Pelko on luovuuden vastakohta – ja pilaa työmoraalin

Pelon tehtävä on auttaa ihmistä tunnistamaan vaara ja säilymään hengissä. Vaikka pelko saa asiakaspalvelijan varomaan aggressiivisessa humalassa toikkaroivaa asiakasta, muuta hyötyä siitä ei työssä ole. Pelon ilmapiiri tuhoaa luottamuksen, lisää virheiden määrää ja sakkaa luovuutta.

Minna Martin.

Tunnemme pelkoa, jotta voisimme tunnistaa potentiaalisesti vaarallisen tilanteen. Pelkoreaktio opitaan nopeasti ja kutakuinkin kertalaakista.

– Kun ihmiselle käy jotakin uhkaavaa, hän muistaa tapahtuman uudestaan vastaavassa tilanteessa ja varoo. Tämä pätee niin koiran puremaan kuin uhkaavan ihmisen läsnäoloon, psykologi ja psykoterapeutti Minna Martin kertoo.

Martinin mukaan pelko on koodannut tiensä geenistöömme. Kun aukeat ja korkeat paikat ovat historiassa merkinneet ihmiselle suojattomuutta, suoranaista kuoleman vaaraakin, myös moni nykyihminen tunnistaa itsessään niin sanotun torikammon tai korkean paikan pelon.

Pelko on luonnollinen ja ihmishenkeä suojeleva tunne, mutta fobia ei. Psykoterapiakeskus Vastaamon mukaan joka kymmenes suomalainen kärsii fobiasta, suhteettoman suuresta määräkohtaisesta pelosta, joka rajoittaa elämää.

Lääkäriseura Duodecimin mukaan fobioiden syntymiseen vaikuttavat traumaattiset kokemukset, väkivalta, läheisen ihmisen kuolema ja turvattomuus.

Vaikka pelko kohdistuisi ahtaisiin tiloihin, taustalla voi olla esimerkiksi vanhempien repivän avioeron aiheuttama trauma. Martin on työssään huomannut, että fobioiden taustalla on usein stressiä ja ahdistusta.

– Jos lapsuudessa jää tunteidensa kanssa vaille vanhempien tukea eikä ole siten oppinut rauhoittamaan itseään, ihminen voi jäädä haavoittuvaksi ja alttiiksi sairastumaan fobioihin.

Ongelman syväänjuurtuneisuudesta joh­tuen järjettömältä tuntuvan fobian vähättely tai kummastelu muiden ihmisten taholta ei auta, vaan ongelmaa tulisi lähestyä ammattilaisen saattelemana, esimerkiksi psykoterapiassa.

Suomi on silti edelleen täynnä työpaikkoja, joissa käytetään vanhentuneita johtamismetodeita kun halutaan saada ihmiset tottelemaan.”

Pelko pilaa työmoraalin

Martin korostaa, että toisin kuin sankarimyyttien maailmassa usein luullaan, pelot kuuluvat erottamattomana osana elämään, eikä niistä voi täysin vapautua.

– Suurimman turvan tunteen meille voi antaa toinen ihminen, ja samalla suurimmat pelot aiheuttaa toinen ihminen. Työelämässä nähdään, että me kaikki joudumme kohtaamaan pelkoja, jotka liittyvät toisen ihmisen kanssa toimimiseen. Kaikki miettivät tavalla tai toisella, hyväksytäänkö minut työyhteisössä tällaisena kuin olen, ja mitä nuo muut ajattelevat taidoistani ja osaamisestani. Ihmiset pelkäävät epäonnistumista – ja onnistumista.

Koska pelon tehtävä on keskittää ihmisen voimavarat selviytymiseen, ei se saisi kahmaista suurta osaa työpaikan tunneilmapiiristä. Jotta ihminen voi käyttää luovuuttaan, ratkaista ongelmia ja keksiä uutta, perustarpeiden pitää olla turvattu. Tälle ajatukselle koko pohjoismainen työjärjestelmäkin terveyspalveluineen ja lounasetuineen rakentuu.

