Illallinen suomalaisessa kodissa on monen matkailijan unelma.
Illallinen suomalaisessa kodissa on monen matkailijan unelma.

Mistä löytäisin juuri SEN paikallisen ravintolan matkallani?

Live like a local on vahva matkailutrendi, joka tuo matkailijat ja paikalliset yhteen. Trendi on osaltaan sysännyt vaikuttajamarkkinoinnin voimakkaaseen kasvuun. Tämä näkyi myös äskettäin Helsingissä järjestetyssä Digital Tourism Think Tankin (DTTT) kansainvälisessä #DTTTGlobal-seminaarissa, josta tässä muutamia nostoja.

Ambassadorit, mielipidevaikuttajat, ovat brändityön ytimessä. Esimerkiksi Sveitsin eteläisimmän kantonin, Ticinon, markkinointi nojaa paikallisten ja matkailijoiden jakamiin tarinoihin. Kukapa ei haluaisi maistaa herkullista Zincarlin-juustoa, jonka alkuperästä ja valmistuksesta kertoo itse juustontekijä Marialuce Valtulini Ticino Turismon kotisivulla?

Markkinointipäällikkö Manuela Nicoletti kertoi DTTTGlobalissa menestyksekkäästä 100 % Ticino Challenge -projektista, jonka tavoitteena oli lisätä käyttäjien tuottamaa sisältöä Ticinon matkailumarkkinoinnissa. Kilpailuun osallistui 1,3 miljoonaa videota, joista Ticino Turismo julkaisi yhden videon päivässä sadan päivän ajan – tuloksena yli 1,5 miljoonaa katselua. #ticinomoments vie sinut nojatuolimatkalle!    

Wonderful Copenhagen on vienyt Live like a local -teeman pisimmälle. Se julisti perinteisen matkailun kuolleeksi pari vuotta sitten. Kööpenhaminen matkailustrategian mukaan matkailija onkin väliaikainen paikallinen. DTTTGlobalissa Köpis jakoi strategian jalkauttamisen ensimmäisiä oppejaan: Ask not what locals can do for you – but what you can do for locals. Kolmasosa kööpenhaminalaisista on nimittäin sitä mieltä, että matkailulla on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja paikallisten arkielämään. Tämän tutkimuksen vuoksi kaupungissa on työn alla paikallisten näkemysten ja kokemusten sovittaminen matkailun kehittämiseen. Ollaan kuulolla, miten tämä työ etenee!

Eväsretki luonnossa voi olla unohtumaton kokemus.

Osaammehan me Suomessakin Live like a local -teeman hyödyntämisen! MyHelsinki.fi-sivusto on Your local guide to Helsinki.  Se on saavuttanut useita palkintoja, esimerkiksi City Nation place -palkinnon syksyllä 2017.  MyHelsinki osallistaa ansiokkaasti paikalliset asukkaat kaupungin maineen kasvattamiseen. Myös sinä voit jakaa oman mansikkapaikkasi MyHelsingissä! Samalla voit vaikuttaa matkailijan Helsinki-elämykseen ja lisätä ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista.

Live like a local tuo paljon hyvää matkailukohteeseen ja sen asukkaille; työpaikkoja ja lisää palveluita, mutta matkailu voi myös vaikuttaa negatiivisesti – esimerkiksi nostaa sen ihanan paikallisen ravintolan hintoja.  Sustainable tourism  ja Quality, not quantity toistuivat DTTTGlobalin puheenvuoroissa. Konkreettisia esimerkkejä käytännön toimenpiteistä tuli kuitenkin vain muutama. Ilahduttavin näistä oli Visit Grönlannin uusi Insider’s Guide -videosarja. Videoissa hyväntuulinen paikallisopas antaa ohjeita Grönlannin matkalle. Huikeaa visuaalista ilottelua ja tarinankerrontaa –  käy katsomassa ja kerro minulle, jos Ujarneq ei saa sinua unelmoimaan Grönlannin matkasta!

Leena Grönroos on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun matkailun liikkeenjohdon lehtori. Hän keskittyy sekä projekteissa että opetuksessa matkailukohteiden kestävään kehittämiseen.