Minna Martin.

Tässä juttusarjassa on käsitelty perustunteista iloa, surua, vihaa, pelkoa, kateutta ja häpeää. Tunteita jaotellaan eri tavoilla eri asiayhteyksissä, esimerkiksi viha ja pelko liittyvät vahvasti ihmisen hengissä pysymiseen. Kateus ja häpeä taas ovat erityisesti sidoksissa laumassa toimimiseen ja sosiaalisiin tilanteisiin.

Neurotieteilijä Jaak Pankseppin (1942–2017) jako tunteista on hieman toisenlainen kuin tässä sarjassa käytetty jaottelu. Panksepp nimeää perustunteiksi uteliaisuuden, seksuaalisen halun, pelon, raivon, paniikin, huolenpidon ja leikkisyyden. Pankseppin mukaan nämä viettiperäiset tunteet ovat yhteisiä kaikille nisäkkäille – sekä rotat että ihmiset kokevat paniikkia ja epätoivoa joutuessaan poikasena eroon emostaan. Samalla tavalla kaikkien nisäkkäiden on osoitettu olevan luonnostaan uteliaita ja leikkisiä.

Panksepp osoitti tutkijanurallaan, että eläimiä tutkimalla voidaan saada tietoa ihmisen toiminnasta ja tarpeista. Ihminen kuitenkin tiedostaa tuntevansa, eläimet eivät. Psykologi ja psykoterapeutti Minna Martinin mukaan kyse on mielentämisestä.

– Ihmisellä on kyky käsitellä ja säädellä tunteitaan. Se on monimutkainen taito, johon eläimet eivät nykytiedon valossa pysty. Mielentäminen tuo ihmisyyteen ihan oman ulottuvuutensa – tunteet eivät vie meitä, ainakaan teoriassa.

Imua työhön

Kaikki Pankseppin tunneskaalan tunteet eivät ole mielekkäitä työelämän näkökulmasta. Vaikka esimerkiksi seksuaalinen halu on läsnä työelämässä romansseina ja flirttailuna, suvunjatkamisviettiin liittyvät tunteet eivät ole kovin keskeisessä roolissa muille kuin seksuaalisuuden parissa työskenteleville.

Sen sijaan uteliaisuus – tai sen puute – koskettaa kaikkia työelämässä olevia. Martinin mukaan uteliaisuus on suorastaan avainasemassa, mitä tulee yksilön työhyvinvointiin ja mielenterveyden ylläpitämiseen.

– Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve saada uusia kokemuksia, oppia ja kehittää uutta. Jos tunnetta osataan ruokkia työpaikalla, tekeminen on mielekästä ja ihmiset ovat motivoituneita.

Uteliaisuuden voi myös turruttaa ja vaimentaa. Kuten kaikki perustunteista, uteliaisuuskin ottaa muotonsa ja merkityksensä varhaislapsuudessa.

Ihmisellä on kyky käsitellä ja säädellä tunteitaan. Se on monimutkainen taito, johon eläimet eivät nykytiedon valossa pysty.”

- Minna Martin, psykologi

– Erittäin onnellisessa asemassa ovat ne, joiden uteliaisuutta ei ole nujerrettu vanhempien ja kasvatuksen tai myöhemmin esimiehen toimesta. Lapsi on synnynnäisesti utelias suhteessa uusiin tilanteisiin, esineisiin ja ihmisiin, ja tätä voidaan tukahduttaa kaikenlaisella niin sanotulla kasvatuksella. Jatkuva innostumisen hillitseminen on haitallista perustarpeiden näkökulmasta, koska uteliaisuus ruokkii virtaavuutta ja elinvoimaisuutta meissä – kaikkea sitä, mikä tekee työntekijästä motivoituneen.

Ihminen innostuu tullessaan nähdyksi

Ihmiset eivät kuitenkin innostu samoista asioista. Se, mikä tuntuu toiselle kauan kaivatulta näytön paikalta, on toiselle peruskauraa. Tämä edellyttää esihenkilöltä alaisten persoonallisuuksien, vahvuuksien ja kiinnostuksenkohteiden tuntemusta.

– Ihmisiä ei voi kohdella samalla sapluunalla. Tämä näkyy perheissä ja työpaikalla: ihmiset pitää kohdata kunnioittavasti yksilöinä. Jos kaikilta vaaditaan täsmälleen samoja asioita samassa ajassa ja samalla tavalla tehtynä, osa ei suoriudu. Tämä tekee työelämästä haastavaa: miten huomioida riittävällä tavalla se, että jokaisella on oma temperamentti, perimä, henkilöhistoria ja erilaisia ammatillisia tarpeita.

Martin heittää esimerkin tasapäistämisestä: ravintolaketjut.

– Jos jokaisessa ketjun toimipisteessä on valtakunnallisesti täsmälleen samat säännöt ja toimintatavat, niin ei se ruoki luovuutta tai työntekijöiden tunnetta siitä, että heihin suhtaudutaan yksilöinä. Ainakaan ketjupaikan fiilistä ei voi verrata sellaiseen paikkaan, jossa on tehty omista lähtökohdista oman näköinen paikka.

Uteliaisuus on myös yksilön itsensä käsissä. Jos on pitkään samassa työpaikassa, työn toisteisuus ja samat sisällöt sekä kahvihuoneen naamat alkavat pikkuhiljaa puuduttamaan. Kyllästyminen ja rutiinit kuuluvat elämään, mutta työn sisältöjä voi myös pyrkiä uusintamaan omaehtoisesti, ja omaa osaamista laajentaa ja syventää kouluttautumalla. Nykytyöelämässä on jo tavallista, että ammatilliselle polulle mahtuu monta eri alan uraa ja tutkintoa. Aina alan vaihto ei ole tarpeen.

– Ihmisellä on koko työura aikaa oppia itsestään, elämästä ja muista ihmisistä. Uteliaisuuden ylläpitäminen ei vaadi radikaaleja ratkaisuja, mutta esihenkilön kanssa kannattaa miettiä, miten työ säilyisi merkityksellisenä. Motivoiminen kannattaa, koska kun ihminen on innostunut, hän on avoin antamaan potentiaalinsa työyhteisön käyttöön. Tällaisen ihmisen suorituskyky on hyvä, mutta jutun juju on siinä, että kyse ei ole suorittamisesta, Martin kiteyttää.

 

Tutustu Jaak Pankseppin tunnetutkimukseen: Science of emotions bit.ly/333UrH2