Mitään megakännejä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä baarissa voi olla noin tunnin ja tänä aikana hengitelty alkoholimäärä vastaa noin yhtä alkoholiannosta.

Ravintolassa riittää silti taatusti vilskettä, sillä ihmiset haluavat käydä testaamassa paikan ihan uteliaisuuttaan. Lontoon kokoisessa kaupungissa potentiaalisia asiakkaita kyllä riittää, joten ihan heti yrittäjän ei varmasti tarvitse uutta liikeideaa kehittää.


Alcoholic Architecture on hyvä esimerkki siitä, mitä asiakkaat tulevat ravintoloista hakemaan, nimittäin elämyksiä. Niitä kannattaakin tarjota asiakkaille omasta konseptista riippumatta.


On kuitenkin tärkeää pitää mielessä oma asiakaskunta. Maailman parhaaksi baariksi valitun Artesianin tyyliin ja miljööseen kultaiset ananakset sopivat. Liian pitkälle viety kikkailu saa puolestaan lähikuppilassaan Valkovenäläisiä vuosikaudet tilanneen asiakkaan luultavasti ainakin hämmentymään, ellei jopa vaivaantumaan. Tuskin hänkään silti pahakseen pistää, jos baarimestari ehdottaa uutta twistiä juomaan tai tarjoilee drinkin muusta kuin perinteisestä lasista. Tämä saattaa innostaa asiakasta kokeilemaan seuraavalla kerralla jotain uutta, etenkin jos ammattilainen hänelle sellaista ehdottaa.