– Pelosta on hyötyä lähinnä silloin, kun pitää arvioida turvallisuutta. Suomi on silti edelleen täynnä työpaikkoja, joissa käytetään vanhentuneita johtamismetodeita kun halutaan saada ihmiset tottelemaan. Pelko ei lujita työmoraalia vaan itse asiassa rappeuttaa sitä. Olen kuullut monta kertaa ihmisten sanovan, että kun heitä ei kunnioiteta, on samantekevää, yrittävätkö he parhaansa vai eivät, kun palkka juoksee joka tapauksessa, Martin kuvailee.

Pelon myötä pois karisevat kunnioitus ja luottamus esimiehiä kohtaan, ja seuraukset yrityksen maineelle voivat ovat kovat. Julkisessa keskustelussa puhutaan nykyisin paljon empatiataidoista ja hyvästä johtajuudesta. Jos oman työpaikan yrityskulttuuri on suuressa ristiriidassa suhteessa vallitseviin ihanteisiin, asia voi nousta puheeksi organisaation ulkoisten tahojen kanssa. Pelolla johtavaa esimiestä kohtaan ei tunneta sympatiaa, ymmärrystä tai lojaaliutta, ja se kuuluu tavassa, jolla omasta työpaikasta puhutaan – eräänlaista työntekijälähettilyyttä sekin.

– Viime kädessä pelolla johtaminen näkyy yrityksen toiminnassa siten, että kynnelle kykenevät vaihtavat työpaikkaa, porukan kokeneimmat etunenässä.

Haitalliset mallit lapsuudenkodin peruja

Mistä yrityskulttuurin jämähtäneisyys sitten johtuu? Median täyttyessä hyvinvointipuheesta voisi luulla, että edes osa viisaudesta tihkuisi työelämään asti. Martinin mukaan työelämän käyttäytymismallit muuttuvat hitaasti, koska ihminen omaksuu osin tiedostamattaan mallin lapsuudestaan – monen tapauksessa vuosikymmenten takaa. Käytännössä moni esimies kohtelee alaisiaan samalla tavalla kuin heitä itseään on lapsena kohdeltu, ja kasvatuskulttuurista tulee yrityskultturia.

– Tietenkään aikuisten ihmisten johtaminen ei ole kasvattamista, mutta esimiehen rooli muistuttaa monella tapaa vanhemman roolia. Esimiehen asema on opettaa ja toimia auktoriteettina aivan kuten vanhemmankin. Esimiehellä on äidin ja isän tavoin vastuu alaisesta, mutta alaisella ei ole vastuuta esimiehestä.

Martin kertoo, että hyvä johtaja ymmärtää vastuunsa ja säännöstelee potentiaalisesti vaikeiden asioiden jakamista alaistensa kanssa.

– Jos on kysymys esimerkiksi yt-neuvotteluista, työrauha pitää turvata niin että mahdollisista irtisanomisista kerrotaan kaikki olennainen mutta ei mitään liikaa. Itselläni oli kerran esimies, joka suolsi alaisilleen hirveästi keskeneräisiä uhkakuvia yrityksen tilanteesta, mikä pikemminkin pahensi stressaavaa tilannetta ja lietsoi pelkoa. On ymmärrettävää, että esimies haluaa purkaa omaa taakkaansa, mutta usein se taakka on kannettava ilman alaisia. Tällöin esimies tarvitsee jonkun, jonka kanssa luottamuksellisesti käydä vaikeita asioita läpi.

CASE

”Uhka on todellinen.”

Työskentelen tarjoilijana enimmäkseen ilta- ja yöaikaan. Ravintolatyössä minua pelottaa yleinen turvattomuus ja tieto siitä, että lopulta saa pärjätä ihan itse, oli turvahenkilöstöä tai ei. En ole urani aikana joutunut kovin montaa poistopyyntöä tekemään muun kun henkilön päihtymystilan tai toiseen asiakkaaseen kohdistuvan aggressiivisen käytöksen takia. Silti poikkeuksetta on käynyt niin, että poistoa ei ole ainakaan ensimmäisestä hälytyksestä tehty.

