Kokous- ja tapahtumatiloilla Forbesin listalle

MeetingPackage.com on tehnyt tapahtuma- ja kokoustilamarkkinoille sen, minkä Ebookers teki aikanaan matkailulle. Verkkoalustan perustaja ja toimitusjohtaja Joonas Ahola noteerattiin hiljattain myös amerikkalaisen talousjätti Forbesin listalla.

Joensuussa syntyneestä Joonas Aholasta tuli jo lapsena maailmankansalainen. Vanhempien työ vei perheen vuosiksi Irlantiin, jossa tulevan startup-yrittäjän kielitaito karttui ja maailmankuva avartui.

Kun Suomeen palannut Ahola 14-vuotiaana osallistui Nuori yrittäjyys ry:n järjestämään Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan, ei hänen päätään palellut. Tarmokas nuorimies tarttui puhelimeen ja solmi yhteistyösopimuksen saksalaisen digiboksitoimittaja Schneiderin kanssa.

– En vieläkään ymmärrä, mikä sai saksalaiset uskomaan meihin, mutta digibokseja maahantuova ja myyvä yrityksemme pyöri neljän-viiden hengen poikaporukalla vuoden verran ja sai jopa ohjelman parhaan yrityksen palkinnon, Ahola muistelee 12 vuotta myöhemmin.

Kun tie yrittäjyyteen oli auki, ei paluuta enää ollut. Sopivien yhteistyökumppaneiden löydyttyä Ahola teki loikan tapahtumatuotanto- ja pitopalvelualalle. Ikää miehellä oli 16 vuotta ja kokemus tapahtumien järjestämisestä rajoittui pelkästään kotibileisiin.    

– Sittemmin lopetin laskemisen 500 häissä ja 1 000 yritystilaisuudessa.

Seitsenvuotisen tapahtumayrittäjyytensä aikana Ahola suoritti lukion loppuun ja jatkoi opintoja ammattikorkeakoulussa. Kahden vuoden jälkeen tuli kuitenkin stoppi.

– Tajusin, etten pystynyt replikoimaan koulussa tekemiäni asioita omaan bisnekseeni. Lisäksi olin harvoja, jolla oli jo vahva yritystausta. Muut vasta opiskelivat alkeita. 

Koulu sai jäädä, mikä ei ole Aholaa sen koommin harmittanut.

– Netti on pullollaan tietoa. Sitä paitsi olen aina halunnut oppia tekemällä, sanoo lukihäiriönkin kanssa kamppaillut diginatiivi.

Netti on pullollaan tietoa. Sitä paitsi olen aina halunnut oppia tekemällä.”

– Nykyisin koulutan itse itseäni jatkuvasti. Esimerkiksi Nordic Business Forumista on tullut minulle vuosittainen oppimisretki, minkä lisäksi osallistun kiinnostuksen mukaan erilaisiin konferensseihin, luentotilaisuuksiin ja webinaareihin.

Helpompien tilavarausten puolesta

Viitisen vuotta sitten Ahola havaitsi muutoksen tapahtuma- ja kokoustilojen varaamisessa. Siitä oli yhtäkkiä tullut hirvittävän hankalaa.

– Noihin aikoihin markkinoille tuli palveluita, jotka mahdollistivat tarjouspyynnön lähettämisen yhdellä klikkauksella useaan eri paikkaan. Tarjouspyyntöjen määrät kasvoivat radikaalisti ja pulassa oltiin yhtäkkiä molemmilla puolilla tietokoneen ruutua, Ahola kertaa.

– Lyhyelläkin matematiikalla oli selvää, että keikan saattoi voittaa kolmella tavalla: nopealla vastausajalla, mikä tarkoitti uusien työntekijöiden palkkaamista ja siitä aiheutuvia lisäkuluja, hintoja tiputtamalla, mikä tarkoitti katteiden pienenemistä, tai lähettämällä perusvastauksen ja toivomalla parasta. Vähän aikaa ynnäiltyäni tajusin, ettei hommassa ollut mitään järkeä. Isoilla toimijoilla vielä saattoi olla uuden tilanteen vaatimia resursseja, mutta pienten firmojen uuskauppa oli lisäriskin ja tuurin kombinaatio.

