Kriisi ravistelee arvomaailmaa

Ovatko pehmeät arvot jo lähiaikoina kovaa ydintä myös bisnesmaailmassa? Yrityskouluttaja ja kirjailija Kaija Solana uskoo, että ovat. Käytännössä se tarkoittaa, että meidän on tultava tietoisemmiksi itsestämme ja ympäröivästä maailmasta, sekä opeteltava aidosti johtamaan itseämme.

Käsillä oleva tilanne on Kaija Solanan mukaan alku muutokselle. Kriisi ravistelee arvomaailmaa ja asenteita.

– Tolkuton kiire ja päätön juokseminen ovat vieneet ihmistä pois itsestään. Suorittaminen on kiilannut edelle. Käsillä oleva kriisi pakottaa pysähtymään itsensä äärelle. Siitä alkaa todellinen itsensä johtaminen.

Kun arkirutiiniit ovat riisuttu minimiin, sisäinen maailma herää etsimään vastauksia.

– Kuka olen, mitä tahdon. Ihmisen identiteetti muodostuu monilla työn kautta ja se joutuu nyt peilaukseen. On totta, että työ on tärkeää, mutta nyt pitäisi havahtua siihen, että se ei ole kaikki. Loputon suorittaminen, jahtaaminen ja kilpajuoksu itsensä kanssa on ohitse. Silloin tunteet nousevat helpommin pintaan. Pelko on läsnä elämässämme muutenkin eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Se ruokkii muitakin tunteita pintaan.

Jokaisella meillä on itsellä vastuu ajatuksista ja tunteista, valinnoista ja teoista, sanoo Solana. 

Kuuntele kehon viestejä

Solana neuvoo pysähtymään ja tutkailemaan tunnetilaa. Paras keino on hiljentyä itsensä ääreen ja kuunnella kehoaan. Jos kurkkua kuristaa ja on vaikea hengittää, niin se on kehon tapa kertoa, että kaikki ei ole kohdallaan. Silloin pinnan alla on käsiteltäviä tunteita, jotka hiljentyessä saavat nousta esille.

– Joko siitä saa jonkin oivalluksen, tai tunne menee ohitse tai ainakin loittonee. Vanha, kiireen malli on opettanut meille, että tunteet pitää ignoorata. Emme ehdi kuuntelemaan kehon viestejä.

Työelämässä on tärkeää kantaa vastuu omista tunteista.

Tärkein teko juuri nyt on rauhoittaa oma mieli ja keskittyä tähän hetkeen.”

– Jos ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, niitä heijastaa toiseen ihmiseen. Vaikka ei itse olisikaan aktiivisessa pelkotilassa, niin muiden tunteet vaikuttavat. Silloin kun itse kantaa vastuun omista tunteistaan, niitä ei kaada toisen päälle tai käännä toisen ihmisen syyksi.

– Tunteet lymyilevät rivien välissä. Ihmiset aistivat ne helposti sanojen takaa.

Kun opimme tuntemaan itseämme enemmän, opimme myös myötätuntoa. Opimme ihmisyyttä, sillä elämässä on aina erilaisia tunteita.

– Jos ärsyyntyy toisen ihmisen käytöksestä, niin se heijastelee sitä, että itse peilaa omia tunteitaan toiseen. Se ei välttämättä olekaan toinen ihminen, joka ärsyttää vaan se kertoo omista, käsittelemättömistä asioista. Kun sen tiedostaa ja hyväksyy, ymmärrys lisääntyy.

Stop huonolle käytökselle

Tunteiden käsittelyn avulla loivennetaan myös vastakkainasettelua.

– Toki on tilanteita, jotka ei johdu itsestä, mutta se on hyvä lähtökohta, että pystyy tarkastelemaan tilannetta itsestä käsin. Helposti kannamme vääränlaista vastuuta. Kun emme ole tietoisia omista tunteista ja tavoista, niin ryhdymme esimerkiksi peittelemään toisen huonoa käytöstä.

Silloin tulee tehneeksi karhunpalveluksen.

– Täytyy olla uskallusta ottaa asia käsiteltäväksi. Saattaakin tulla esiin, että kyseinen ihminen ei ole ajatellut omaa käytöstään lainkaan tai on tottunut esimerkiksi jyräämään muut. Kun puhuu sydämestä käsin, asiallisesti ja rauhallisesti, niin voi helpostikin saada muutoksen aikaiseksi.

Toisen ihmisen tunnetiloja tai taakkoja ei pidä ottaa omille niskoille.

– Voidaan todeta, että noi on sun juttuja, käsittele ne itse. Kumpikin kantaa oman vastuunsa.

Pelko ruokkii itseään

Solana on sitä mieltä, että pelko, joka meitä nyt koronaeristyksessä vallitsee, johtuu osittain siitä, että tällainen tilanne voi laukaista menneitä asioita, joita kannamme mukanamme tiedostamatta.

– Silloin pitää olla syyttämättä itseään. Tunteet ovat kuin pilviä, ne menevät ohi. Jos ne tukahdutetaan, ne eivät pääse ilmentymään sillä tavalla, että se auttaisi meitä.

Kaaoksen keskellä pitäisi katsoa myös niitä asioita, jotka ovat juuri nyt hyvin. Huoli ja pelko liittyvät harvoin tähän hetkeen vaan tuleviin tapahtumiin. Itsensä johtamisen tärkein teko on rauhoittaa oma mieli ja keskittyä tähän hetkeen niin paljon kuin mahdollista. On tärkeää oppia käyttämään omaa mieltä itsensä hyväksi. Mieli kehittää mitä-jos -ajatuksia, jotka luovat helposti paniikkia. Yksi keskeinen mielen peruslaki on se, että mihin keskitymme, saa lisää voimaa.

– Kun päättää, että keskittyy voimaan mahdollisimman hyvin, pystyy johtamaan itseään myös muilla osa-alueilla.

Julkaistu Evento-lehdessä 3/2020.