Tilanteet toistuvat samanlaisina: poistettava henkilö ja turvahenkilö ovat molemmat miehiä, ja kun he siitä tiskiltä lähtevät miesten kesken tilannetta selvittämään, lopputuloksena on kättä päälle, ja juhlat jatkuvat. Näissä tilanteissa poistamisen välttänyt henkilö palaa tiskille pullistelemaan ja osoittamaan ylemmyyttään, kun en saanut häntä poistettua. Tilanteet ovat ärsyttävän ja alentavan lisäksi uhkaavia, sillä työkaveri on juuri demonstroinut jo muutenkin huonosti käyttäytyvälle ihmiselle, ettei minulla ole mitään sanottavaa asiaan, ja näin ollen kaikenlainen kohtelu on teoriassa sallittua. Toistaiseksi oikeaa vaaratilannetta ei ole syntynyt, mutta uhka on todellinen, eikä minua huvita poistua tiskin takaa esimerkiksi vessaan, kun tiedän tilassa pyörivän aggressiivisia henkilöitä.

 

Työn turvattomuus näkyy kahtiajakona työyhteisömme sisällä. Se, ettei voi luottaa työkavereiden tukeen, kiristää välejä. Sen myötä myös sitä sietää asiakkailta sellaista käytöstä, jota ei normaalisti katselisi. Nyt alan olla jo aika paatunut. Kyllä se aluksi aiheutti tosi paljon arvottomuuden tunteita. On ihan kamalaa, jos joku heittää juomat naamalle tai haukkuu huoraksi. Silti sellaisessa tilanteessa huomaa miettivänsä, ylireagoiko taas.

Tähän kaikkeen liittyy myös kysymys siitä, että olen itse ansainnut huonon kohtelun olemalla huono asiakaspalvelija, mikä on asia, jota turvahenkilö ei ole ensinkään oikea henkilö arvioimaan. Nihkeintä silti on juuri sukupuolten vastakkainasettelu, se, että minun naisena täytyisi aina käyttäytyä niin, että miehen ei tee mieli heittää juomia naamalle.

Ongelmiin turvahenkilöiden kanssa on vaikea puuttua, koska olemme samaa työporukkaa. Suuri osa ovimiehistä on mielettömiä tyyppejä. Silti siellä on aina ne pari tyyppiä, joille kukaan ei sano mitään jos asian voi välttää, eikä asiaa varsinkaan viedä eteenpäin, kysehän on aina ”yksittäistapauksesta”.

Viimeksi tällainen ”yksittäistapaus” kuitenkin tapahtui pari viikkoa sitten. Yllätti, että sama meno jatkuu edelleen, vaikka turvahenkilöt ovat nykyään reilusti minua nuorempia, joten luulisi asenteiden muuttuneen sukupolvien myötä. Oli tavallaan helpompi niellä huonoa käytöstä vanhan liiton körmyiltä. Aika lannistavaa huomata, ettei nuorempi polvi ole sen tiedostavampi kuin edellinenkään.

Tässä juttusarjassa elämysalalla työskentelevät kertovat nimettömänä kokemistaan tunteista työelämässä.

Julkaistu Evento-lehdessä 2/2020.

Tunnetutkimuksen pioneeri, psykologi Paul Ekman luokitteli 1970-luvulla perustunteiksi ilon, hämmästyksen, surun, pelon, vastenmielisyyden ja vihan. Nämä tunteet esiintyvät kaikissa kulttuureissa, ja ne voi tunnistaa ihmisille yhteisistä kasvojenilmeistä. Tässä juttusarjassa käsitellään perustunteista iloa, surua, vihaa sekä pelkoa. Ekman täydensi tunnelistaa 1990-luvulla tunteilla, jotka ovat ihmisille yhteisiä, mutta jotka eivät välttämättä välity kasvojenilmeistä. Näistä tunteista käsitellään tässä juttusarjassa kateutta, syyllisyyttä ja häpeää.

Lue lisää tunteidensäätelystä!

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi (Duodecim, 2016).