Yksinkertaisen tilavarauksen tekeminen oli kohtuuttoman vaivalloista myös asiakkaalle. Koska hinta- ja saatavuustietoja ei ollut avoimesti löydettävissä, joutui asiakas tarjouspyynnöt lähetettyään odottelemaan niihin hukkuvien palveluntarjoajien vas­tauksia. Sen jälkeen vaihdettiin vielä vaikka miten monta meiliä.

– Yritysasiakkaalla on paljon muutakin tekemistä. Hän haluaa hoitaa varauksen nopeasti, saada rastin loputtomaan to do -listaansa ja siirtyä seuraavaan tehtävään, Ahola toteaa.

Syntyi ajatus netissä toimivasta sivustosta, jonka kautta yritykset voisivat vaivattomasti etsiä, vertailla ja varata tapahtuma- ja ko­koustiloja sekä kokouspaketteja – olihan lentoja ja majapaikkojakin jo totuttu hakemaan Ebookersin kaltaisista palveluista. 

Vuonna 2014 Kokouspaketit.com-nimellä aloittaneen alustan tarkoituksena oli automatisoida varausprosessi sekä kasvattaa samalla kokouskohteiden liikevoittoa ja pienentää kustannuksia. Kun kasaan saatiin satakunta kotimaista kokouspakettia, alkoi startup toissa vuonna tähytä ulkomaille. Samalla nimi vaihtui MeetingPackage.comiksi. 

Tällä hetkellä sivusto on kymmenellä kielellä palveleva kokous- ja tapahtumatilojen markkinapaikka, jonka kautta on saatavilla 250 000 kokoustilaa 120 eri maassa. Viime vuonna sen läpi liikkui varauskyselyitä kymmenien miljoonien eurojen edestä.

– Keräämämme datan mukaan tilat varataan keskimäärin 44 päivää ennen tilaisuutta. Haluamme nopeuttaa prosessin pisteeseen, jossa tilat on varattu ja hinta tiedossa. Sen jälkeen on vielä aikaa hioa yksityiskohtia, mikäli sille on tarvetta, Ahola sanoo. 

– Toinen tuotteemme on hotellien omille verkkosivuille istutettava tilavarausteknologia, joka brändätään asiakkaan oman ilmeen mukaiseksi. 

Ahola kumppaneineen haluaa tuoda kokoustilojen hinnoitteluun myös lentomatkustamisesta tuttua dynaamisuutta. Kaikkien kokouspäivien ei tarvitse olla saman hintaisia, vaan kysytyimmät päivät voivat olla kalliimpia, hiljaisemmat edullisempia. Näin kokoustilojen myyntiin saadaan lisää kannattavuutta.

– Jos tila on tyhjillään, niin pyydetään siitä edes jotain, että saadaan kämppä täyteen. Kaikki on kotiin päin, Ahola linjaa. 

Kohti uusia markkinoita

Nerokas palvelu on paitsi kasvanut vauhdilla, myös lennättänyt Aholan amerikkalaisen talousmedia Forbesin tammikuussa julkaisemalle kolmenkymmenen alle 30-vuotiaan eurooppalaisen verkkokauppavaikuttajan listalle.

– Kyllähän se kivalta tuntuu. Jotain on selvästi tehty oikein, Ahola myhäilee, mutta huomauttaa palkinnon kuuluvan koko 30-henkiselle tiimilleen.

– Globaali tunnustus tuo meille taatusti lisää uskottavuutta kansainvälisissä sijoituskeskusteluissa. Vaikka track record olisi Suomessa kuinka komea, ei se maailmalla välttämättä vakuuta.

