Se, että taistelemme yhdessä vieraantuneisuutta vastaan, voi tuoda elämyksellisyyteen uusia puolia.
	– Toivoisin, että emme näkisi toista ihmistä hyödyn kautta. Ihminen olisi toinen ihminen eikä väline, josta itse halutaan hyötyä.
Se, että taistelemme yhdessä vieraantuneisuutta vastaan, voi tuoda elämyksellisyyteen uusia puolia. – Toivoisin, että emme näkisi toista ihmistä hyödyn kautta. Ihminen olisi toinen ihminen eikä väline, josta itse halutaan hyötyä.

Futuristi Perttu Pölönen – inhimillisyyden puolestapuhuja

Perttu Pölösen polku Sävelkellon keksijästä säveltäjäksi, visionääristä yrittäjäksi, kirjailijaksi ja inspiraatiopuhujaksi ei ollut tähtiin kirjoitettu tarina. Puhujana 25-vuotias Pölönen haluaa vaikuttaa ihmisten ajatuksiin ja käytökseen, jotta maailma muuttuisi.

Kun astelemme Perttu Pölösen kanssa Ateneumin kolmanteen kerrokseen ja istahdamme avaraan oleskelutilaan, Helsingin keskusta kylpee auringonpaisteessa. Säteet ulottuvat sisään asti. Taivas on kirkkaan sininen ja luistinrata aseman vieressä vetää turisteja puoleensa. Muutamilla on kasvoillaan hengityssuojaimet. Koronakriisin laajuudesta ei ole vielä aavistustakaan. Hallitus tiedottaa samaan aikaan yli 500 hengen kokoontumisten kieltämisestä, mutta Pölösen tyyni olemus vangitsee huomion täysin.

Pölönen aloittaa kertomalla, ettei hänen polkunsa ole kulkenut tavallista reittiä. Sellon soittoa pienestä pitäen harrastanut ja Sibeliusakatemiasta valmistunut säveltäjä sai ensimmäisen sysäyksen uralleen keksimänsä Sävelkellon avulla.

– Tuntuu itsekin oudolta ajatella, että tämä kaikki on ehtinyt tapahtua. Ei ollut mitenkään tähtiin kirjoitettu, että olisin päätynyt yrittäjäksi. Olen elänyt hetken kerrallaan. Ensisysäys oli Sävelkello, jonka keksin lukioaikoina. Se aloitti lumipallovyöryn. Sävelkello sai näkyvyyttä innovaatiokilpailun kautta, ja sitä kautta päädyin start up -kuvioihin ja Piilaaksoon.

Katoaako elämyksen ytimestä jotain, jos sitä viritellään erilaisilla kikoilla?”

Piilaaksossa Pölönen opiskeli Singularity University -ajatushautomossa, NASAn tutkimuskeskuksessa. Opiskelijakollegoita oli yhteensä 80 neljästäkymmenestä eri maasta. Myanmarista kotoisin olevan kaverin kanssa Pölönen päätti perustaa non profit -yrityksen, joka hyödyntää virtuaalitodellisuutta opettajakoulutuksessa.

– Nautin suunnattomasti siitä, että saan tehdä erilaisia asioita. Kolmannen yritykseni kautta teen puhujakeikkoja.

Viime vuonna Pölönen puhui lähes 200 tapahtumassa. Puhujan uraa hän ei myöskään suunnitellut, vaan kaikki lähti halusta jakaa asioita, joita hän oli oppinut matkallaan.

– Kun palasin maailmalta, niin minulla oli vahva tarve antaa osaamista ja oppimaani eteenpäin. Koin, että minulla on jotain annettavaa. En ajatellut sitäkään asiaa oikeastaan sen enempää, mutta keikat ovat lisääntyneet jatkuvasti.

Työ on täysin erilaista, mitä Pölönen on aiemmin tehnyt.

– Se vetää nöyräksi, että saan puhuessani satojen ihmisten huomion. Mikä ansaitsee tulla sanotuksi, käytänhän mahdollisuuden mahdollisimman hyvin? Jos haluaa muuttaa maailmaa, niin pitää muuttaa ihmisten käytöstä. Sitä ei voi tehdä millään muulla tavalla kuin muuttamalla ihmisten ajatuksia.

Rento ote ja rohkeat ajatukset

Pölönen pitää vahvuuksinaan rohkeutta ja uudenlaisia ajatuksia. Piilaaksossa Pölönen sai mahdollisuuden kuunnella maailman parhaita puhujia. Sellaisia, jotka ovat vakiokasvoja tedtalkissa.

