Kun työuupumus peittää intohimon

Työuupumus kehittyy salakavalasti, ja lopulta työ on pelkkää suorittamista. Avoin vuoropuhelu ja psykologisesti turvallinen työympäristö ovat parhaita keinoja uupumuksen ehkäisyyn.

Esitys- ja teatteritekniikan medianomi Janne Koivulahti perehtyi opintojensa lopputyössä työuupumukseen AV-alalla. Koivulahti pohti työssään syitä, jotka johtavat työuupumukseen, ja etsi keinoja uupumuksen ennaltaehkäisyyn. Lopputyössä tuodaan esiin työuupumuksen erilaisia ilmenemismuotoja sekä niistä irti pääsemistä. Työ toteutettiin haastatteluiden avulla.

Koivulahti sai kimmokkeen työhön muutama vuosi sitten tapahtumaturvallisuuspäivillä.

– Pidin luennon työuupumuksesta ja sain valtavasti positiivista palautetta. Olen lopputyöhöni tyytyväinen, sillä olen saanut siitäkin paljon positiivista palautetta. Se on avannut silmiä sille, että uupumuksesta ei tarvitse tuntea häpeää ja siihen kannattaa havahtua mahdollisimman aikaisin.

Kyynisyys on seuraus

Työuupumus kehittyy yleensä pitkän ajan kuluessa. Kun väsymykseen ei enää lepo auta, asenne työtä kohtaan kyynistyy ja ammattiin liittyvä itsetunto alenee. AV-alalla uupumukseen altistavia tekijöitä on muitakin: työtahti on hektinen, ja työtä tehdään usein freelancerina. Työporukan kokoonpano voi vaihtua päivittäin, ja tapahtuman deadlinen koittaessa alkaakin vasta itse työ eli tapahtuma.

– Roudarilla on iso vastuu tapahtumasta kokonaisuutena. Hän vastaa audiovisuaalisesta designista, sen teknisestä toimivuudesta ja tuotannosta tilaajalle, esiintyjälle ja yleisölle. Opinnäytetyössäni haastattelin neljää ihmistä, joilla on omakohtainen kokemus työuupumuksesta. Kun into syystä tai toisesta kääntyykin kuluttavaksi, alkaa asioiden varmistelu. Lopulta työpäivät muodostuvat siitä, että juoksee asioiden perässä ja korttitalo uhkaa kaatua.

Ala on niin pieni ja nuori, ettei ole mitään rakennetta. Esimiehet ovat itse niin uupuneita, että kierto jatkuu. Monet kaverifirmoja, ei ole asiantuntijajohtajia.”

Usein työtä tehdään intohimosta, ei rahan tai vallan vuoksi. Jos työntekijä saa toteuttaa itseään ja häneen luotetaan, häntä ei tarvitse kontrolloida, Koivulahti sanoo.

– Kaikista pyhintä meissä monissa on itsensä toteuttaminen. Se ei ole sitä, mitä itse tekee, vaan sitä, mille palaa ja mikä sytyttää intohimon. Iso ongelma on, että sitä ei osata eikä ehditä kuunnella. Itsensä toteuttamiselle ei anneta tilaa eikä tukea tarpeeksi. Mihin silloin työntekijän arvo perustuu? Koivulahti kysyy.

Yksittäinen työntekijä on jatkuvasti muutosten pyörteissä. Lisäksi kriisitilanteessa ihminen jätetään helposti yksin.

– Tein myös havainnon, että kyynisyys ei ole asenne vaan seuraus olosuhteista. Yleensä kyyninen ihminen saa lisää syrjintää ja väheksyntää, koska ei jaksa olla positiivinen. Tässä kohtaa pitäisi esihenkilön nähdä vastuunsa.

Kyyninen ihminen on joutunut toimimaan arvojaan vastaan.

– Jos joutuu hyväksymään ulkoiset arvot, työ ei tyydytä. Ihminen joutuu puolustautumaan koko ajan, häneltä otetaan eikä hän saa itse palkkiota.

Maanantaina ei tiennyt etukäteen, mitä viikolla on tulossa, mitkä tulevat olemaan työajat. Oman perheen kanssa vietetty aika oli minimaalista.”

