Syyskuussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Meetings & Events näyttää esimerkillään, kuinka tapahtumissa voidaan konkreettisesti huomioida ekologisuus sekä osallistaa vierailijoita helpolla ja luontoa kunnioittavalla tavalla.

Meetings & Eventsin järjestäjä Easyfairs, Kierrätyskeskus sekä Tuunajamutsi tuottavat yhdessä tapahtumavieraiden kanssa melua vaimentavan kierrätysteoksen.

Kestävä kehitys on nouseva tapahtumatrendi

Kierrätyskeskuksen ympäristöasiantuntija Kaisa Karjalainen on havainnut kestävän kehityksen olevan nykyisin yhä tärkeämpää sekä tapahtumien yleisölle että järjestäjille. Ekotehokkuus näkyy parhaassa tapauksessa myös kustannustehokkuutena.  

– Tapahtumissa on matala kynnys kokeilla uusia asioita, mikä pätee myös kestävän elämäntavan ratkaisuihin. Tapahtuman järjestäjä voikin jättää pitkäkestoisen ja vaikuttavan positiivisen ympäristöjäljen ottamalla ympäristön näkyvästi huomioon, Karjalainen sanoo.

– Kierrätyskeskus on innoissaan tästä uudesta suunnasta ja mielellään mukana mahdollistamassa tapahtumien ekotekoja esimerkiksi asiantuntija-avun, ympäristöaiheisten tapahtumaohjelmien ja tapahtumafillareiden avulla. 

Messumatto uusiokäyttöön

Tuunaajamutsina tunnettu ohjelmapalveluyrittäjä Annakaisa Kilpinen uusiokäyttää poistomateriaalia työpajoissaan.

– Käytetty messumatto on inspiroiva tuunausmateriaali, jota menee tapahtumien jälkeen runsaasti poistoon. Meetings & Events -tapahtumassa tehtävä kierrätysteos yhdistää messumaton uusiokäytön, tapahtumakävijöiden aktivoinnin, tiedonkeruun, yhteisöllisen tuunaamisen ja hyväntekeväisyyden, Kilpinen listaa.

– Samalla innostetaan messukävijät pohtimaan, miten vastuullisuus otetaan huomioon tapahtumajärjestelyissä sekä oivaltamaan luovia uusiokäyttömahdollisuuksia poistomateriaalille.

Syyskuussa syntyvä, melun vaimentajana toimiva teos luovutetaan tapahtuman päätyttyä Maatullin koululle. Näin tapahtumalla vaikutetaan myös paikallisesti hyvänteon merkeissä.


Eventossa kirjoitetaan vielä tänä syksynä kestävästä kehityksestä tapahtuma-alalla. Pysy kuulolla!