Turun Logomosta on muotoutunut ketterä ja yhteisöllinen tapahtumatalo

Turun Logomosta on viidessä vuodessa kuoriutunut kulttuurin, yhteisöllisen työskentelyn ja tapahtumien keskittymä. Logomon johtaja Päivi Rytsä arvostaa tiimiään ja kumppaneitaan ja näkee, että saumattomalla yhteistyöllä tehdään tulosta, josta asiakkaat ja omistajat hyötyvät.

Keväiset auringonsäteet tulvivat sisään aiemmin VR:n konepajana toimineen kulttuurikeskus Logomon ikkunasta. Rautatieasema näkyy ikkunasta vasemmalla. Junat Tampereelle ja Helsinkiin vievät ja tuovat ihmisiä Suomen entiseen pääkaupunkiin Turkuun.

Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä katselee ulos.

– Tuolla edessäni on Tukholma ja takana Tampere.

Vaikka viisi vuotta toiminut Logomo jo tunnetaankin, sen sijainti tulee monille yllätyksenä. The Voice of Finlandin kuvausten käynnistyessä Logomossa tapahtumatalon nimi tuli mediasta kisaa seuranneille tutuksi. Osa ei silti tiedä, että tapahtumatalo sijaitsee Turussa. Toisten mielestä rakennus on kaukana Turun keskustasta.

– Etäisyys on suhteellista. Osa kulkee lähes päivittäin töihin Turusta Helsinkiin. Kun pääkaupunkiseutulaiset hyppäävät junaan, he yllättyvät, kuinka sujuvasti matka taittui. Tapahtumatalojen etäisyydet Helsingin rautatieasemalta ovat vähintään samat, jopa huomattavasti pidemmät, Rytsä muistuttaa.

Hän kertoo, että kävelymatka asemalta lyhenee entisestään, kun rautatien ylittävä silta valmistuu. Sen toinen pää on rautatieaseman itäisessä päässä ja toinen Logomon pihalla.

Hyppy yrittäjästä palkkajohtajaksi

Viisi vuotta sitten Rytsä hyppäsi oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Yrittäjäperheeseen syntynyt ja muutamia menestyneitä yrityksiä veljensä kanssa perustanut Rytsä sai headhunterilta soiton.

– Logomon toimitusjohtajan paikka oli avoinna, ja sitä tarjottiin minulle. Tartuin haasteeseen, vaikka veljeni hämmästelikin päätöstäni.

Rytsä asteli tyhjään tiilirakennukseen ja ryhtyi herättelemään tapahtumataloa henkiin. Tilanne oli yrittäjälle varsin tuttu.

– Muutamia ennakkovarauksia oli tehty, muuten aloitin käytännössä tyhjästä. Tiimin rakentaminen heti alussa oli erittäin tärkeää. Olennaista oli saada oikeat avainhenkilöt mukaan.

Rytsä on onnistunut ilmeisen hyvin tiimeineen, sillä nyt viidentenä toimintavuotenaan Logomo on onnistunut sekä taloudellisissa että toiminnallisissa tavoitteissaan.

Talossa järjestetään lukuisia tilaisuuksia: isoja ja pieniä yritystilaisuuksia, keikkoja, leffoja, messuja ja kongresseja.

Turun Kaupunginteatteri on ollut Logomolle tärkeänä vuokralaisena kahden ja puolen vuoden ajan. Nyt teatteri on siirtymässä takaisin omiin, remontoituihin tiloihinsa keskikaupungille. Vapautuneet tilat kunnostetaan ja niiden vuokraamisessa pyritään hyödyntämään teatterin tuomaa asiakasvirtaa ja käyttökokemuksia. Rytsän mukaan 350-paikkaista teatterisalia entrataan hiukan.