– Näiltä puhujilta olen saanut vaikutteita esiintymiseeni. Jenkeillä tyyli on rennompi ja ote positiivisempi kuin meillä.

– Kalifornian lisäksi myös siperia on opettanut, Pölönen naurahtaa. 

Suomi on pieni maa, jossa puskaradio toimii hyvin.

– En aloittaessani ollut tunnettu nimi. Silloin sisällön on oltava todella vahvaa.

Pölönen puhuu keikoillaan tulevaisuudesta.

– Se on kattoteema puhuessani. Tulevaisuuden taidot, koulutus, työelämä, disruptio. Tässä työssä kehityn itsekin. Tehtäväni on oppia ja omaksua koko ajan uusia asioita. Rakastan tiedonhankintaa ja tiedon omaksumista.

– Sillä on myös oma arvonsa, että saan hyvän läpileikkauksen koko Suomesta, kun kierrän eri puolilla maata. Siitä on tullut minulle tärkeä arvo, että saan keskustella erilaisten ihmisten kanssa.

Selkeä muutos, jonka Pölönen on havainnut työelämässä ja työnhaussa on se, ettei enää haeta ihmistä tietyllä koulutuksella ja osaamisella vaan luonteenpiirteiden perusteella.

Tulevaisuusmarkkinoilla ei itku auta.”

– Nykyään haetaan enemmänkin vaikkapa proaktiivista, uteliasta ja innokasta ihmistä. Tietynlaista luonnetta. Tässä on tapahtumassa murros. Samaan aikaan ihmisten identiteetti on ankkuroitu vahvasti ammatti-identiteettiin. Näemme itsemme työn kautta. Eittämättä on edessä haasteita, jos ihminen kokee, että pohja lähtee pois.

Pölönen on sitä mieltä, että meidän pitäisi nähdä itsemme luonteemme ja persoonallisuuden kautta kokonaisvaltaisesti ja unohtaa tittelit.

– Olen usein sanonut, että meidän pitäisi käyttää erilaisia nimittäjiä. Esimerkiksi kirkastaja, kommunikoija, välittäjä. Tulevaisuutta ajatellen ei kannattaisi määritellä itseään kovin vahvasti, sillä maailma tulee olemaan erilainen. Syntyy uusia ammatteja ja meillä pitäisi olla valmius irrottautua roolista tai ammatista, johon olemme joskus aikoinaan valmistuneet. Sen vuoksi ajattelen, että nämä termit, kirkastaja ja niin edelleen, mukautuvat helpommin uusiin ammatteihin, joita tulevaisuudessa tulee olemaan. Spesialisteja tarvitaan, mutta paras investointi itseensä on monipuolisuus.

Kone ei korvaa inhimillisyyttä

Pölösen tyyntä olemusta katsoessa ja rauhallista puhetta kuunnellessa on helppo uskoa muutokseen. Mutta kuinka meille käy, jos olemme jo puolet elämästämme olleet esimerkiksi poliiseja ja identiteetti on ankkuroitu ammattiin?

– Totta kai tästä syntyy vastarintaa. Sen vuoksi pitäisi identiteetin muovaus aloittaa jo nyt. Työ on kuitenkin vain työtä. Ihmisestä ja työntekijästä pitäisi kiinnostua kokonaisuutena. Kun voit hyvin ihmisenä, voit hyvin myös työssä.

Digitalisaatiota Pölönen pitää pelkästään hyvänä asiana. Rutiinien automatisointi ei tule viemään meiltä työtä, eikä etenkään ihmisyyttä. Päinvastoin.

– Ihminen ei ole parhaimmillaan, kun sen pitää olla nopeampi tai virheettömämpi. On vain hyvä, että rutiinit automatisoituvat. Kun prosessiin tuodaan ihminen, jolla on inhimillisiä elementtejä, niin sitähän ei voi kone korvata. Me kuitenkin kaipaamme ihmisyyttä. Kone ei pysty unelmoimaan eikä ajattelemaan abstraktisti.

Pölönen ottaa vertailukohteeksi internetin.

– Kun internet tuli, ajattelimme, että työ tehostuu ja työpaikat vähenevät.

Digitalisaatio tulee lisäämään työtä. Työpaikat ja työn määrä ovat eri asioita. Viimeisenä kolmenakymmenenä vuotena työ on lisääntynyt, vaikka kuvittelemme muuta.

Pölösen mielestä paras investointi itseensä on tehdä asioita monipuolisesti eikä kaikkia munia pidä laittaa samaan koriin. Itseään pitää altistaa koko ajan erilaisille asioille.

– Maailmasta pitäisi tehdä parempi paikka, ei tehokkaampi.

