Uudistuksen toteuttajat Reima Saarinen (vas.),
Petteri Unkila ja Tero Hölttä. Audiokoirana Mila.

Logomon tuotantojohtaja Petteri Unkila sai mieluisan tehtävän uudistaa Logomo-salin äänentoisto talon 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Hän laati kattavan arvion siitä, mihin uuden äänentoiston tulisi taipua niin konserteissa, tv-tuotannoissa kuin seminaareissa. Uudistuksessa tavoiteltiin toiminnallisuutta, monipuolisuutta ja äänenlaatua. Äänentoistojärjestelmän suunnittelijaksi kutsuttiin Reima Saarinen.

Unkilan lempiajatus on, että Logomo-saliin päivitettiin maailman demokraattisin äänentoistojärjestelmä. Mitä se tarkoittaa talossa kävijän kannalta?

– Millä tahansa paikalla voi olla varma, että tulee hyvä soundi, Unkila lupaa.

Äänentoiston toimivuus takaa täydellisen kuunteluelämyksen myös puhetilaisuuksissa.

– Toimitusjohtajan puhe saadaan välitettyä kaikille kuulijoille samalla äänenpaineella, myös taustametelin yli, Reima Saarinen toteaa.

Samat ominaisuudet, joiden avulla musiikki saadaan soimaan täydellisesti, auttavat säätämään puhetilaisuuden äänet. Lähtökohtana uudistuksen suunnittelussa olikin luoda maailman parhaaseen monitoimisaliin entistä parempi äänentoisto, jotta pystytään panostamaan myös suuriin konferensseihin vielä paremmin. Uudistus palvelee myös tv-tuotantoja ja striimauksia.

Vahvistetun äänen ehdoilla: monitoimisali, joka kuulostaa studiolta

Logomo-sali on Suomen ensimmäinen monitoimisali ja toinen konserttisali, joka on tehty vahvistetun äänentoiston ehdoilla. Suurin osa suomalaisista konserttisaleista on rakennettu akustisen musiikin ehdoilla.

– Logomo-sali tehtiin sähköiseen vahvistukseen; jälkikaiunta on pieni ja heijastuksia vähän, Saarinen summaa.

Kaiutinten hyvyyden ratkaisee se, kuinka hyvin ne pitävät suuntakuvion. Kokonaisuus rakennettiin d&b audiotechnikin tuoreimmilla kaiuttimilla.

– Pääkaiuttimet ovat d&b audiotechnik KSL -kaiuttimia, jotka pitävät suuntakuvionsa hienosti. Matalilla taajuuksilla suuntakuvion hallinnasta huolehditaan aktiivisesti erillisillä sivuille sijoitetuilla kaiutin-elementeillä. Samoin sub-kaiuttimet pitävät suuntakuvionsa hienosti, Saarinen avaa teknistä puolta.

Pääkaiuttimet suoriutuvat tehtävästään useissa eri katsomomuodoissa samalla mekaanisella asettelulla. Logomo-salin eri käyttötilanteille kutsutaan etukäteen suunnitellut ArrayProcessing-asetukset yhdellä napin painalluksella.

– Järjestelmässä toteutuvat tärkeimmät asiat: kaiuttimet kuulostavat hyvälle, äänenpaine riittää kaikkiin tilanteisiin ja kaiutinjärjestelmä pitää suuntakuvionsa hienosti. Näin kaiuttimet vuotavat lavalle todella vähän. Se, miltä ääni kuulostaa äänitarkkailijan jakkaralla, toteutuu todella hyvin salissa, Saarinen kuvailee.

Esimerkiksi seminaarissa ääni kuuluu eturivissä ja takarivissä yhtä kovaa. Konserttia varten määritetään, että äänenpaine pienenee takaosaan, Saarinen havainnollistaa.

Logomo-sali on lyhyellä jälkikaiulla erinomainen tila sähköisesti vahvistetulle musiikille ja puheelle. Akustisia konsertteja varten sali on varustettu Meyer Constellation -keinoakustiikkajärjestelmällä. Keinoakustiikan avulla jälkikaiuntaa voidaan kasvattaa musiikin vaatimusten mukaisesti.

Niin uudistuksen tilaaja Unkila kuin käytännön toteuttaja Saarinenkin ovat yksimielisiä salin toimivuudesta.

– Sali on käsittämättömän hyvä. Liikutus tuli, kun kuulin lopputuloksen. Iloisia käyttökilometrejä on luvassa, Saarinen sanoo.

Unkila toteaa, että Logomo-sali näyttää teollisuushallilta, joka kuulostaa äänitysstudion tarkkaamolta; aivot eivät tajua ristiriitaa sen välillä, mitä silmä näkee ja korva kuulee.

Elinkaariajattelu mahdollisti uudistuksen

Reima Saarinen on kokenut kaiutinasiantuntija ja ollut mukana useissa vaativissa projekteissa. Logomossa salille ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Tämä kertoo todella laadukkaasta akustiikkasuunnittelusta. Kaiutinjärjestelmän uusimisen ohessa Logomo siirtyi samalla digitaaliseen aikakauteen signaalinsiirrossa.

