5 tapaa johtaa itseään

Itsensä johtaminen on komealta kalskahtava termi, jonka merkitys on välillä epäselvä. Pähkinänkokoiseen pakettiin tiivistettynä kyse on siitä, miten kukin meistä käyttää oman aikansa ja mitä pitää tärkeimpänä. Itsensä johtaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, eikä asiaa yhtään helpota se, että priorisoitavia asioita huristelee päiviimme valtavaa vauhtia.

On tärkeää johtaa omaa työtään ja tekemistään. Tämän päivän digitaalisessa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu koko ajan enemmän, kun kännyköissä piippailevat erilaiset sovellukset ja kaikki muutkin tuntuvat olevan saavutettavissa koko ajan ja heti.

Näillä vinkeillä pääset alkuun ja vähitellen sinä voit itse johtaa omaa aikaasi sen sijaan, että työt vievät sinua.

1. Suunnittele työsi

Niin kuin iänikuisessa sanonnassakin hoetaan, on hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty. Ja toki on vanhassa viisaudessa perääkin.

Kaiken tekemisen lähtökohtana tulisi yleensä olla hyvä suunnitelma. Siispä suunnittele työvuotesi, suunnittele työviikkosi ja suunnittele työpäiväsi. Vain näin pysyt itse kärryillä siinä, mitä pitää tehdä ja milloin.

Ihan yhtä tärkeää kuin itse suunnittelu, on myös suunnitelmien kirjaaminen ylös.

Mahtaako kovin montaa yhtä tyydyttävää asiaa olla kuin asioiden yliviivaaminen tehtävälistasta? Ja parhaimmassa tapauksessa koko listan tyhjeneminen. (Huhujen mukaan niinkin on joskus päässyt jollekin käymään. Tai sitten kyseessä on urbaanilegenda.)

2. Jätä aikaa yllätyksille

Suunnitteluun liittyy olennaisesti myös yllätysten huomioiminen. Tämä on niin tärkeä asia, että se vaatii oman kohtansa.

Älä suunnittele vuottasi, viikkoasi ja päivääsi liian täyteen. Harvoin olemme niin ahkeria ja aikaan saavia kuin kuvittelemme ja tämä täytyy huomioida myös aikataulutuksessa. Tee siis suunnitelmasta tarpeeksi väljä. Varaudu siihen, että joku tulee työhuoneesi kynnykselle notkumaan, että pöydällesi pölähtää adhoc, että maailman tärkein palaveri venyy.

Jos suunnitelmasi on liian tiukka, alkaa tekemättömien töiden määrä ahdistaa. Jos taas ihme tapahtuu ja saat kaikki suunnitellut hommat tehtyä etuajassa, tuo tämä outo onnen tunne uutta intoa työntekoon.

3. Sulje kännykkä

Ai kamala, siis koko kännykkä pois päältä? Kuulostaa radikaalilta! No, jos tämä kuulostaa pahalta, niin valitse edes äänetön tai ihan vähintään älä häiritse -tila. (Puhelimesi kyllä selviää siitä. Sinuun sattuu varmasti enemmän.)

Puhelimen huomiotta jättäminen nimittäin toimii! Kun yksikään sovellus ei huuda huomiota puoleensa, on paljon helpompaa päästä työn imuun. Elintärkeät WhatsApp-mökkiryhmät ja -kyytiringit kyllä voivat odottaa tunnin tai pari. Pidempää aikaa ei tavallinen ihminen pysty yhteen asiaan edes keskittymään, joten voit hyvällä omallatunnolla tsekata luurisi parin tunnin välein.

4. Pysy suunnitelmassa

Olet nyt varannut aikaa työn tekemiseen ja sulkenut kännykän. (Sähköposti-ilmoitukset on tietysti käännetty pois jo aikoja sitten. Kuka niitä edes tarvitsee?)

Nyt tulee ehkä se haastavin osio. Kun listassa lukee, että kirjoita Eventon blogia, niin sitä sitten kirjoitetaan. Vaikka viereisessä huoneessa kikateltaisiin, ylihuomisen esityksen suunnittelu houkuttelisi enemmän ja aurinko houkuttelisi lenkille, on vaan pidettävä suunnitelmasta kiinni. Vain suunnitelmallisella työllä saadaan oikeasti tehtyä asioita.

Usein tylsemmätkin hommat alkavat maistua, kunhan vain pääset niihin sisään. Se kuitenkin vaatii sen, että alkaa tehdä.

5. Pyydä apua

Joskus töitä on vain liikaa. Jos päivät venyvät kuukausikaupalla eikä loppua näy, voi syy olla yksinkertaisesti siinä, ettei yksi ihminen pysty handlaamaan kaikkea itse.

Avun pyytäminen koetaan usein virheeksi ja heikkoudeksi, mutta joskus se on ainoa tapa pitää itsensä järjissään ja työnteko mielekkäänä. Ei kannata pelätä sitä liikaa. Muut eivät voi tietää, että et jaksa, jos et tuo sitä esille muutoin kuin kotona lapsille ja puolisolle tiuskimalla.

***

Me kaikki johdamme omaa työtämme. Me päätämme, mikä on milläkin hetkellä tärkeintä. Raamit voivat tulla ulkoa, mutta me itse päätämme, mihin kovimmat panokset lataamme.

Itsensä johtaminen ei näytä tulevaisuudessa vähenevän. Silti meillä on yhä esimiehiä ja johtajia. Heidän tehtävänsä on valvoa, että annetut raamit ovat järkevät ja työntekijät pysyvät tolkuissaan.

Nekin, jotka johtavat ihan itse itseään.

Anne Ruostetsaari on kirjoittaja ja puhuja, joka rummuttaa selkeän viestinnän ja hyvien vuorovaikutustaitojen puolesta.

www.comman.fi

anne.ruostetsaari@comman.fi