Kun astelemme Perttu Pölösen kanssa Ateneumin kolmanteen kerrokseen ja istahdamme avaraan oleskelutilaan, Helsingin keskusta kylpee auringonpaisteessa. Säteet ulottuvat sisään asti. Taivas on kirkkaan sininen ja luistinrata aseman vieressä vetää turisteja puoleensa. Muutamilla on kasvoillaan hengityssuojaimet. Koronakriisin laajuudesta ei ole vielä aavistustakaan. Hallitus tiedottaa samaan aikaan yli 500 hengen kokoontumisten kieltämisestä, mutta Pölösen tyyni olemus vangitsee huomion täysin.
Pölönen aloittaa kertomalla, ettei hänen polkunsa ole kulkenut tavallista reittiä. Sellon soittoa pienestä pitäen harrastanut ja Sibeliusakatemiasta valmistunut säveltäjä sai ensimmäisen sysäyksen uralleen keksimänsä Sävelkellon avulla.
– Tuntuu itsekin oudolta ajatella, että tämä kaikki on ehtinyt tapahtua. Ei ollut mitenkään tähtiin kirjoitettu, että olisin päätynyt yrittäjäksi. Olen elänyt hetken kerrallaan. Ensisysäys oli Sävelkello, jonka keksin lukioaikoina. Se aloitti lumipallovyöryn. Sävelkello sai näkyvyyttä innovaatiokilpailun kautta, ja sitä kautta päädyin start up -kuvioihin ja Piilaaksoon.
Katoaako elämyksen ytimestä jotain, jos sitä viritellään erilaisilla kikoilla?”
Piilaaksossa Pölönen opiskeli Singularity University -ajatushautomossa, NASAn tutkimuskeskuksessa. Opiskelijakollegoita oli yhteensä 80 neljästäkymmenestä eri maasta. Myanmarista kotoisin olevan kaverin kanssa Pölönen päätti perustaa non profit -yrityksen, joka hyödyntää virtuaalitodellisuutta opettajakoulutuksessa.
– Nautin suunnattomasti siitä, että saan tehdä erilaisia asioita. Kolmannen yritykseni kautta teen puhujakeikkoja.
Viime vuonna Pölönen puhui lähes 200 tapahtumassa. Puhujan uraa hän ei myöskään suunnitellut, vaan kaikki lähti halusta jakaa asioita, joita hän oli oppinut matkallaan.
– Kun palasin maailmalta, niin minulla oli vahva tarve antaa osaamista ja oppimaani eteenpäin. Koin, että minulla on jotain annettavaa. En ajatellut sitäkään asiaa oikeastaan sen enempää, mutta keikat ovat lisääntyneet jatkuvasti.
Työ on täysin erilaista, mitä Pölönen on aiemmin tehnyt.
– Se vetää nöyräksi, että saan puhuessani satojen ihmisten huomion. Mikä ansaitsee tulla sanotuksi, käytänhän mahdollisuuden mahdollisimman hyvin? Jos haluaa muuttaa maailmaa, niin pitää muuttaa ihmisten käytöstä. Sitä ei voi tehdä millään muulla tavalla kuin muuttamalla ihmisten ajatuksia.
Rento ote ja rohkeat ajatukset
Pölönen pitää vahvuuksinaan rohkeutta ja uudenlaisia ajatuksia. Piilaaksossa Pölönen sai mahdollisuuden kuunnella maailman parhaita puhujia. Sellaisia, jotka ovat vakiokasvoja tedtalkissa.
– Näiltä puhujilta olen saanut vaikutteita esiintymiseeni. Jenkeillä tyyli on rennompi ja ote positiivisempi kuin meillä.
– Kalifornian lisäksi myös siperia on opettanut, Pölönen naurahtaa.
Suomi on pieni maa, jossa puskaradio toimii hyvin.
– En aloittaessani ollut tunnettu nimi. Silloin sisällön on oltava todella vahvaa.
Pölönen puhuu keikoillaan tulevaisuudesta.
– Se on kattoteema puhuessani. Tulevaisuuden taidot, koulutus, työelämä, disruptio. Tässä työssä kehityn itsekin. Tehtäväni on oppia ja omaksua koko ajan uusia asioita. Rakastan tiedonhankintaa ja tiedon omaksumista.
– Sillä on myös oma arvonsa, että saan hyvän läpileikkauksen koko Suomesta, kun kierrän eri puolilla maata. Siitä on tullut minulle tärkeä arvo, että saan keskustella erilaisten ihmisten kanssa.
Selkeä muutos, jonka Pölönen on havainnut työelämässä ja työnhaussa on se, ettei enää haeta ihmistä tietyllä koulutuksella ja osaamisella vaan luonteenpiirteiden perusteella.
Tulevaisuusmarkkinoilla ei itku auta.”
– Nykyään haetaan enemmänkin vaikkapa proaktiivista, uteliasta ja innokasta ihmistä. Tietynlaista luonnetta. Tässä on tapahtumassa murros. Samaan aikaan ihmisten identiteetti on ankkuroitu vahvasti ammatti-identiteettiin. Näemme itsemme työn kautta. Eittämättä on edessä haasteita, jos ihminen kokee, että pohja lähtee pois.
Pölönen on sitä mieltä, että meidän pitäisi nähdä itsemme luonteemme ja persoonallisuuden kautta kokonaisvaltaisesti ja unohtaa tittelit.
