattelu.

Valitettavana esimerkkinä tästä käy korona-aikainen lainsäätäminen – tai oikeammin sen mahdottomuus.

Juurisyy lainsäätämisen tahmeuteen löytyy perustuslaistamme.

Suomi lienee ainut länsimainen yhteiskunta, jossa lakeja säädettäessä ei nähdä metsää puilta. Kaiken maailman epäviralliset "perustuslakiasiantuntijat" pitävät huolen, että jo lainvalmistelu- tai lausuntovaiheessa asiakokonaisuudesta irrotetaan yksi perustuslaillinen perusoikeus, jonka toteutumista sitten ryhdytään fundamentaalisesti puolustamaan.  

Lopulta koko lakialoite ajaa päin tätä yhtä perusoikeudellista mäntyä, metsä jää näkemättä ja laki syntymättä.

Kuvatun kaltaisen puusilmäisen toiminnan johdosta ulkorajamme ovat koronaepidemian aikana pysyneet auki silloin, kun ne olisi pitänyt laittaa kiinni. Eikä yhteiskunnan avaamiseen tähtäävä koronapassi-keskustelu päässyt lähtöruutua pidemmälle viime keväänä, jolloin sen laajamittaisen parlamentaarisen keskustelun aika olisi ollut.

Tulos on se, että iso enemmistö maksaa kovaa hintaa marginaalien tulkinnanvaraisten oikeuksien suojelusta. Eikä moni enää kerta kaikkiaan ymmärrä sitä, miksi yhteiskuntaamme ei avata niille, jotka voisivat taas terveysturvallisesti kohdata toisiaan.

Hiljalleen päätään nostava kansalaistottelemattomuus kertoo siitä, että kansan oikeustaju alkaa olla jo pahasti koetuksella.

Ei kuitenkaan lienee edes kidnappaajien edunmukaista, että kansa nousee laajasti barrikadeille vaatimaan oikeuksiaan.

Ja jotta tämä vältettäisiin, esitän kohteliaan pyynnön – päättäjät, vapauttakaa panttivangit – sekä tolkunajattelu että yhteiskunta.

Heti, välittömästi ja nyt!

Petri Hiltunen

Partner

Management Events

Sulje mainos Tilaa Evento