Moraalinen rohkeus muutosvoimana

Pölönen puhuu inhimillisestä vallankumouksesta.

– Tarvitsemme kauaskatseisuutta. Me arvostamme enemmän nopeutta kuin syvyyttä. Kaiken pitää olla tehokasta, mutta tärkeät asiat eivät näy numeroissa. Osa inhimillistä vallankumousta on se, että maailmasta tulisi parempi paikka.

Kuulostaa juuri siltä, mitä monet meistä ihmisistä haluavat, mutta kvartaalitalouden voimat haluavat ihan muuta. Millä ihmeen keinoilla muutos tapahtuisi?

– Tarvitsemme moraalista rohkeutta. Selkärankaa. Empaattisuutta. Ymmärrystä sille, että tärkeitä asioita ei voi perustella excelissä. Jos tärkeille asioille ei anneta tukea, niin ne eivät kasva. Talous ei tunne empatiaa. Käykö tässä niin, että tavoittelemme talouskasvua ja kehitystä, mutta tajuamme vasta liian myöhään etteivät ne olleetkaan se kaikkein tärkein juttu. Onnistuimme ja menestyimme, mutta ei sillä ollutkaan merkitystä.

– Meillä on isoja, globaaleita haasteita ja se turhauttaa, ettemme osaa ajatella tarpeeksi isosti.

Pölönen puhuu pelosta ja siitä, ettei hän pelkää, että epäonnistumme, vaan sitä, että onnistumme väärissä asioissa.

Millä asioilla on meille todella merkitystä? Hän ottaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen.

– Kymmenen prosenttia parhaiten tienaavista aiheuttaa puolet maailman päästöistä. Suurin kärsimys syntyy kuumissa ja aurinkoisissa paikoissa eli jo ennestään köyhät kärsivät vielä enemmän.

Ehkä koronakriisin myötä tapahtuu askel parempaa.

– Sukupolvet meitä ennen ovat aina jättäneet seuraavalle sukupolvelle paremmat lähtökohdat, mitä itsellä on ollut. Nyt joudumme kysymään itseltämme, miksi olemme jättämässä suuria globaaleja haasteita jälkeemme. Miksi emme ole onnistuneet ratkaisemaan tätä ongelmaa vaikka olemme tietoisia siitä?

Pölösen mielestä haasteet vaativat reaktiokykyä. Pelkoa ei pidä valaa, mutta ratkaisuja on tehtävä.

– Ihminen ei muutu, ellei ole pakko. Pitää tapahtua jotain, että korjaamme käytöstämme. En tiedä, mitä pitäisi tapahtua, jotta muutos parempaan tapahtuisi. Ehkä koronakriisin myötä tapahtuu askel parempaa. Opimme vain virheiden kautta.

Mutta miksi ihminen ei toimi vasta kuin pakon edestä?

– Ihmiselle on luonnollista yrittää päästä helpolla. Miten muutoksesta voisi tehdä jännittävän ja kiinnostavan? Miten pystyisimme muuttamaan ajatusmaailmaamme siten, että muutos olisi suuri mahdollisuus: minä saan muuttua, saan löytää itsestäni uusia puolia. Siinä pitäisi tapahtua kulttuurin muutos: saan reagoida, elää ja kehittyä.

Pölönen on kiinnostunut siitä, miten taideteos on syntynyt. 
	– Taide on intuition ohjaama prosessi ja siksi tarinat teosten takana kiinnostavat.
Pölönen on kiinnostunut siitä, miten taideteos on syntynyt. – Taide on intuition ohjaama prosessi ja siksi tarinat teosten takana kiinnostavat.

Se, että taistelemme yhdessä vieraantuneisuutta vastaan, voi tuoda elämyksellisyyteen uusia puolia.”

Samanmielisyydestä erimielisyyteen

Itku ei tulevaisuusmarkkinoilla auta, Pölönen toteaa.

Tärkeitä tulevaisuuden taitoja ovat tarinankerronnan taito ja kyky kommunikoida.

– Meidän kulttuurissamme on paljon hienoja ominaisuuksia, mutta tulevaisuudessa hyvä ulosanti ja kommunikaation kehittäminen ovat tärkeitä asioita, joihin kannattaisi panostaa. Elämän laadun näkee kommunikaation laadussa, siis siinä, miten tulee ymmärretyksi. Se, että osaat puhua ja selittää ja kertoa asioita, korostuu tulevaisuudessa.

Suomalainen mielenmaisema on perinteisesti ollut ujonpuoleinen, hiljainen ja vetäytyvä.

– Uskon vahvasti, että muutumme uusien sukupolvien myötä, mutta tarvitsemme enemmän tukea ja altistusta. Tarinankerronta ei ole meille niin luontaista.