Pohjoismainen teknologia on kansainvälisesti kuitenkin kovassa huudossa, eikä Ahola ole kertaakaan kokenut yrityksen suomalaisuutta rasitteena. Perinteiset positiiviset stereotypiat pätevät: suomalaisia pidetään säntillisinä, luotettavina ja rehellisinä.

Ulkomaille laajeneminen on ollut alusta saakka selvää, sillä Suomen markkinat ovat pienet ja kokousmatkailu keskittyy isojen volyymien ja hyvien kulkuyhteyksien Helsinkiin. 

– Tämän vuoden aikana laajennamme täysin uusille markkinoille Yhdysvaltoihin. Siellä tilaisuuksien keskihenkilömäärät ovat suurempia kuin Euroopassa. Tilaisuudet myös järjestetään lyhyemmällä aikajänteellä, Ahola vertaa.

– Tavoitteemme on kasvattaa liiketoimintaa ja olla vuonna 2020 yksi alamme top 3 -pelaajista. Kilpailu on tervetullutta ja satojen miljardien eurojen markkinoilla välttämätöntäkin. Olisin huolissani, jos kilpailua ei olisi. 

Kokoukset hotellibisneksen pelastajina

Yritysten toimitilat ovat olleet jo jonkin aikaa murroksessa. Menneillä vuosikymmenillä rakennetut auditoriot ovat tyhjänä seistyään saaneet muuta käyttöä, eikä nykypäivän avokonttoreissa ole tilaa pikku palavereja suuremmille kokoontumisille.

Eikä tarvitsekaan – ainakaan hotellibisneksen näkökulmasta. Jakamistalouden naker­taessa osansa yöpymisistä kokouskauppa pitää hotellibisneksen kuosissa.

– Hotellien kokoustilojen käyttöaste on normaalisti alle 30 prosenttia. Kokousvieraat ovat kuitenkin niitä, jotka tuovat hotellille kunnolla katetta, Ahola huomauttaa.

– Kokoustilojen käyttöaste tulee jatkossa kasvamaan niillä, jotka tekevät asiat oikein. Oikein tekeminen tarkoittaa modernia kokoustekniikkaa, luovia tiloja sekä nopeaa ja mukavaa varausprosessia.

Kokouskentän jatkuva muutos kiehtoo Aholaa.

Aloittavia yrittäjiä neuvon ennen kaikkea verkostoitumaan.”

– Palveluntuottajien ja asiakkaiden mindset on muuttunut huomattavasti jo meidän toiminta-aikanamme. Menestyksemme salaisuus onkin pitkälti siinä, että tulimme markkinoille juuri oikeaan aikaan. 

Ahola kiittelee myös MeetingPackage.comin taustajoukoissa seisovia alan isoja nimiä ja sijoittajia. Heitä löytyy sekä Suomesta että ulkomailta.

– Kovan luokan kavereiden kanssa on ilo työskennellä. Aloittavia yrittäjiä neuvonkin ennen kaikkea verkostoitumaan, sillä vaikka hyvää ideaa ja älyäkin tarvitaan, on kaikki huomattavasti vaikeampaa ilman suhteita. Verkostoituminen kannattaa aloittaa jo opiskeluaikana – koulussa saa luotua suhteita niin luennoitsijoihin kuin kanssaopiskelijoihin.

Vanhat suhteet kantavat yhä myös nuorta menestyjää itseään.

– Iso hatunnosto niille opettajille, jotka aikanaan puskivat Aholan poikaa yrittäjyysohjelmaan ja ovat vielä tänäkin päivänä tsemppaamassa. He ovat antaneet minulle paljon, joten koen velvollisuudekseni antaa heille myös takaisin. Juuri viime viikolla olin jälleen sparraamassa heidän oppilaitaan.

Aholan pojan opeilla saatetaan nousta siis pian uudelleenkin Forbesin listalle.