Tapahtuma jättää jäljen

Helsingin ytimessä, lyömättömien liikenneyhteyksien solmukohdassa sijaitseva Musiikkitalo on muutakin kuin konserttikeskus ja kaikille avoin kohtauspaikka – se nimittäin tarjoaa monipuoliset tilat myös kokouksille ja muille yritystapahtumille.

Valo luo tunnelman

Musiikkitalossa valolla tehdään paljon muutakin kuin varmistetaan esiintyjän näkyminen yleisöön. Kokonaisvaltaisella valosuunnittelulla on tärkeä rooli koko tapahtuman tunnelman luomisessa.     

– Hyvä lopputulos ei synny valokatkaisijasta naksauttamalla, vaan sillä, että kaikki tekevät yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen, toteaa Musiikkitalon valaistusmestari ja -suunnittelija Antti Silvennoinen.    

Valaistuksen suunnittelu onkin asiakkaan toiveita kunnioittavaa ryhmätyötä. Liikkeelle lähdetään tapahtuman luonteesta eli siitä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja kenelle tapahtuu. Ideoinnin jälkeen Silvennoinen työstää eri valaistusratkaisuista mallikuvat, joiden avulla asiakkaan on helppo hahmottaa lopputulos ja valita suosikkinsa.    

”Valo luo yllätyksellisyyttä,
elämyksiä ja
pysyvän muistijäljen.”

– Aivan ensimmäiseksi pohdimme aina sitä, mikä on tapahtuman tavoite ja miten siihen pääsemistä voidaan edesauttaa visuaalisilla toteutuksilla, Silvennoinen sanoo.    

– Oikeanlaisella valaistuksella voidaan tukea sekä tapahtuman yleisilmettä että esiintyjän show’ta tai puheenvuoroa. Valot voivat toistaa yrityksen värimaailmaa ja pinnoille voidaan esimerkiksi heijastaa yrityksen logoa.     

Kuvaprojisointi onkin yksi Musiikkitalon vahvuuksista.     

– Projisoinneissa voidaan käyttää sekä still-kuvia että liikkuvaa kuvaa, ja monipuolisen tekniikan ansiosta projisointipintoina voidaan käyttää perinteisen valkokankaan ohella myös muita pintoja ja dekoratiivisia elementtejä, Silvennoinen kertoo.    

Musiikkitalon henkilökunnalla on pitkä kokemus valaistuksesta ja monipuolisista visuaalisista toteutuksista. Se näkyy tinkimättömänä ja ammattimaisena kädenjälkenä, jota asiakkaat kiittävät.

– Tämän päivän tapahtumatulvassa on tärkeää erottautua muista. Hyvä valaisu luo parhaimmillaan yllätyksellisyyttä, unohtumattomia elämyksiä ja pysyvän muistijäljen. Valosuunnitteluun panostaminen siis todella kannattaa, Silvennoinen summaa.

Suoratoisto avaa tilaisuuden maailmalle

Etätyön arkipäiväistyessä myös etätapahtumat yleistyvät. Yritystilaisuuden suoratoisto eli striimaus moninkertaistaa tapahtuman arvon, sillä digitaalisessa muodossa tapahtuman sisältö on laajemman osallistujajoukon saavutettavissa sekä h-hetkellä että sen jälkeen.      

Musiikkitalon video- ja käyttömestari Erol Schakirin mukaan striimausprosessi on asiakkaalle hyvin yksinkertainen ja vaivaton.     

– Kaikki tarvittava osaaminen löytyy talon sisältä, Schakir vakuuttaa.     

Musiikkitalo onkin varman päälle pelaavan striimaajan ykkösvalinta. Tapahtuman valo- ja äänitoteutus suunnitellaan suoratoistettavissa tilaisuuksissa alusta alkaen siten, että se toimii moitteettomasti niin salissa kuin kuvaruudulla. Monikamerakuvaus tekee korkeatasoisista lähetyksistä tv-tuotantotyyppisiä, jolloin niiden seuraaminen on mielenkiintoista myös tietokoneen ruudulta.     

– Väliin ajettava lisämateriaali powerpointeineen, video- ja kuvituskuvineen sekä toimitettuine insertteineen tekee verkkolähetyksestä entistä kiinnostavamman, Schakir vinkkaa.     

Nettilähetyksiä toisinaan vaivaavista teknisistä ongelmistakaan ei Musiikkitalon asiak­-­kaan tarvitse olla huolissaan.   

– Meillä striimauksen toimintavarmuus on niin hyvä kuin se tänä päivänä voi olla, Schakir sanoo ja huomauttaa samaan hengenvetoon, ettei palvelun hintalappu siitä huolimatta ole suuren suuri.     

– Striimaukset toteutetaan Musiikkitalossa ammattitaitoisesti, mutta kustannus­tehokkaasti. Jos tapahtuma joka tapauksessa järjestetään, ei striimauksen lisääminen pakettiin ole taloudellisesti suurikaan lisäpanostus.

Suoratoisto moninkertaistaa tapahtuman arvon

  • Suoratoistopalveluun perustetun tapahtumalinkin jakaminen etukäteen asiakkaille ja sidosryhmille.
  • Suora lähetys.
  • Jälkikatselumahdollisuus sekä hyödynnettävyys esimerkiksi nettisivuilla tai yritysvideoissa.

Musiikkitalon tilat

Musiikkitalossa on 6 salia, 5 lämpiötä ja klubiravintola, jotka sopivat pienten kokousten, keskisuurten seminaarien sekä isojen yritystilaisuuksien ja -juhlien näyttämöiksi.

Konserttisali

  • Isot yritystilaisuudet ja gaalat 1 700 henkilöä

Harjoitussali Paavo

  • Seminaarit ja kokoukset 240 henkilöä

Terassilämpiö

  • Luokkamuoto 64 henkilöä
  • Tuolirivit 100 henkilöä
  • Pystypöydät 100 henkilöä

Ravintola

  • Pöytärivit 150 henkilöä
  • Seisova katsomo 200 henkilöä

Päälämpiö

  • Istumapaikat 470 henkilöä (sis. parvilämpiön)
  • Cocktailtilaisuudet 1 200 henkilöä (sis. parvilämpiön)

Parvilämpiö

  • Istumapaikat 80 henkilöä
  • Cocktailtilaisuudet 100 henkilöä

Alalämpiö

  • Cocktail- tai yritystilaisuudet 250 henkilöä

Sibelius-Akatemian salit

  • Yleisökapasiteetti 200–250 henkilöä

Musiikkitalo
Mannerheimintie 13 A, Helsinki, www.musiikkitalo.fi

Musiikkitalon myynti- ja tapahtumapalvelut
puh. 020 7070 450, myynti@musiikkitalo.fi

Tilaa näytelehti