Palkkiolla Koivulahti ei tarkoita rahallista palkkiota vaan inhimillistä palkintoa, joka syntyy tyydytyksestä, jonka työ tekijälleen antaa.

– Oma johtopäätökseni kaikkien haastattelemieni ihmisten kohdalla oli se, että ratkaisevaa on se, miten esihenkilö kohtasi alaisensa. Missä mennään ja miten menee. Sillä on todella suuri vaikutus, ja sen vuoksi halusin työssäni selvittää myös, millä keinoilla uupumista voisi ennaltaehkäistä johtamisen avulla.

Työyhteisössä esihenkilöllä on velvollisuus huolehtia alaistensa hyvinvoinnista. Esihenkilöillä on myös vastuu epäkohtien ja toimimattomien työskentelytapojen tunnistamisessa.

– Jos tulos on ainoa asia mikä merkitsee, niin mennään metsään. Jos työ väsyttää ihmisen siihen pisteeseen, että vapaa-aika menee lepäämiseen ja palautumiseen, niin asetelma on täysin väärä.

Koivulahti mainitsee, että seuraava sukupolvi ajatteleekin työtä toisenlaisesta näkövinkkelistä.

– Työ itsessään oli aiemmille sukupolville pääasia. Meitä seuraava sukupolvi ajattelee, mitä itse saa tekemästään työstä ja miten vaikuttaa maailmaan sen avulla.

Silti tietyt vanhakantaiset ajattelumallit määrittelevät meidän työkulttuuriamme hyvin vahvasti edelleen.

– Ennen tehtiin monen kymmenen vuoden uria, tänä päivä se on enemmänkin poikkeus kuin selviö. Työpaikkaa vaihdetaan helposti, eikä ihmisiä voi uhkailla esimerkiksi potkuilla. Työ ei määrittele enää ihmisen arvoa eikä identiteettiä.

Painostus ja uhkailu eivät toimi, etenkään silloin kun ihminen on uupumuksen partaalla.

– Pitäisi päästä sellaiseen tilaan, missä ihmiset voivat hyvin sekä itsensä että työkykynsä vuoksi. Tässä hukataan valtava potentiaali. Työntekijöiden ja johdon välillä on usein kahtiajaotteleva kuilu, joka pitäisi poistaa.

Mulle työuupumus oli kontrollin pettäminen. Asiat valuivat käsistä ja yli äyräiden. Samalla luovutti ja meni maahan. Itkin neljä päivää. Kontrollin menettämisestä on kyse: kun yrittää pitää asioita hyppysissä, mutta sen menettää kun uupuu.”

Koivulahti painottaa hyvinvoinnin merkitystä.

– Jos henkilökunta voi hyvin, seurauksena on vääjäämättä se, että myös yritys voi hyvin. Tai yrityksellä on vähintäänkin hyvät edellytykset voida taloudellisesti hyvin, jos ihmiset voivat henkisesti hyvin.

– Luovassa työssä intohimokorvaus voi olla palkkaa merkityksellisempi asia. Se palkitsee tekijänsä sisäisesti. Kun ihminen uupuu, korvaus jää saamatta ja työstä tulee suorittamista.

Kun työ ei voimaannuta, työntekijän päätöksentekokyky heikkenee.

– Jos päätöksentekokyky on heikko, työstä ei tule mitään.

Esihenkilön tuki ratkaisevaa

Työuupumus kehittyy usein pitkän ajan kuluessa, ja sitä on hankala havaita.

– Ulkopuolisen on usein vaikea havaita toisen uupuminen. Toisaalta ulkopuolisten neuvot voivat olla jopa vaarallisia. Uupumuksen myötä ihminen menettää läsnäolon tunteen, on jossain muualla koko ajan, mutta ei uskalla antaa itselleen lupaa hellittää. ”Mene metsään rentoutumaan” -tyyppiset neuvot kaikuvat kuuroille korville.

Jotta ihminen saa toteuttaa itseään, mutta ei pala loppuun, on esihenkilöllä tasapainottelun paikka.

– Esimiestyössä olisi kehitettävää ennaltaehkäisyn osalta, sillä se on kaiken a ja o. Jos kaikki nähdään vain rahassa, ihmisen sisäinen palkitsemisjärjestelmä sammuu.