– Pystymme nyt helpommin haarottamaan äänisignaalia ympäri taloa, eli Logomo-salin ääni voidaan jakaa minne tahansa hyvälaatuisena. Tämä pätee myös striimauksiin, Unkila huomauttaa.

Logomo-salin entinen kaiutinjärjestelmä sai uuden kodin muista Logomon saleista. Elinkaariajattelu auttaa pienentämään talon hiilijalanjälkeä.

– Uudistuksen mahdollisti se, että vanhat kaiuttimet säilyvät käytössä muissa tiloissamme. Upgreidasimme samalla kaikkien tilojemme äänentoiston. Kaiuttimien elämä jatkuu vielä pitkään, nyt ne mahdollistavat muun muassa hyvän klubitoiminnan Teatro-salissa, josta tulee ”Turun Tavastia”, Unkila kertoo.

Myös laitetoimittaja Overture Audion Tero Hölttä pitää projektia esimerkillisenä.

– Kaiutinjärjestelmän suorituskyvyn ja laadun lisäksi Logomon hankintaprosessissa tutkittiin perusteellisesti uuden järjestelmän elinkaarta. Siinä arvioitiin aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen, mikä on kaiutinjärjestelmän arvo 15 vuoden jälkeen sekä järjestelmän ylläpitokustannukset koko sen elinkaaren ajan, Hölttä toteaa.

Unkila kertoo ottaneensa varhaisessa vaiheessa yhteyttä suunnittelijaan, jonka kanssa mietittiin, mitä arjessa tarvitaan. Yksi suunnittelun lähtökohta oli se, että äänentoistojärjestelmä muuntautuu salin mukaan: Logomo-salissa esiintymislavan paikka ei ole vakio. Esimerkiksi The Voice of Finlandin suorien lähetysten välissä salissa saattaa olla toisia tapahtumia, jotka voidaan rakentaa Logomo-salin toiseen päätyyn tv-tuotannon lavasteiden jäädessä verholinjan taakse piiloon. Tällöin kaiutinjärjestelmä täytyy voida jakaa eri osiin niin, että se palvelee tv-tuotannon lisäksi myös konsertteja.

Syntyi järjestelmäkokonaisuus, jonka avulla selvitään kaikesta.

– Meillä on neljä modea: small, medium, large ja niin sanottu Voice-mode. PA-järjestelmän jakaminen mahdollistaa sen, että kaiuttimet eivät tule niin paljon tv-kuviin. Sitä varten niitä pitää ripustaa vähän enemmän, mutta se ei ole ongelma, kun kaiuttimien paino on pudonnut puoleen entisestä.

Hankkeen lopputulos parantaa kaikkien talon asiakkaiden käyttäjäkokemusta ja tv-tuotantojen ja striimausten tasoa. Se myös parantaa työmukavuutta.

Logomo on aina tunnettu logistiikan toimivuudesta ja paikkana, jonne on helppo tulla.”

Korkeatasoinen tilaisuus hybridinä

Tv-tuotantoa silmällä pitäen tehdyt ratkaisut tekevät myös striimattavista konferensseista huipputasoisia. Logomon tuotantojohtaja Petteri Unkila ennustaa, että jatkossa suurin osa seminaareista tulee olemaan hybridejä.

– Nyt halutaan luoda se mahdollisuus, että pystytään striimaamaan, ja myös osa puhujista tulee olemaan etänä. Tämä muutos näkyy etenkin tieteellisissä konferensseissa. Hyvät yhteytemme mahdollistavat, että pystymme toimimaan molempiin suuntiin ja tarjoamaan huippuluokan äänentoiston paitsi saliin, myös läppärin ääreen, kun lähtevän äänen signaalin laatu lähtöpäässä paranee Unkila sanoo.

Reima Saarinen summaa:

– Hyvä sali ja kaiutinjärjestelmä palvelee niin liveä, tv-tuotantoa kuin striimiä.

Asiakkaalle tämän kaiken suurin etu on helppous ja laadukkuus.

– Olemme ratkaisseet monia ongelmia konferenssijärjestäjän puolesta. Tekniikka pelaa ja kaikki kuuluu kaikkialle itsestään selvästi, Unkila lupaa.

Logomon kumppanuus Bright Finlandin kanssa helpottaa osaltaan tapahtumajärjestäjän työtä: kaikki tekijät löytyvät läheltä.

– Logomoon kun tulee, tietää että on ammattilaisten käsissä. Tämä on meidän ylpeydenaiheemme: pystymme toimimaan ammattimaisesti ja tekemään isoja tai pieniä tilaisuuksia aina samojen laatukriteerien mukaisesti. Tarjolla on aina se vähän normaalia parempi videotykki ja äänentoisto, ja kaikki toimii saumattomasti yhteen, Unkila mainostaa.

Tero Hölttä toteaa spontaanisti:

– Olisipa Logomo useammassa kaupungissa! Vastaava tapahtumatalo puuttuu pääkaupunkiseudulta.

Petteri Unkila muistuttaa, että Logomo on aidosti merkittävä luovan talouden keskus. Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 13 salia ja kaksi bisnesparkia.

www.logomo.fi