– Olen usein sanonut, että meidän pitäisi käyttää erilaisia nimittäjiä. Esimerkiksi kirkastaja, kommunikoija, välittäjä. Tulevaisuutta ajatellen ei kannattaisi määritellä itseään kovin vahvasti, sillä maailma tulee olemaan erilainen. Syntyy uusia ammatteja ja meillä pitäisi olla valmius irrottautua roolista tai ammatista, johon olemme joskus aikoinaan valmistuneet. Sen vuoksi ajattelen, että nämä termit, kirkastaja ja niin edelleen, mukautuvat helpommin uusiin ammatteihin, joita tulevaisuudessa tulee olemaan. Spesialisteja tarvitaan, mutta paras investointi itseensä on monipuolisuus.
Kone ei korvaa inhimillisyyttä
Pölösen tyyntä olemusta katsoessa ja rauhallista puhetta kuunnellessa on helppo uskoa muutokseen. Mutta kuinka meille käy, jos olemme jo puolet elämästämme olleet esimerkiksi poliiseja ja identiteetti on ankkuroitu ammattiin?
– Totta kai tästä syntyy vastarintaa. Sen vuoksi pitäisi identiteetin muovaus aloittaa jo nyt. Työ on kuitenkin vain työtä. Ihmisestä ja työntekijästä pitäisi kiinnostua kokonaisuutena. Kun voit hyvin ihmisenä, voit hyvin myös työssä.
Digitalisaatiota Pölönen pitää pelkästään hyvänä asiana. Rutiinien automatisointi ei tule viemään meiltä työtä, eikä etenkään ihmisyyttä. Päinvastoin.
– Ihminen ei ole parhaimmillaan, kun sen pitää olla nopeampi tai virheettömämpi. On vain hyvä, että rutiinit automatisoituvat. Kun prosessiin tuodaan ihminen, jolla on inhimillisiä elementtejä, niin sitähän ei voi kone korvata. Me kuitenkin kaipaamme ihmisyyttä. Kone ei pysty unelmoimaan eikä ajattelemaan abstraktisti.
Pölönen ottaa vertailukohteeksi internetin.
– Kun internet tuli, ajattelimme, että työ tehostuu ja työpaikat vähenevät.
Digitalisaatio tulee lisäämään työtä. Työpaikat ja työn määrä ovat eri asioita. Viimeisenä kolmenakymmenenä vuotena työ on lisääntynyt, vaikka kuvittelemme muuta.
Pölösen mielestä paras investointi itseensä on tehdä asioita monipuolisesti eikä kaikkia munia pidä laittaa samaan koriin. Itseään pitää altistaa koko ajan erilaisille asioille.
– Maailmasta pitäisi tehdä parempi paikka, ei tehokkaampi.
Moraalinen rohkeus muutosvoimana
Pölönen puhuu inhimillisestä vallankumouksesta.
– Tarvitsemme kauaskatseisuutta. Me arvostamme enemmän nopeutta kuin syvyyttä. Kaiken pitää olla tehokasta, mutta tärkeät asiat eivät näy numeroissa. Osa inhimillistä vallankumousta on se, että maailmasta tulisi parempi paikka.
Kuulostaa juuri siltä, mitä monet meistä ihmisistä haluavat, mutta kvartaalitalouden voimat haluavat ihan muuta. Millä ihmeen keinoilla muutos tapahtuisi?
– Tarvitsemme moraalista rohkeutta. Selkärankaa. Empaattisuutta. Ymmärrystä sille, että tärkeitä asioita ei voi perustella excelissä. Jos tärkeille asioille ei anneta tukea, niin ne eivät kasva. Talous ei tunne empatiaa. Käykö tässä niin, että tavoittelemme talouskasvua ja kehitystä, mutta tajuamme vasta liian myöhään etteivät ne olleetkaan se kaikkein tärkein juttu. Onnistuimme ja menestyimme, mutta ei sillä ollutkaan merkitystä.
– Meillä on isoja, globaaleita haasteita ja se turhauttaa, ettemme osaa ajatella tarpeeksi isosti.
Pölönen puhuu pelosta ja siitä, ettei hän pelkää, että epäonnistumme, vaan sitä, että onnistumme väärissä asioissa.
Millä asioilla on meille todella merkitystä? Hän ottaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen.
– Kymmenen prosenttia parhaiten tienaavista aiheuttaa puolet maailman päästöistä. Suurin kärsimys syntyy kuumissa ja aurinkoisissa paikoissa eli jo ennestään köyhät kärsivät vielä enemmän.
Ehkä koronakriisin myötä tapahtuu askel parempaa.
– Sukupolvet meitä ennen ovat aina jättäneet seuraavalle sukupolvelle paremmat lähtökohdat, mitä itsellä on ollut. Nyt joudumme kysymään itseltämme, miksi olemme jättämässä suuria globaaleja haasteita jälkeemme. Miksi emme ole onnistuneet ratkaisemaan tätä ongelmaa vaikka olemme tietoisia siitä?
Pölösen mielestä haasteet vaativat reaktiokykyä. Pelkoa ei pidä valaa, mutta ratkaisuja on tehtävä.
– Ihminen ei muutu, ellei ole pakko. Pitää tapahtua jotain, että korjaamme käytöstämme. En tiedä, mitä pitäisi tapahtua, jotta muutos parempaan tapahtuisi. Ehkä koronakriisin myötä tapahtuu askel parempaa. Opimme vain virheiden kautta.
Mutta miksi ihminen ei toimi vasta kuin pakon edestä?
– Ihmiselle on luonnollista yrittää päästä helpolla. Miten muutoksesta voisi tehdä jännittävän ja kiinnostavan? Miten pystyisimme muuttamaan ajatusmaailmaamme siten, että muutos olisi suuri mahdollisuus: minä saan muuttua, saan löytää itsestäni uusia puolia. Siinä pitäisi tapahtua kulttuurin muutos: saan reagoida, elää ja kehittyä.
