Helsingin matkailu vahvasti plussalla – Original Sokos Hotel Tripla vastaa kysyntään

Pasilan uuden elämän ytimessä on Tripla, joka yhdistää kauppakeskuksen ja hotellin. Uusi Original Sokos Hotel avautuu vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kansainvälisten matkailijoiden määrä ohitti suomalaisen yöpymiset määrällä mitattuna vuonna 2017. Se on vauhdittanut myös Sokotelin hotellien käyttöasteet nousuun: viime vuoden 71 prosentista tälle vuodelle ennustettuun 73 prosenttiin.

Sokotelin toimitusjohtaja Jarkko Härmälä paljasti joulukuun alussa järjestetyssä tilaisuudessa Triplan hotellihankkeen menevän Suomen luotetuimman hotelliketjun Original Sokos Hotel -brändin alle. Satsaus on iso: Original Sokos Hotel Triplan myötä koko ketjun kapasiteetti kasvaa kymmenen prosenttia. Härmälä uskoo vahvaan kasvuun jatkossakin. Maailman keskiluokan kasvu näkyy myös Helsingin katukuvassa.

– Vuoteen 2037 mennessä keskiluokan osuus kasvaa nykyisestä 40 prosentista 57 prosenttiin. Esimerkiksi Kiinassa 385 miljoonaa ihmistä saavuttaa keskiluokkaisen elintason. Kehittyvissä maissa neljännes ihmisistä teki vuonna 2017 ulkomaanmatkan, ja tulevaisuudessa luvun ennakoidaan nousevan 75 prosenttiin, Härmälä esitteli kansainvälisen matkailun tunnuslukuja.

Tähän kuvioon sopii hyvin Original Sokos Hotel Tripla, joka yhdistää kaikki toivotut palvelut liikenteellisessä solmukohdassa. Havainnekuvissa Triplaa kuvataan kyläyhteisöksi; hotelliasukkaalle se näyttäytyy helppona kokonaisuutena, jossa voi laskeutua muutaman kerroksen ja on kauppakeskuksen humussa. Yrityksille on tarjolla 13 kokoustilaa, suurimpana 580-neliöinen ballroom. Tilaa 12 kerroksen ja 430 huoneen hotellille Sokotel raivaa sulkemalla Pasilassa aiemmin toimineen hotellinsa alkuvuodesta 2020, jolloin uusi hotelli Triplassa avautuu.

Ympäri vuorokauden elävä Pasila

Apulaispormestari Anni Sinnemäki totesi tervehdyksessään, että Pasila on aina ollut dilemma kaupungin kehityksessä – vuosikymmenten saatossa on useaan otteeseen yritetty rakentaa haaveiden Pasilaa. Itä-Pasila oli oman aikansa kuva hyvästä kaupungista, ja Länsi-Pasilassa näkyvät samoin aikansa ihanteet.

Pasilan asema on ollut paikka, jonka läpi valtava määrä ihmisiä kulkee päivittäin, mutta johon kukaan ei halua pysähtyä. Sieltä on haluttu äkkiä muualle, mutta nyt Helsinki toivoo pysyvää muutosta.

– Rakennamme Pasilaan elävää, monipuolista, ympäri vuorokauden toimivaa kaupunkia – paikkaan, jossa ei aikaisemmin ollut kovin paljon mitään. Teemme suurta kaupunkia, ison mittakaavan työtä, ja ympäristö rakentuu seuraavien vuosikymmenten aikana vauhdikkaasti. Pasilasta tulee paikka, jossa halutaan asua, käydä ja viihtyä, Sinnemäki maalaili.

Triplan hotelliprojekti vastaa myös Helsingin tavoitteisiin: kaupungin tavoite on saada lisää hotelleja, jotta voidaan toteuttaa fiksun ja kestävän matkailun ohjelmaa.

– Hotelleja tarvitaan lisää ihmisille, jotka pitävät tästä kaupungista ja haluavat viihtyä vähän pidempään, Sinnemäki summasi.

Helsingin matkailu vahvasti plussalla

Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto puhui Helsingin hetkestä.

– Kansainvälisten yöpymisten määrä kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017, ja vuodesta 2018 näyttää tulevan yhtä vahva. Uskomme kuitenkin, että tärkeintä ei ole absoluuttinen kasvu, vaan kestävä, vahva pohja. Toimijat Helsingissä ymmärtävät, että kestävä kasvu on tärkeää, Aalto totesi.

Helsingin markkinointi perustuu aitouteen, paikallisuuteen ja vastuullisuuteen.

– Tunnista paikan identiteetti ja vahvista sitä. Kannustamme kumppaneitamme samaan.

Laura Aalto kertoi, että EU valitsi marraskuussa Helsingin ja toisena kaupunkina Lyonin Capital of smart tourism -kohteiksi. Valintaa perusteltiin paikallisella kulttuuriperinnöllä, kestävällä kehityksellä, digitalisaatiolla ja saavutettavuudella.

– Olemme hyvän elämän kaupunki – maailman toimivin, Aalto riemuitsi.

Uusi hotelli nostaa Helsingin hotellihuoneiden määrä yli 10 000. Se edesauttaa matkailun vetovoimaisuutta.

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.