– Jos sinulla on einsteinin aivot, mutta kukaan ei tajua sinua, niin niistä aivoista ei ole juurikaan hyötyä.

Tulevaisuus on entistä monimuotoisempi ja ajatuksia pitää pystyä vaihtamaan myös erilaisten ihmisten kanssa.

– Sitä taitoa pitää opetella, jotta voimme kehittyä. Piilaaksossa ollessani opin, millainen rikkaus monipuolisuus on. Meillä ei koskaan ollut tylsää hetkeä, koska tiimit koostuivat niin eri taustoista tulevista ihmisistä. Emme koskaan päätyneet ajattelun jumiutumaan.

Oma ala ei aina ole se, jonka avulla ongelmat ratkaistaan.

Pölönen puhuu toistemme ajatusten haastamisesta. 

– Se on tärkeä taito, jotta pääsemme eteenpäin. Me emme ehkä osaa vaihtaa mielipiteitä aina kunnioittavalla tavalla ja pidämme samanmielisyyttä hyvänä asiana. 

Taide kertoo tarinoita

Pölönen itse jaksaa työssään hyvin.

– Keikkatyöläisen arki on sellaista, että jokainen päivä ja viikko ovat erilaisia. Se sopii minun luonteelleni hyvin, sillä en oikeastaan jaottele arkea ja työtä. Keskityn tietysti palautumiseen, silloin kun on sen aika. Ystävät ja lähipiirin kanssa vietetty aika on minulle parasta palautumista.

Työssä ei voi voida hyvin, ellei itse tunnista tarvettaan palautua.

– On tärkeää tunnistaa, milloin on levon tarpeessa. Se on myös taito, että osaa kuunnella itseään. Työn ja arjen rajat ovat hälvenneet, ja itsensä kuunteleminen on entistä tärkeämpää.

Intuitio on älykkyyden korkein muoto.

Taide on Pölöselle tärkeä henkireikä. Hän nauttii tarinoista, joita teosten takana piilee.

– Taide on minulle tarinankerrontaa. En ainoastaan katsele tai kuuntele lopputulosta vaan nautin kokonaisuudesta: miten teos syntyi, missä se syntyi, miten teoksesta tuli mitä siitä tuli, mitä silloin tapahtui. Täällä Ateneumissakaan ei pointtina minulle ole pelkästään teokset, jotka ovat esillä. Tässä ihminen eroaa koneesta. Kone voi tehdä taidetta, mutta ei voi kertoa tarinaa teoksesta. Mielestäni taide ja filosofia haastavat juuri niitä asioita, jotka ovat tärkeitä myös työelämässä.

Pölönen ajattelee, että intuitio on älykkyyden korkein muoto.

– Taide on intuition ohjaama prosessi ja siksi olen kiinnostunut siitä, miten taideteos on syntynyt. Ajattelen, että intuitio on älykkyyden korkein muoto sen vuoksi, että kun saamme aistien kautta tietoa, niin prosessoimme sen aivoissa. Kun otamme tietoa vastaan, jota emme kykene käsittelemään, syntyy intuitio, jota emme osaa selittää. Intuitio kertoo asioita, joita aivot eivät pysty käsittelemään loogisesti.

Pölönen painottaa, että me kaikki toimimme intuition voimalla.

– Tarvitsemme tunteiden tukea teoillemme. Olemme pitkälti tuntevia olioita, jotka pystyvät ajattelemaan eikä toisinpäin. Voidaan kysyä, eikö intuitio ole väärässä. Joskus on, mutta niin on ihmisen mielikin. Tarvitsemme molempia. Olemme ensisijaisesti tuntevia olioita.

Museo on Pölöselle paikka rauhoittua ja nauttia omasta ajasta.

– Rakastan museoita. Käyn paljon museois-sa, myös silloin kun olen reissussa. Se on minulle ihanaa omaa aikaa ja rauhaa. Taide on minulle maanläheistä ja arkista. Käsityötä, ennemmin voileipä kuin kaviaaria. Jokapäiväistä ja tärkeää.

Vieraantuneisuus aikamme haasteena

Pääsemme aiheeseen, eli elämyksiin ja miten niitä pitäisi yhdistellä bisnekseen.

– Tarvitsemme kokemuksia ja elämyksiä, mutta niitä on paljon tarjolla nykyään. Onko elämyksellisyydestä tullut väline: narua vetämällä pitäisi tulla iloiseksi?

Pölönen pohtii, katoaako elämyksestä jotain sen ytimestä, jos sitä viritellään erilaisilla kikoilla.

