Suomen keskimääräinen koulutustaso (kun tarkastellaan korkea-asteenkoulutusta) on alle OECD:n keskiarvon ja erityisen huolestuttavaa on se kehitys, jonka myötä nuorempien sukupolvien koulutustaso jää vanhempiensa koulutustasoa alhaisemmaksi. Ongelmaan on toki herätty, mutta toistakymmentä vuotta jatkunutta liukumaa on vaikeata hetkessä muuttaa –varsinkin, kun menestys PISA-tutkimuksissa antaa aivan toisenlaista kuvaa. Usein unohtuu, että PISA mittaa ensimmäistä ja toista astetta ja myös siellä Suomen tulokset ovat viime vuosina heikentyneet.

Kielitaidon rapautuminen on myös tapahtunut pitkän kehityksen kautta. Ruotsin kielen kirjoittamisen vapaaehtoisuus ylioppilaskirjoituksissa oli kovan yhteiskunnallisen keskustelun ikävä lopputulos. Toisin kuin asian puolesta propagoineet olettivat, muiden kielten suosio ei lähtenyt kasvuun. Ruotsin kielen jättämä tyhjiö ei ole täyttynyt muilla kielillä.

Kielten näkökulmasta lukion kurssimaisuus ei kaikilta osin ole myöskään myönteinen asia. Korkeakouluihin tulee paljon opiskelijoita, joilla on vain hajanaisia kursseja (nk. turistikursseja) harvinaisemmista kielistä ja näin ollen sen ”toisen vieraan kielen” rakentaminen esimerkiksi kolme ja puoli vuotta kestävissä ammattikorkeakouluopinnoissa on lähes ylitsepääsemätön tehtävä. Onneksi tosin poikkeuksiakin löytyy.

Yleisnäkymä onkin, että harvinaisia kieliä opiskellaan yhä vähemmän ja vähemmän. Varsin kuvaavaa myös on, että EU:n veturin – Saksan – kieltä kutsutaan nykyään harvinaiseksi…

Pientä valoa on nähtävissä espanjan ja kiinan kielten osalta, mutta niidenkin osalta puhutaan promilleista. Suomen kesto-ongelma on venäjän kielen vähäinen opiskelu, mikä karttaa katsellessa tuntuu vähintäänkin omituiselta. Valitettavasti vain venäjä ja ruotsi on asetettu toisiaanvastaan. Miksi ei voisi opiskella molempia?

Uskon kielitaidon olevan tulevaisuudessa yhä erottelevampi tekijä. Kielitaidon kautta ihminen voi suhteellisen helposti rakentaa itselleen henkilökohtaista kilpailuetua. Kielitaidon kautta ikään kuin kaupanpäällisenä tulee myös ainutlaatuista kulttuuriosaamista ja kansainvälistä ymmärrystä, jota viennistä riippuvaisessa maassa ehdottomasti tarvitaan.

Sivistyneen länsimaisen ihmisen tulisi hallita useita kieliä ja pelkoa siitä, että ne eivät mahtuisi omalle kovalevyllemme, ei todellakaan ole. Yhtä lailla ammattilaisen tulee osata kieliä, sillä useimmissa ammateissa ammattilaisuus ja osaaminen ovat globaalia valuuttaa. Kielitaito mahdollistaa, se avaa monia ovia, se muovaa maailmankuvaa ja se palkitsee. Pitkässä juoksussa ei voida puhua pelkästään taidosta – pikemminkin voidaan puhua asenteesta ja elämänkatsomuksesta. On vain toivottava ja uskottava, että nuoret sukupolvemme kokevat tässä asiassa herätyksen ja muuttavat kurssia tässä koko maatamme koskettavassa asiassa.