Freelancerit levittävät tietoa ja parhaita käytäntöjä

Perustaessaan Sound Enginen Erkki Castrén ymmärsi nopeasti, ettei tapahtuma-alalla pärjää yksin. Hän toivoo alan ihmisten muistavan järjestäytymisen tärkeyden vielä koronan jälkeen, jotta tulevistakin kriiseistä voidaan selvitä.

Tapahtumien tekeminen on Erkki Castrénin mukaan tiimityötä puhtaimmillaan. Jokainen yritys tarvitsee avainpelaajia ydintiimiin ja sen lisäksi laajan freelancerverkoston, joiden käyttäminen on tapahtuma-alalla hyvin yleistä.

Freelancerit rikastuttavat koko toimialaa. He kiertävät firmojen välillä, ja samalla opit kulkevat paikasta toiseen. Se mahdollistaa toimintatapojen vertailun, ja niin koko alalla saadaan parhaat keinot käyttöön.

– Ei yksikään yritys halua pelkkää työvoimaa, vaan henkistä pääomaa ja osaamista. Suomessa tapahtuma-alan freelancereilla on todella kova ammattitaito. On kyseessä roudari, muusikko tai tuottaja, voit luottaa heidän osaamiseensa täysin.

Sound Engine oli eturintamassa mukana perustamassa Tapahtumateollisuus ry:tä, jossa on Castrénin mukaan tehty hienoa työtä. Häntä kuitenkin jännittää, miten alan tilanne kehittyy eteenpäin tilanteen rauhoittuessa.

– Koko toimiala on vuosikymmeniä aika ajoin nostanut esiin sitä, miten pitäisi olla yhteisesti järjestäytynyt. Taide, järjestäytyminen, finanssipolitiikka ja insinööritaidot eivät vain kovin usein kohtaa. Minulla on pieni pelko siitä, voiko taiteilija kuulua johonkin tällaiseen järjestöön, koska yleensä taiteilija tarvitsee vapautensa.

Taiteellisuuden lisäksi on osattava miettiä itseään myös bisnesmielessä.”

– Kun pääsemme tilanteesta eroon, yhteinen teema voi unohtua. Muistetaanko asiaa, kun halutaan taiteellinen vapaus tehdä ja kehittää asioita omalla tavalla? Toivottavasti olen todella väärässä tässä asiassa.

Castrén muistuttaa, että monet yritykset kyllä selviävät kriisistä, mutta yksilöt eivät, ja siksi alan muutoksen on lähdettävä yksilötasolta.

– Ihmisten pitää itse ymmärtää, että tämä kauhea oppivuosi – tai lähes kaksi vuotta – on näyttänyt, että on pidettävä enemmän yhtä. Taiteellisuuden lisäksi on osattava miettiä itseään myös bisnesmielessä.

Hehkutettu hybridi on hankala asia

Asiakkaat epäilevät Castrénin mukaan vieläkin virtuaalisia keinoja ja odottavat sitä, kun pääsevät taas tekemään livetapahtumia.

– Virtuaalitapahtumissa tavoitetaan vähän erilainen yleisö, ja niiden potentiaali on aika huima. Pelkkää virtuaalitapahtumaa ilman tehokasta ja toimivaa markkinointiviestintästrategiaa on aivan turha tehdä. Miten erotut verkon syövereissä omalla tapahtumalla ja saat ihmiset kiinnostumaan?

Virtuaalitapahtumat ovat tulleet jäädäkseen, ja Castrén arvelee varsinkin isojen yritysten siirtävän tapahtumiaan vain verkkoon tulevaisuudessa. Paljon puhutun hybriditapahtuman tulevaisuutta hän ei kuitenkaan allekirjoita siinä muodossa, missä siitä nyt puhutaan.

– Kenelle teet tapahtumaa, verkkoyleisölle vai liveyleisölle? Jompikumpi joutuu joka tapauksessa eriarvoiseen asemaan. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu päätettäessä, katsooko juontaja yleisöä vai kameraa.

– Toinen hankala asia on raha. Jos sinulla on aiemmin ollut seminaari, joka maksaa tonnin, hybridinä se olisi lähes tuplat. Jos lippuja ei myydä virtuaalitapahtumaan tai enää ei löydy paikan päälle katsojia, toinen tapahtuma tippuu nopeasti pois.

Vaikka Castrén ei varauksetta liputa hyb­riditapahtumien puolesta, on eri toteutustapojen yhdistämisessä hänenkin mielestään mahdollisuutensa. Esimerkiksi kansainvälisiä puhujia olisi helpompi saada osaksi tapahtumaa striimin avulla kuin lennättämällä paikan päälle yleisön eteen.

– Tapahtuma olisi hybridi vain siinä livetilanteessa niin, että siinä on hybrid-esiintyjiä. Tämä on mielestäni se hybridin ydin.

Kuka?

Erkki Castrén

  • Halu tuottaa unohtumattomia teknisiä ratkaisuja asiakkaalle on vienyt Castrénia ympäri maapalloa seminaareista veden alle ja sieltä festareille sekä isoille messuille.
  • Tällä hetkellä Castrénin toimenkuvan keskiössä on luoda uusia virtuaalisia AV-ratkaisumalleja.
  • Perusti Sound Enginen vuonna 2003. Yhtiön tarkoituksena on olla monipuolinen tapahtumatekniikan toteuttaja, joka on erikoistunut luoviin toteutuksiin ja laadukkaaseen tekniikkaan.

Julkaistu Evento-lehdessä 4/2021.

Tilaa Evento!

Tilaa digilehti!

Tällä palstalla jututamme ammattilaista työnsä äärellä.
Kahvihetken tarjoaa Meira.

Sulje mainos Tilaa Evento