Tapahtuma-alan ammattilaiset juhlivat osaamistaan näyttävissä puitteissa huhtikuun lopussa Helsingin Kulttuuritalolla. Kahdensadan hengen sisäpiirijuhlasta on neljän vuoden aikana muotoutunut 400–500 hengen kansainvälisesti vertailukelpoinen palkintojuhla. Tilaisuutta kunnioitti myös läsnäolollaan Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio, joka edusti Messut-sarjan finalistia.

Panokset laitettiin tänä vuonna sisältöön ja ohjelman sujuvuuteen. Juhlan konsepti ja tapahtumapaikka muuttuvat vuosittain. Juhlakansan kuultiin kiittelevän tapahtumaa Evento Awardsin historian onnistuneimmaksi.

Koska kyse on tapahtuma-alasta, odotukset olivat korkealla. Tapahtuman ympärillä käydään aktiivista keskustelua, onnistumista arvioidaan avoimesti – ja kehityskohteitakin löytyi.

Palautteesta viisastuneena ensi vuonna satsataan käsiohjelmaan, jossa kerrotaan juhlaillan ohjelman kulku, avataan tapahtumatöiden sisältöjä ja kerrotaan tuomareiden taustoista.

Evento Awards on kuitenkin selvästi lunastanut paikkansa tapahtuma-alalla. Näin hehkutti myös juhlaan tiiminsä kanssa osallistunut Noora Olsson NJ Productionista. Hän saapui tällä kertaa tilaisuuteen insentiivi-mielessä, koska toimisto ei laittanut kisaan tänä vuonna omaa tapahtumatyötä. Olssonin tapaan moni muukin oli lähtenyt liikkeelle tiimeittäin. Pukeutumiseen oli selvästi panostettu ja juhlamielen saattoi aistia illan kuluessa.

– Kansainvälisiin palkitsemistilaisuuksiin verrattuna tapahtuman taso on korkea. Korostaisin vielä tapahtumien esittelyä palkitsemistilaisuudessa. Töiden raportoiminen vie aikaa, ja on sääli, kun suuritöiset tapahtumat mainitaan vain lyhyesti.

Tuomarointityö läpinäkyväksi

Evento Awards -päivän aamuna kokoontunut tuomaristo kävi pitkän keskustelun siitä, miten tuomariston työskentelyä voitaisiin kehittää.

Tapahtumatöiden esikarsinta pienemmällä kokoonpanolla on tarpeen ensi vuonna, ja kansainvälinen tuomaristo saa arvioitavakseen ainoastaan loppusuoralle päässeet työt.

Tuomariston määrää ja kokoonpanoa on muutettu vuosittain. Tuomariston jäsenten taustat ja pätevyys arvioida tapahtumia kaipaa lisää avaamista. Arviointiprosessista pyritään tekemään entistä läpinäkyvämpi. Yksi keino on avata tuomareille kehitetyn työkalun ominaisuuksia ja toimintatapaa yleisölle. Tänä vuonna uutta oli se, että kilpailijat saivat töistään palautetta. Tuomariston kommenteista kerättiin tiivistelmä, jossa kunkin saamaa pistemäärää verrattiin voittotyöhön. Palaute lähetettiin kullekin kisaan osallistuneelle toimistolle. Tuomaristo muistutti myös, että tapahtumatyön esittelyssä pärjää parhaiten se, joka osaa kuvailla tapahtuman sisältöä ja tuloksia mahdollisimman kattavasti ja elävästi. 

Uusia ja tuttuja verkostoja

Verkostoitumiseen varattiin tänä vuonna reippaasti aikaa jo ennen show’n alkamista. Cocktailtyylinen tarjoilu herätti ihailun lisäksi myös kritiikkiä, sillä moni suoraan töistä juhliin saapunut olisi kaivannut tuhdimpaa evästä.

Sosiaalisessa mediassa juhlista välittyi positiivinen tunnelma myös juhlaa etänä seuranneille. Kuvat levisivät laajalle muun muassa finalistien pöydille jaettujen selfie-tikkujen ansiosta. Facebook-livellä välitettin sanomaa yleisestä tunnelmasta osallistujien haastattelujen ja voittopuheiden muodossa.

Illan juontajat, Maria Ylipää ja Kalle Lindroth saivat osallistujilta kehuja. Erityisesti kiitosta sai heidän huumorinsa, joka piti kisayleisön tunnelman korkealla. Illan aikataulu piti minuutintarkasti, josta kiitos kuuluu tuottaja Jukka Kuroselle.

 

eventoawards.fi