Rautaisia ammattilaisia

Logomon kilpailukyky perustuu Rytsän mukaan muunneltavuuteen ja skaalattavuuteen. Tiloja voidaan yhdistellä ja jakaa mielin määrin asiakkaan tarpeiden mukaan. Pääsalissa on erikoinen, ilmatyynyillä siirrettävä katsomo. Äänentoistojärjestelmä lisää salin monikäyttöisyyttä. Nappia painamalla akustinen ympäristö voidaan muuttaa esimerkiksi pienestä teatterista suureksi konserttisaliksi tai rock-klubista oopperataloksi. Aktiivinen akustiikkaratkaisu vastaanottaa salin luonnollista ääntä tilan ympärille asetetuilla noin sadalla mikrofonilla ja toistaa prosessoidun signaalin 300 kaiuttimella muusikoille ja yleisölle.

– Akustiikka on saanut paljon kiitosta asiantuntijoilta. Sen soisi saavan myös mediassa enemmän huomiota.

 

 

Silti tekniikka ja muunneltavuus eivät yksin riitä, vaan tarvitaan ammattitaitoisia tekijöitä. Toimitusjohtaja kiittelee pientä asiantuntijatiimiään, joka saa häneltä täyden luottamuksen.

– Kun esimerkiksi saamme tekniikkakumppaniltamme tarjouksen, olisi järjetöntä, että edes yrittäisin perehtyä jokaiseen yksityiskohtaan, Rytsä tunnustaa ja sanoo jättävänsä tietyt asiat huoletta tiiminsä hoidettaviksi.

Hän kuvailee itseään läsnä olevaksi johtajaksi, joka antaa työntekijöilleen vastuuta.

Tiiminsä ohella Rytsä pitää tärkeänä tiivistä ja luottamuksellista yhteistyötä tapahtumatalon kumppaneiden kuten Bright Finlandin, Sunborn Cateringin ja Lippupisteen kanssa.

– On selvää, että tulokset tehdään yhdessä. Jokainen kantaa vastuunsa omasta roolistaan riippumatta siitä, mikä on titteli ja mikä yritys maksaa palkan.

– Jos joku menee vikaan, en voi syytellä kumppaneita. Asiakas on ostanut meiltä palvelun, eikä häntä kiinnosta, kuka mokasi.

Yhteisöllisiä työtiloja tehdasmiljöössä

Kun Rytsän ja hänen veljensä aikoinaan perustama franchise-ketju kasvoi valtakunnalliseksi, he luopuivat kiinteästä toimitilasta ja siirtyivät omiin koteihinsa etätöihin. Kokoustilana toimi läheinen luonto, jossa sisarukset pitivät palaverit lenkkeillen.

– Silloin ei vielä puhuttu kävelykokouksista, eivätkä luovat työskentelyratkaisut olleet normaaleita, Rytsä naurahtaa.

Nyt hän tarjoaa itse luovan alan yrityksille Logomosta monimuotoisia toimitiloja, joiden tarkoituksena on lisätä yhteisöllisyyttä.

– Kyllä täällä olevat yritykset ovat keskenään tehneet kauppaakin. On tehty myös yrityskauppoja ja syntynyt uusia yrityksiä.

Vireää elokuvatoimintaa

Turkulainen elokuvakerho Kinokopla ja Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti KAVI esittävät Logomon tiloissa säännöllisesti elokuvataiteen parhaimmistoa ja harvinaisuuksia.

Myös Varsinais-Suomen elokuvakeskus tuo alueelle poikkeuksellisia elokuvia sen lisäksi, että se antaa neuvontaa ja järjestää tapahtumia. Tiloissa järjestetään myös elokuvafestivaaleja.

Elokuvasalia vuokrataan myös yritysten omiin tilaisuuksiin.

 

Nopista kaksitasoratkaisuihin

Byrå&Konttori tarjoaa toimitiloja pienistä seitsemän neliön tiloista aina tuhanteen neliöön. Pienimpiä tiloja kutsutaan Nopiksi, ja joistakin löytyy oma terassi. Osa toimistoista on kaksikerroksisia: niissä on kattoikkunat ja talon vanhat rakenteet on säilytetty. Jokainen toimitilan vuokrannut voi käyttää yhteisiä keittiöitä sekä kokous- ja koulutustiloja.

Logomon yläkerrassa sijaitsevat freelance- ja projektityöntekijöiden yhteisöllisyyttä edistävät coworking-tilat. Työpisteen saa huokeaan hintaan pidempään käyttöön tai vaikka vain kuukaudeksi kerrallaan.