– Minulle elämys on offlinena olemista. Toki tarvitsemme elämyksellisyyttä ja asioita, jotka kohottavat meitä arjen keskellä, mutta itse koen, että elämys on jotain pyhää. Jotain koskematonta, mikä on syvällä meissä itsessään. Ilman asioita, jotka ovat minulle pyhiä, elämä olisi kestämätöntä. Se mikä kenellekin on pyhää, riippuu esimerkiksi kulttuurista.

Pölönen jää miettimään kaupallisesti tuotettujen elämysten välineellisyyttä.

– Uskon yhdessä koettuihin kokemuksiin ja elämyksiin, joita digitaalisuus ei ole vähentänyt, päinvastoin. Mutta kun opimme jotain, mitä ihminen tarvitsee, niin siitä tehdään heti väline. Kun huomaamme, että ihminen tarvitsee aitoutta, niin käytämme sitä välineenä. Tarvitsemme elämyksiä, mutta mikä on suuntaus? Suunnitellaanko tapahtumat pelkästään Instagram-hetkien pohjalta? En tiedä, onko se elämyksellisyyttä, että yhteen pakettiin ladataan kaikkea mahdollista. Elämyksen lähtökohta on toki se, että se on erilainen jokaiselle ihmiselle.

Lähimmäisiä, myös tuntemattomia, pitää auttaa.

Pölösen mielestä vieraantuneisuus on aikamme suuri haaste.

– Olemme vieraantuneita toisistamme. On vaikea antaa tai ottaa vastaan apua ilman, että se tuntuisi transaktiolta, ikään kuin jompikumpi osapuoli jäisi jotain velkaa. Lähimmäisiä, myös tuntemattomia, pitää auttaa, ilman että siinä käydään jonkinlaista kauppaa.

– Se, että taistelemme yhdessä vieraantuneisuutta vastaan, voi tuoda elämyksellisyyteen uusia puolia. Toivoisin, että emme aina näkisi aina toista ihmistä hyödyn kautta. Ihminen olisi toinen ihminen eikä väline, josta itse halutaan hyötyä.

Pölönen ei halua määritellä itseään tai tulevaisuuttaan kovin tarkkaan. Reagoiminen on helpompaa, kun antaa itselleen mahdollisuuden.

– Olen vapaa palvelemaan sitä tarvetta, mikä on ajan hermolla. Se on minulle tärkeää.

Pölönen vilkaisee älykelloaan.

– Äiti on yrittänyt soittaa. Mitähän hallitus mahtoi tiedottaa?

Kuka?

Perttu Pölönen

  • 25-vuotias Perttu Pölönen on säveltäjä, keksijä, futuristi, kirjailija ja puhuja. Nurmijärvellä lapsuutensa viettänyt Pölönen aloitti sellonsoiton 4-vuotiaana vanhempien sisarustensa innoittama. Hän on neljästä sisaruksesta nuorin.
  • Musiikki on Pölösen henkireikä ja kieli, jolla kommunikoida, vaikkei teekään musiikkia tavoitteellisesti tällä hetkellä.
  • Julkaisi tammikuussa ensimmäisen kirjansa Tulevaisuuden lukujärjestys.
  • Valittiin Euroopan 35 lupaavimman nuoren joukkoon vuonna 2018.

 

Missä?

Ateneumin taidemuseo

  • Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti. Kokoelmat kattavat aikakauden 1800-luvulta moderniin. Vaihtuvien näyttelyiden tähtinä ovat vierailleet muun muassa Tove Jansson, Carl Larsson, Pablo Picasso ja Helene Schjerfbeck.
  • Ateneum-rakennus valmistui vuonna 1887. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Theodor Höijeri, pääkaupungissa suurta arvostusta nauttineelle arkkitehdille, jonka suunnittelun jälki näkyy Helsingin keskustassa laajalti.
  • Ateneumissa järjestetään myös tapahtumia: työpajoja, luentoja, opastuksia ja klubeja. Näyttelyihin pureutuvissa seminaareissa kuullaan puheenvuoroja kotimaisilta ja kansainvälisiltä huippuasiantuntijoilta.

”Tulevaisuus on kontrollifriikin painajainen. Mitä aikaisemmin opimme olemaan onnellisia keskellä yllätyksiä, arvaamattomia muutoksia ja uusia tuulia, sitä paremmaksi tulevaisuutemme muuttuu. Hyvinvointimme pohja on epävarmuuden sieto ja usko omiin kykyihin. Kehittyvä ihminen on onnellinen.”

Lainaus Perttu Pölösen kirjasta Tulevaisuuden lukujärjestys

Julkaistu Evento-lehdessä 3/2020.