Koronan jälkeiseen aikaan kannattaa jo varautua

Helsingin kaupungin matkailuseminaari järjestettiin lokakuun lopulla hybriditapahtumana, johon osallistui paikan päällä Original Sokos Hotel Triplassa 200 henkeä ja 900 hengen joukko virtuaalisesti.

Jan Vapaavuori.

Seminaarissa nousi esiin kolme teemaa: kestävyys, liikkuminen ja saavutettavuus. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori toivotti alalle taistelutahtoa. Hän totesi, että matkailun kriisi on koko Suomen kriisi, mutta valoi kuitenkin optimismia:

– Epidemia tuskin vaikuttaa käyttäytymiseemme pysyvästi. Megatrendit globalisaatio, urbanisaatio ja suuret transformaatiot jatkuvat. Suurin osa muutoksista on todennäköisesti positiivisia pidemmällä tähtäimellä. Nyt on tärkeää varautuminen muutokseen, Vapaavuori summasi.

Helsinki voi pärjätä kriisin jälkeen paremmin kuin ennen. Nyt kaupunki tekee kaikkensa, jotta matkailuala nousee uuteen loistoon. Tätä viestiä toi myös seminaaria isännöinyt erityissuunnittelija Jukka Punamäki kaupungin elinkeino-osastolta. Hän povaa kilpailusta poikkeuksellisen kovaa, kun tullaan ulos kriisistä.

Seminaarissa keskityttiin tiedolla johtamiseen, kestävään matkailuun, digitalisaatioon, turvallisuuteen, markkinointiin ja tapahtumiin. Kaikkien näiden on oltava kunnossa, kun korona on ohi.

– Kestävän matkailun rooli korostuu kriisin jälkeen. Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelma on lähtenyt hienosti käyntiin, samoin Helsinki Marketingin vastuullisuustyökalu. Suosittelemme kaikkia osallistumaan ohjelmiin, Punamäki sanoi.

 

Erikoistutkija Pekka Mustonen nosti esiin paradoksin, joka riivaa matkailua tällä hetkellä:

– Nyt ei tule rahaa sisään, mutta ei lähde myöskään ulos. Näen paljon patoutunutta kysyntää ja käyttämätöntä rahaa. Yksi este kysynnän toteutumiselle ovat sosiaaliset rajoitteet eli matkustushäpeä.

Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto uskoo matkailijan katseen kääntyvän lähelle.

– Matkailijat välttävät nyt suuria kaupunkeja. Kansainvälisten analyysien mukaan ”secondary cities” vahvistuvat eli matkustaminen siirtyy astetta pienemmän kokoluokan kaupunkeihin, ja siinä Helsinki on vahvoilla, Aalto rohkaisi.

Suomella on jatkossakin luontaiset vahvuudet olla tapahtumien keskiössä: toimivuus, puhtaus, turvallisuus, luottamus ja tilan tuntu.

Suomen täytyy hyödyntää kilpailuetunsa matkailun virtuaalisessa murroksessa ja keksiä, millaisia liiketoimintamalleja pystytään rakentamaan virtuaalisuuden pohjalle.

Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen totesi seminaarin osallistujamäärän osoittaneen, että sille oli ”ankara tilaus”. Visit Finland on reivannut kurssiaan uusiksi tänä vuonna moneen kertaan.

– Nyt on opittava elämään viruksen kanssa ja tehtävä sellaisia ratkaisuja, että kykenemme tekemään töitä ja elämään pidemmällä aikavälillä. Suomi on jälleen saari, ja kun syyskuun alussa annetut raamit estivät joulusesongin myynnin, on koko ala kontallaan. Pian ainoa keino säilyä hengissä on realisoida omaisuutta. Matkailua demonisoidaan, vaikka se tosiasiassa pitää pyöriä pyörimässä. Uhattuna on 140 000 työpaikkaa, Virkkunen muistutti.

Kestävän matkailun rooli korostuu kriisin jälkeen.”

Nyt pitäisi päästä rajoituksista ratkaisuihin, jotta päästään hyödyntämään ainutlaatuista maakuvaa.

– Näen ratkaisuna pikatestit. Niiden myötä toteutuu vastuullisuus niin yksilön kuin yhteisön tasolla, ja ne mahdollistavat normaalin elämän poikkeusoloissa. On kyettävä löytämään tasapaino terveysturvallisuuden ja matkailun välillä, Virkkunen totesi.

Virkkusen toiveissa on rakentaa Suomesta hyvä esimerkki, miten matkustus onnistuu ilman demonisointia.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka totesi koronan iskeneen pahasti koko julkisen liikenteen kirjoon. Erityisesti lento- ja laivaliikenne kaipaavat konkreettista apua.

– Matkailun ja joukkoliikenteen merkitys viruksen leviämisessä on tällä hetkellä hyvin vähäinen. Matkustajamäärät ovat meillä vain kymmenen prosenttia aiemmasta tasosta. Tarvitsemme toiminnan mahdollistavia linjauksia, ja kun niitä tehdään, toivon, että lakataan puhumasta matkustusrajoituksista, puhutaan mieluummin ohjeista tai linjauksista. Terveysturvallinen ja vastuullinen lentäminen on mahdollista, Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner sanoi.

Julkaistu Evento-lehdessä 6/2020.

Tilaa Evento!

Tilaa digilehti!