– Viime vuonna m/s Finlandialla järjestetty Suomi 100 -juhlaristeily oli menestys. Tavoitteemme on tehdä yhtä onnistunut tapahtuma myös tänä vuonna – ja miksei taas vuoden päästä, kertoo Eckerö Linen tuottaja Pipsa Kyöstiö.  

– Suomalaisessa itsenäisyyspäivän vietossa on omia vakiintuneita traditioita, kuten kynttilöiden polttaminen ja Linnan juhlien seuraaminen. Me Eckerö Linella uskomme, että itsenäisyyspäivää edeltävän illan ohjelmallisessa risteilyssä on aineksia uuteen jokavuotiseen perinteeseen.

Suomalaisten makujen juhlabuffet

M/s Finlandialla kohotetaan yhteinen juhlamalja 101-vuotiaalle Suomelle itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta kello 15.00.

Juhlabuffet katetaan Buffet Eckeröhön kahdesti – noutopöydän à la carte -herkuista voi nauttia heti maljankohotuksen jälkeen tai myöhemmin illalla.

– Luvassa on itsenäisyyspäivään sopivia suomalaisia makuja, kuten graavikalaa erikoiskastikkeineen. Lisäksi juhlamenu höystetään erikoisjuomilla, Kyöstiö paljastaa.

–  Laivan loungessa juhlavieraita palvelee puolestaan koko risteilyn ajan ainutkertainen jääbaari, jossa on tarjolla pientä purtavaa ja maukkaita juhladrinkkejä.

 

Kotimaisen viihteen kärkinimet

Juhlaristeily on täynnä viihdettä. 

Pub Telakassa esiintyy kotimaisen iskelmätaivaan johtotähti Anne Mattila, ja iltaseitsemältä Bar Nosturin valtaa bilebändi Jean S:n tähdittämä UIT:n joulurevyy Porot sieraimissa.   

–  Luvassa on mojovia sketsejä, osuvia laulunumeroita sekä revyyn jatkeeksi tietenkin tanssia ja hauskanpitoa, Kyöstiö vinkkaa.

– Unohtaa ei pidä myöskään risteilyvieraita illan aikana viihdyttäviä trubaduuri Markku Ketolaa ja laivan housebändi Jade’s Bandia – Suomi-karaokesta nyt puhumattakaan!

 

  • Vinkki! Järjestä firman pikkujoulut kätevästi Suomi 101 -juhlaristeilyllä!

 

Laajan viihdetarjonnan ohella aikaa kannattaa varata myös shoppailuun: Eckerö Market, Parfymeria ja PopUp Shop ovat avoinna normaaliin tapaan.

– Laivan edulliset hinnat ja erikoistarjoukset sekä marketin uutuudet kannattaa hyödyntää joulun ja uudenvuoden tarjoiluja sekä punkinkonttia silmällä pitäen, Kyöstiö huomauttaa.

Juhlaristeilyn hintatiedot ja koko ohjelman löydät täältä.

Varaa heti netistä!

Suomi 101 -juhlaristeilyn varaat pienelle tai isommallekin ryhmälle kätevästi Eckerö Linen uudistuneilta kotisivuilta – muistathan vain kirjata varaukselle kaikkien matkustajien nimet ja syntymäajat.

Juhlitaan itsenäistä Suomea Itämeren suurella kotimaisella. Tavataan m/s Finlandialla!