Koivulahti kertoo omakohtaisesta uupumuksestaan.

– Olin kolmekymppinen ja työ tempaisi mukanaan. Sekä sydämen palo että työn imu olivat voimakkaita. Eräässä tapahtumassa, missä minulla oli tuotannollinen, tekninen ja taiteellinen vastuu, kaikki vain kaatui päälle. Tunsin etukäteen valtavaa pelkoa, ja minuun iski valtava voimattomuus. Se on tyypillistä uupumisessa. Usein tulee myös fyysisiä oireita, joita ei itse oikein edes usko. Silloin ollaan jo vaarallisilla vesillä.

Koivulahti huomasi myös sen, miten heikoilla freelancer on kriisitilanteessa.

– Oli hämmentävää huomata, että yhteiskunnan tuki puuttui kokonaan.

Työuupumusta ei luokitella sairaudeksi. Jos sairauslomalle on tarvetta, harkitaan yleensä masennusdiagnoosia.

Tehdään pitkää päivää ja pitää antaa itsestään kaikki, mutta sitten työn jälki ei olekaan enää yhtään parempaa. Toisaalta: On karua huomata, ettei jaksa ottaa sitä viimeistä askelta, tehdä sitä viimeistä säätöä, että keikasta tulisi hyvä.”

– Täytin lääkärin vastaanotolla kyselylomakkeen, jonka avulla arvioitiin, olenko masentunut. Masennusdiagnoosin avulla sain sairauslomaa kahden viikon pätkissä. Epävarmuus tulevaisuudesta oli valtava. Freelancer on heikoilla, koska työn tarjoajat eivät ole vastuussa tekijöille.

Dialogin avulla ymmärrystä

Koivulahti peräänkuuluttaa hyvinvoinnin arvostamista.

– Emme näe arvoa sille, että kaikki perustuu loppujen lopuksi hyvinvoinnille. Sen mittaaminen on vaikeaa‚ sillä hyvinvointia ei voi laittaa Exceliin.

Mitä työpaikoilla sitten pitäisi tehdä, jotta ihmiset voisivat paremmin? Koivulahden mielestä jatkuvan ja avoimen vuoropuhelun avulla alaisen ja esihenkilön välille voi syntyä luottamuksellinen suhde, joka auttaa molempia tekemään työnsä paremmin.

– Yksi parhaista esimiehistä, joita minulla on ollut, piti kuukausittain säännöllisesti keskustelun. Puhuimme siitä, mihin suuntaan olemme menossa ja muovasimme työnkuvaa tarpeen mukaan. Havainnoimme, mitkä asiat ovat hyvin ja mitä asioita piti kehittää. Tulin kuulluksi ja samalla autoin myös esihenkilöäni. Meidän välillemme syntyi aito työsuhde, jota vaalimme molemmat.

Isommalla rahalla ei saada isompia elämyksiä, Koivulahti toteaa lopuksi.

– Psykologisesti turvallisessa työympäristössä ihmiset voivat paremmin. Laatu paranee, ja sitä kautta syntyy vaikuttavampia elämyksiä.

 

Lähde: Työuupumus av-alalla, opinnäytetyö, Janne Koivulahti.

Nostot ovat poimintoja opinnäytteestä.

 

Julkaistu Evento-lehdessä 4/2021.

ROUDARI

Roudarin eli esitystekniikan ammattilaisen työnkuva on laaja. Roudarin työssä taide ja kulttuuri ovat helposti läsnä. Työhön voi kuulua teatteria, konsertteja ja kiertueita. Työssä innostuu helposti sen sisällöstä, ja se tempaa samanhenkisiä mukaansa. Maailmankuva avartuu myös matkustelun, eri työkulttuurien ja työpaikkojen tutustumisen kautta. Se sisältää paljon fyysistä työtä, kantamista, laitteistojen kasausta ja kuorman pakkaamista. Toisaalta se on myös kapasiteettia vaativaa: pitää ymmärtää suuria kokonaisuuksia, ääni-, valo- tai videojärjestelmiä ja nykyaikana myös verkkomaailmaa.

Sulje mainos Tilaa Evento