Edenissä taivaskaan ei aina ole rajana

Haluaa kohteeltaan sitten piristymistä tai pysähtymistä, Break Sokos Hotel Edenissä nauttii molemmista. Perämeren syleilyssä sijaitsevassa oululaishotellissa miltei kaikki on mahdollista.

Lempeä merituuli tuntuu auttavan viimeisissä taivutuksissa. Varpaat hipaisevat lämmintä rantahiekkaa. Kun avaa silmät, huomaa auringon nousseen jo korkeammalle. Aamuinen hetki on kulunut kevyessä nirvanassa; takana on joogatunti hiekkarannalla. On aika siirtyä nauttimaan hotellin brunssipöydän herkuista.

Break Sokos Hotel Edenissä luonnon hyvää tekevältä vaikutukselta ei voi välttyä. Hotelli sijaitsee Nallikarin merellisissä maisemissa. Haluaapa vierailulleen hiekkarantaa tai ylellisiä kylpylähoitoja, merta tai metsää, hikeä tai hemmottelua, Edenistä löytyy aina vaihtoehtoja. Ja vaikka olisi kuinka kiire, hotellin ja muun muassa kuntosalin ikkunoista sisään työntyvä, ainutlaatuinen pohjoinen merimaisema ehtii tehdä vaikutuksen vieraaseen.

Akateemisuutta ja allasbileitä

Edenissä aamiainen suklaasuihkulähteineen nautitaan ravintola Maisemassa. Suuresta salista avautuu uskomaton näkymä kohti Perämerta. Näkyä horisonttiin voisi jäädä seuraamaan niin vuorokauden- kuin vuodenajankin mukaan. Pohjoinen auringonlasku taisi tehdä Nobel-palkittuun yliopistokaupungin vieraaseen lähtemättömän vaikutuksen, kun tämä pyysi iltatilaisuuden jälkeen muistoksi ravintolan ruokalistan, jotta voisi palata muistoissaan siihen, mitä Edenissä näki ja koki.

Oulussa juhlat osataan järjestää niin ulkona kuin sisällä. Iltajuhlaan mahtuu helposti 350 vierasta.

– Viime aikoina erityisen suosittuja ovat olleet istuvat illalliset, jonne juhlakansa saapuu parhaimpiinsa pukeutuneena, kertoo hotellinjohtaja Tiina Vähäkuopus.

Juhlavalmistautumiseen saa apua myös hotellista: Edenissä sijaitsee Oulun suurin hyvinvointikeskus. Hierontojen ja hemmottelun ohella hotellissa hoituu kampaus kuosiin, meikit kasvoille, kynnet kuntoon ja parrat paikoilleen.

– Vastikään eräs asiakkaamme toivoi bilehenkistä aloitusta viikonlopunmittaiseen tapahtumaansa. Rakensimme tervetulojuhlan kylpylään. Musiikista vastasi DJ, juhlaan sai osallistua uima-asussa ja allasbaari oli ahkerassa käytössä, hotellinjohtaja muistelee. 

Yhtä lailla kylpyläosastolla on järjestetty rock-uinteja ja romanttisia kynttiläuinteja. Juhlakauden uutuus – bikinipikkujoulut – on sekin herättänyt jo suurta kiinnostusta.

Kokouskahvit nokipannusta

Hotellin yhteydessä sijaitseva hyvinvointikeskus mahdollistaa kokouspäivän höystämisen monipuolisin oloa kohentavin ohjelmin. Keveimmillään kokoustilan merimaisemasta voi nauttia jumppapallolla istuen vaikka villasukat jalassa. Tauolla voi piipahtaa henkilökunnan suosittelemassa Edenin break pointissa hotellin edustalla. Oma hetki meren äärellä, pysähtyminen aurinkopedissä hiekkarannalla tai retkituolissa mäntymetsän kupeessa saattaa ladata akkuja yllättävän paljon.

Elämyksellinen kokouspäivä täydentyy suositulla päikkärijoogalla, henkisen hyvinvoinnin asiantuntijaluennolla, fysioterapeutin hoidoilla tai vaikka liikunnanohjaajan tekemällä, virallisella UKK-kävelymittauksella. Myös isoja ryhmiä voidaan palvella hyvinvointikeskuksessa. Samalla kun osa porukasta nauttii kylpylän riemuista, voivat kollegat olla kampaajan tai kosmetologin käsittelyssä tai peräti suklaahieronnassa!

Break Sokos Hotel Eden onkin alueellaan suosittu virkistys- ja tyky-päivien kohde.

Yksi syy on varmasti ainutlaatuinen sijainti luonnon ääressä. Kun Edeniin on saapunut muutaman kilometrin matkan Oulun keskustasta, pääsee suoraan luonnon syleilyyn.

– Meiltä ei tarvitse lähteä mihinkään, Tiina Vähäkuopus toteaa.

Hotellin edustalta aukeavat niin Perämeri hiekkarantoineen kuin upeat, pohjoiset metsät. Lainaan löytyvät sekä kävelysauvat että lumikengät. Luontopolut lähtevät ulko-ovelta, nuotiopaikalla keitetään nokipannukahvit makkaranpaiston päälle. Lumovoimainen pohjoinen luonto vain odottaa päästäkseen tekemään sinulle hyvää.

Break Sokos Hotel Edenin ainutlaatuinen sijainti Perämeren syleilyssä tekee vierailusta unohtumattoman kaikille aisteille.

Luonnonkauniissa ympäristössä keskittyy kokoukseen entistä paremmin

Valittavina esimerkiksi:

  • Vellamo viidennestä kerroksesta avautuvine merimaisemineen sekä kattoterasseineen 120–170 henkilölle
  • Meri 25–40 henkilölle
  • Messi 1–6, yksi Messi 15 henkilölle, yhdisteltävissä toisiinsa, yhteensä 150 henkilölle
  • Purje 25–40 henkilölle
  • Takkasauna kymmenelle
  • Ravintola Maisemaan sekä Maiseman yläkertaan mahtuu yhteensä 350 vierasta

Meiltä löydät ainakin nämä:

aurinkovuode, asiantuntija, bileet, bikinipikkujoulut, bodypump, brunssijooga, bändi, DJ, fysioterapia, hiekkaranta, hieronta, hiljaisuus, hyvinvointiosasto, jooga, jumppapallo, kampaaja, kahvakuula, kosmetologi, kuntosali, kylpylä, kynttiläuinti, laiturinnokka, liikuntasali, liikunnanohjaus, lumikenkäily, luontopolut, merenjää, merinäköala, makkaranpaisto, manikyyri, mäntymetsät, nokipannukahvit, nuotiopaikka, palautuminen, parturi, pedikyyri, päikkärijooga, ravitsemusluennot, rock-uinti, sauvakävely, suolainen meri-ilma, tasting-ilta, taukojumppa, terassi, ulkoallas, ulkoilmakokous, villasukat.

BREAK SOKOS HOTEL EDEN

Holstinsalmentie 29, 90510 Oulu

Puh. 020 1234 603

www.sokoshotels.fi/fi/oulu/sokos-hotel-eden

www.raflaamo.fi/fi/oulu/edenin-kokous-ja-juhlatilat

@ouluneden

Facebook: Break Sokos Hotel Eden