Blogi: Koronan jälkeen vastuullisuutta osoitetaan pienillä teoilla

Harvoin mikään asia yhdistää ihmisiä samalla tavalla kuin koronakriisi. Näin myös tapahtuma-alalla. ”Yhdessä tästä noustaan” kuuluu kuin yhdestä suusta. Toisaalta harvoin mikään on jakanut yhtä paljon alan mielipiteitä tulevaisuuden suunnasta, kirjoittaa Sampo Silvennoinen.

Yhden mielestä tapahtuma-ala vihdoin viimein siirtyy digitaalisuuden aikakaudelle. Toisen mielestä taas sosiaalinen eristäytyminen on osoittanut meille fyysisten kohtaamisten todellisen arvon. Totuus ja alan tulevaisuus lienee jossain näiden välissä.

Yllä mainittu vastakkainasettelu ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta. Digitaalisuus tulee yhä kasvavassa määrin lisääntymään, korvaamaan ja täydentämään fyysisiä kohtaamisia. Oli koronaa tai ei. Viruksen aiheuttama kriisi tulee kuitenkin muuttamaan alan toimintatapoja ja -malleja monella tapaa. Miten? Sitä tuskin kukaan tietää vielä.

Asia, mistä ei syystä tai toisesta ole kriisin yhteydessä puhuttu, on alan viime vuosien kestosuosikki ”vastuullisuus”. Kriisi on näyttänyt meille vastuullisuuden merkityksen konkreettisesti. ”Vain toimimalla vastuullisesti, voit pelastat jonkun toisen hengen”. Ja päinvastoin. Vastuullisesti toimimalla tulevaisuudessa saattaa jokunen tapahtuma-alan työpaikkakin säilyä kriisin jälkeen. Ja, siitä huolimatta.

Miten vastuullisuus voi konkreettisesti näkyä kriisin jälkeen tapahtuma-alalla? Lentomatkustus, kansainväliset konferenssit ja fyysiset kohtaamiset tulevat vähenemään. Tämän näkemiseen ei kristallipalloa tarvita.

Vastuullisuuden osalta tärkeimmät päätökset tehdään kuitenkin ruohonjuuritasolla."

Vastuullisuuden osalta tärkeimmät päätökset tehdään kuitenkin ruohonjuuritasolla. Kaikenlainen lähituotanto tulee nostamaan päätään. Ei pelkästään jo muodikas lähiruoka vaan kaikki lähellä ihmistä ja tapahtumaa tuotettu. Aasiasta halvalla tuotetun ”osta-käytä-heitä pois” -kulttuurin rinnalle nousee olemassa olevien resurssien tehokkaampi hyödyntäminen. Vuokraaminen, yhteiskäyttö ja materiaalien uusiokäyttö tulevat tapahtuma-alalle yhtä varmasti kuin digitaalisuus. Muutos on toistaiseksi ollut hidasta. Kriisit mahdollistavat aina myös muutoksen.

Kriisit mahdollistavat aina myös muutoksen."

Tapahtuma-alalla on totuttu käyttämään muun muassa vuokra-astioita ja -kalusteita. Ääni-, valo- ja tapahtumatekniikka ostetaan palveluina, omistamisen asemesta. Esimerkiksi taas kerran käytetty messumatto on kyseenalaistamatta totuttu heittämään kaatopaikalle. Samoin ”Etelä-Helsingistä” hankittu, edullinen rullateline on ajanut asiansa jos se kestää kasassa päivän tapahtuman, saati sitten koko viikonlopun kestävät messut. Kaatopaikoilla on tilaa. Toisaalta moni tapahtuman toimivuuden kannalta elintärkeä elementti, esimerkiksi ulko-opasteteline jää hankkimatta, koska se on kallis eikä sille ole käyttöä yksittäisen tapahtuman jälkeen.

Tulevaisuuden tapahtumiin ei hankita kalusteita, rakenteita ja painopintoja erikseen sieltä mistä kunkin halvimmalla saa, vaan tapahtuman fyysiset elementit ostetaan palveluna uuden ajan toimijoilta. Kalusteita, telineitä ja fyysisiä elementtejä ei osteta yksittäisiä tapahtumia varten vaan samat rakenteet kiertävät tapahtumasta toiseen. Tapahtumien materiaaleja uusiokäytetään ja jatkojalostetaan. Kaikkein yksinkertaisin esimerkki tästä on vaikkapa rullateline (roll up), jonka kampaamoliike vuokraa omalla kuva-aiheellaan häämessuille, palauttaa viikonlopun käytön jälkeen takaisin ja sama teline on jo seuraavana viikonloppuna rakennusliikkeen käytössä Remontoi ja Rakenna -messuilla. Halvin rullateline ei olekaan enää se halutuin, vaan se, jonka elinkaaren aikaiset kustannukset ovat pienimmät. Yksinkertaista. Ja vastuullista.

Sampo Silvennoinen on Printix oy:n partneri ja ReStandÒ- palautettava mainosteline ja ReStand-kierrätystuotteet ideoiden isä.