Brittikilpailuun osallistuminen oli kummitellut Janne Mustosen mielessä jo pitkään. Uuden vuoden kujeita viime syksynä suunnitellessaan kouvolalainen päätti tarttua härkää sarvista ja hakea mukaan suurtuotantoon.

– Koen esityksessäni olevan jo riittävästi kilometrejä, jotta voin lähteä tekemään sitä vieraalla kielellä. Haluan ulosmitata show’stani kaiken mahdollisen ja katsoa, miten pitkälle se kantaa. Eipähän tarvitse sitten vanhana pohtia, olisinko pärjännyt myös kansainvälisesti, Mustonen sanoo. 

Britit kiinnostuivat Mustosen lähettämästä videosta ja kutsuivat hänet kilpailuun. Ennen tammikuisia kuvauksia tuotannon kanssa keskusteltiin paljon siitä, mitä ohjelmassa halutaan nähdä. Esityksen kesto oli tarkkaan määritelty ja siinä tuli olla kolme eri elementtiä.

Lähetykseen leikattiin lopulta se, mistä Mustosen lisäksi tunnetaan maailmalla vain muutama muu: moottorisahoilla jonglööraaminen.

– Moottorisahat halutaan aina nähdä, Mustonen toteaa, vaikka muistuttaa koomisen jonglöörishown’sa sisältävän kokonaisuutena paljon muutakin.

Onnistunut testi

Mustosen hetki parrasvaloissa johti tuomareiden yksimielisesti myöntämään jatkopaikkaan. Simon Cowellin, Alesha Dixonin, Amanda Holdenin ja David Walliamsin lisäksi seisaallaan aplodeerasi koko yleisö.

– Olin ajatellut Talentin olevan sopiva paikka kokeilla, täyttääkö esitys kansainväliset mitat. Vastaus oli aika selvä, Mustonen myhäilee.

Todellisen kilpailun sijaan ohjelmassa on kuitenkin ennen kaikkea kyse viihteestä ja tosi-tv:stä. Semifinaalipaikkoja on 40, mutta tuomarit päästävät jatkoon huomattavasti enemmän kilpailijoita. Lopullisen ratkaisun tekee tuotanto, eikä se tällä kertaa löytänyt Mustoselle paikkaa myöhemmistä jaksoista. Moottorisahataituri ei asiaa kuitenkaan harmittele.

– Tiesin, minne lähden: pieneksi nappulaksi isoon peliin. Tavoitteeni täyttyi ja testi onnistui.

Ruutuaika on poikinut sittemmin myös kansainvälistä kiinnostusta. Pian ohjelman esittämisen jälkeen Mustonen kutsuttiin esiintymään Bratislavaan. Myös ulkomaalaisten kävijöiden määrä kotisivuilla on lisääntynyt, minkä vuoksi niille lisättiin pikavauhtia englanninkielinen valikko. Seuraavaksi kansainvälistyvät promovideot.

Mustonen myöntää miettineensä myös lisääntyvän lentomatkustamisen välineistölleen asettamia haasteita.

– Moottorisahat luokitellaan vaaralliseksi materiaaliksi, minkä vuoksi niitä ei saa kuljettaa matkustajakoneen ruumassa. Sahat kulkevat erikseen kuriiripalvelulla, mikä on omalta osaltani ulkomaankeikkojen stressaavin osuus. Tässä on selvästi varasetin hankkimisen paikka.

Kohti amerikkalaista unelmaa?

Talent-esiintymisen ja Evento Awards -voiton lisäksi kuluvaan vuoteen mahtuu vielä ainakin yksi iso haaste: Mustosen vakaana aikomuksena on rikkoa kanadalaisen Ian Stewartin ennätys kolmen moottorisahan jonglöörauksessa. Heinäkuulle kalenteroitu koitos on järjestyksessään jo viides.  

– Olen tottunut siihen, etteivät asiat aina onnistu ensi yrittämällä. Talentiin ja Evento Awardsiinkin lähdin samalla periaatteella, ja kun tavoitteet saavutettiin saman tien, jäin hieman pulaan suurten tulevaisuudensuunnitelmien kanssa, Mustonen nauraa.

Se on kuitenkin selvää, että Suomea moottorisahajonglööri ei hylkää. Hänen ensisijainen tavoitteensa on yhä sama kuin ennenkin: olla kotimaisten yritystilaisuuksien takuuvarma viihdyttäjä.

– Tolkku pitää olla, mutta toki haaveillakin saa. Esimerkiksi englanninkielinen talent show löytyy myös Amerikasta…

Katso video

taikuri-jongloori.fi